Sim racing on nimensä mukaisesti simulaattorilla suoritettavaa kilvanajoa. Seuraavissa kappaleissa esitellään sim racingin ideologiaa sekä erityispiirteitä.
Simulaattori on palvelu/peli, jossa palveluntarjoaja on mallintanut realistisesti simulaattorissa käytettävät autot, radat, sääolosuhteet, fysiikat ja kaiken siihen liittyvän. Tällöin voidaan puhua ajokokemuksen olevan simulaatiota, jonka tuottaa simulaattori.
Simulaattoreissa palveluntarjoajat tuottavat simulaatioita myös kilvanajosta. Eri simulaattorit tuottavat kilvan ajamisen eri tavoilla. Osa simulaattoreista on luotu tavoitteenaan tuottaa kisasimulaatio siten, että ihminen ajaa kilpaa tekoälyä vastaan. Tämä on ollut luonnollinen tapa tuottaa kisasimulaatio simulaattoreihin ennen internet-yhteyksien kehittymistä nykyiselle tasolle.
Internet-yhteyksien kehityttyä simulaattorit ovat alkaneet tuottamaan kisasimulaatioita siten, että ihmiset kilpailevat toisiaan vastaan. Palveluntarjoaja on järjestänyt simulaattoriin palvelimia, joihin kilpailijat liittyvät ja ajavat toisiaan vastaan kilpailun voitosta. Tämä on ollut yksi loistavimmista kehitysaskeleista sim racingin historiassa, sillä kuten todellisessakin kilvanajossa, ihmiset ajavat kilpaa ihmisiä vastaan heidän äärirajoillaan!
Osa palveluntarjoajista tarjoaa enemmän kuin pelkästään palvelimet missä kilpailla, esimerkiksi iRacing. iRacing on yksi maailman suosituimmista simulaattoreista. iRacingin erikoisuus, tarkasti laser-skannattujen autojen ja ratojen lisäksi, on heidän luoma järjestelmä, missä palveluntarjoaja arvioi kilpailijan ajosuorituksia reaaliaikaisesti. Kilpailijaa analysoidaan kahdella erilaisella menetelmällä, safety ratingin ja iratingin avulla.
Safety rating arvioi kilpailijan ajoa turvallisuuden näkökulmasta. Simulaattori rekisteröi kaikki kolarit ja radan ulkopuolelle ajautumiset (esim. pyörähdykset) ja vertaa niitä puhtaasti ajettuihin mutkiin. Tämän avulla simulaattori muodostaa kilpailijalle ns. turvallisuuslisenssin, joka kehittyy suuntaan tai toiseen jokaisen ajetun kilpailun jälkeen. Turvallisuuslisenssi antaa oikeuksia ajamaan tiettyjä sarjoja. Mitä turvallisempi kuljettaja olet, sitä paremman lisenssin ansaitset ja pääset kilpailemaan tehokkaammilla autoilla.
iRating arvioi kilpailijan suoriutumista kilpailutilanteissa. Simulaattori laskee lähtöön osallistuvien kilpailijoiden määrän ja keskiarvon jokaisen kilpailijan iRatingista ja muodostaa ns. strenght of fieldin (SoF). Kilpailun jälkeen simulaattori jakaa lähdössä menestyneille iRating-pisteitä ja ottaa niitä pois huonosti pärjänneiltä kilpailijoilta. Kilpailijat jaetaan lähtöihin iRatingin perusteella. Mitä parempi iRating, sitä kovatasoisempaan lähtöön pääset. Tämä takaa jokaiselle kilpailijalle tasavertaiset kilpakumppanit jokaiseen ajettavaan lähtöön.
Kiinnostuitko sim racingista? Sim racingin aloittaminen on hyvin helppoa, halpaa ja vaivatonta. Harrastuksen aloittaminen vaatii ainoastaan tietokoneen (myös kannettavalla pääset alkuun) sekä ratin ja polkimet.
Kaiken tarvittavan avun kaluston hankintaan, niiden säätöjen optimoimiseen ja kilpailun aloittamiseen löydät tältä sivustolta oppaiden muodossa!