Kisaraportit Kausi 2015 - 4. SM-sarjan osakilpailu @ Mount Panorama Circuit

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Kim Eriksson

Karsintakisassa edessä oleva veti alamäkiosuuden alussa vähän leveenä, joutusin jarruttelemaan vähän aikaisemmin kuin normaalisti ja siitä syystä alamäkiosuuden flow meni pilalle, ja Dipperissä liian aikaisin kaasulla ja liian tiukalla linjalla ja siitä johtuen perä lähti irti ja siitä suoraa nokka edellä seinään. Onneksi en aiheuttanut muille ongelmia tällä virheellä, ja pääsin letkan ohitettua nilkutettua itse pitille jossa ilmeni yli 40 min korjaukset, jonka jälkeen kisa olikin sitten taputeltu.

Klaus Kivekäs (1. sija)

Aika-ajoista tuli tällä kertaa kolmas sija, karsintakisaan se tarkoitti kakkosruutua. Onnistuin paremman startin turvin painamaan Hahkasta ohi ykkösmutkassa ja ajoin voittoon.

Finaalissa pidin lähdössä kakkospaikan ja koitin painostaa Alataloa. Nopeasti kävi selväksi, että minulla oli enemmän siipeä kuin ympärillä olevilla. Kolmannella kierroksella pääsin takasuoralla tarpeeksi lähelle Rikua ja painoin T21:n jarrutuksessa ohi paremman downforcen turvin. Riku pääsi vielä seuraavalla kierroksella kakkosmutkassa rinnalle mutta ajoi leveäksi. Sen jälkeen kisa oli minun ja Lohtarin välillä. Aivan täysillä piti painaa koko kilpailu, koska Jarilla oli hurja kyyti päällä. Varikkopysähdyksellä taisin ottaa vähemmän bensaa, jonka vuoksi sain vähän rakoa kasvatettua, joskin Jari kiri sen takaisin umpeen parin seuraavan kierroksen aikana. Onnistuin välttämään suurempia virheitä ja Jari ei aivan iskuetäisyydelle päässyt. Tällä radalla ajaminen on aina varsin raastavaa ja tuollaisen hiillostuksen jälkeen olikin melkoinen hiki kisan päätteeksi.

Kiitokset Foracerille sponsoroinnista ja onnittelut Jarille ja Rikulle podiumpaikoista, hyvät kisat oli!

Jari Lohtari (2. sija)

P2. That was long overdue.

Qualisää petti minut.
Karsintaerässä yritin mennä Rikusta ohi mutta melkein kolasin Takasen.

Kisassa suunnitelmana oli pysyä joukossa ja jos Riku/Klaus ottaisi etumatkaa niin hyökätä kakkoseksi ja yrittää pysyä tandemina. Suoravauhtia todellakin #765 Glacierissa oli mutta kompromissin joutui tekemään mäkeä ylös mentäessä ja ala tultaessa. Rikun pudottua P3 oli aika helppo pysytellä Klausin peesissä pitkien suorien ja kompromissin yllättävän hyvän mutkakäytöksen ansiosta. Sekunnin pidempi pitti sitten viimeisteli koko asian.

Laitteisto-ongelmiakin oli kisan loppua kohti mentäessä, ratti päätti antaa pyydettäessä pienemmän vaihteen mutta välittömästi löikin takaisin ylöspäin aiheuttaen pari 'oho'-tilannetta.

Tommi Hahka (4. sija)

Kiva ajaa ränniä pitkin vuorta ylösalas. Startti epäonnistui niin karsintaerässä kuin finaalissa, ja menetin kummassakin yhden sijan heti kättelyssä. Pysyin kuitenkin kisassa kärkikolmikon imuissa ja pääsin Takasta karkuun. Otin ennen pittiä riskin ja jatkoin radalla yhden ylimääräisen kierroksen, kun Kivekäs ja Lohtari kurvasivat varikolle. Se osoittautui virheeksi, sillä bensa loppui varikkosuoralla ja menetin pari sekuntia, kun auto ei meinannut jaksaa varikkoboksiin asti, minkä takia en päässyt Rikun drafteihin. Sitten pidin vain auton poissa kaiteista ja tulin maaliin neljäntenä.

Joni Takanen (5. sija)

Semi jees, en pysynyt Hahkan ja muiden kyydissä joten "iha samaa." Ajelin nyt kuitenkin sen verran varmaa ajoa ettei alaspäin pudota. Kaippa tuo nopeus tulee vielä kun on ajanut tarpeeksi.

Antti Pihlaja (7. sija)

Tavoite oli tässä vaiheessa kautta olla top3 vauhdissa, vaikken mestaruudesta ajakaan. Vähän jäi edelleen petrattavaa.

Jätin sunnuntain treenit kokonaan väliin ja tulin paikalle vasta aika-ajoon. Aika-ajossa nopeimmalla iso virhe vuorella, mutta siitä huolimatta 7. Ilmeisesti muutkin kohelsi. Karsintalähtöön unohtui TC päälle ja pari sijaa takkiin, finaaliin sijalta 9.

Finaali lähti käyntiin hyvin, taisin sijan poimia Griffiniin mennessä. Olin melko luottavainen että kisavauhdilla poimitaan muutama sija. Kallunkia koitin koijata ja kertaalleen sain vauhdin pois, mutta tuloksena ohituksen sijaan pikku kontakti. Dipperissä oli kuitenkin alkukierroksilla vaikeuksia. Luistelin siellä monta kierrosta putkeen enkä päässyt sen jälkeen rytmiin. Ja Dipperiin pitää mennä 100 % attackilla tai päätyy seinille. 9. kierroksella mentiin.

Osuman jälkeen katselin F3-boksia ja totesin ettei sieltä ole kukaan tulossa kovempaa. Sen verran oli eroa taakse, että pystyi rauhassa tutustumaan uuteen jousitusgeometriaan. Pitstoppien jälkeen huomasin Elomaan tulevan takaa kovempaa joten aloin sitten vähän kiristää itsekin tahtia. Ilmeisesti Aleksikin oli rikki, joten sain pitää 7. sijan.

Nyt on omat suosikki radat tältä kaudelta ajettu. Suzukalta en mitään odottanutkaan, lähinän treeninä tätä kisaa varten sen ajoin. Tänne ehdin vähän treenata mutta en ihan riittävästi, jotta tätä rimpulaa olisin oppinut ajamaan.

Marko Penttinen (10. sija)

Vauhti oli yön kaljottelun jälkeen hävinny mutta ei voi olla kun tyytyväinen ekasta kisasta ilman kommelluksi. Kuitenkin kalenterin vaikein rata ja ilman yhtään incciä läpi ja top10 sijotus!

Timo Eskola (12. sija)

Taktiikkana oli jättää setupin kanssa näpräily vähemmälle ja keskittyä jo harjoituksista lähtien vauhdin sijaan siihen että auto pysyy riittävän kaukana seinistä. Kaikki meni täydellisesti neljännelle kierrokselle asti, jolloin ajoin Toikan pysähtyneen auton päälle. Spotteri kyllä varotteli kovasti mutta olisko siinä menny vasen ja oikea sekasin vai mitä siinä sähläsin. Olis pitäny ajaa hitaammin ja varovaisemmin. Pahottelut siitä Teemulle.

Kolarin jälkeen olin vihanen itselleni ja muutama kierros meni pokeritermein täydessä tiltissä ajellessa. Auto kärsi kuitenkin yllättävän vähän vahinkoa, enkä menettänyt rytäkässä kuin pari sijaa. Sain rauhoteltua itseni ja loppu menikin ihan kivasti. Oikeastaan kaikesta huolimatta lähes paras mahdollinen lopputulos, ehkä Kiikkaa olisin voinut vielä haastaa, jos kaikki olis menny nappiin.

Iku Merikalla (13. sija)

Karsintakisassa alkuun ajovirhe jonka johdosta lähdettiin sitten metsästämään takaisin lähtöpaikkaa, muutama sija tuli saatua takaisin mutta silti kehnohko lähtöruutu kisalähtöön. Hieman tuli yllätyksenä että tuo lähtöruudukko jatkuu tuonne viimeisen mutkan taaksekkin aika reilusti ja taisi olla aika optimi lähtösija lopulta kun ei aivan mutkasta tarvinut lähteä suttailemaan.

Kisan edetessä ei hirmuisesti tullut omia virheitä, mutta muutamasta edessä tapahtuneesta tapaturmasta tuli kärsittyä hiema vauriota. Lopulta maalissa sija 13. (+19 sijaa) joten ei hullummin, mutta hiemanhan sitä hohtoa himmentää keskeyttäneiden määrä. Rata toki on kauden huikein ja omalla tavallaan haastavin, maaliin ajelu johtokierroksella ihan hyvä saavutus eikä tavoitteena ollutkaan kuin top20.

Kiitokset jälleen kerran tiimille Raven SimRacingille ja Kamasa Toolsille tuesta.

Hannu Vallin (17. sija)

Ratahan on aivan hirveä, vapaissa harjoituksissa oli paras keli ja pitoa löytyi mutta ilmeisesti olin ainoa joka oli tätä mieltä koska muut startit ajettiin sitten enemmän tai vähemmän liukkailla (joskin finaalissa sentään kumin määrä radalla auttoi). En missään vaiheessa päässyt sinuiksi radan kanssa ja tavoitteena oli a) päästä finaaliin ja b) muiden mahdollisten keskeytysten avustuksella ajaa top30 joissa molemmissa mukavasti onnistuminen, tästä on hyvä lähteä kunnollisten ratojen pariin :).

Arto Ihamäki (27. sija)

Hyvä aika-ajo ja hyvä karsintalähtö.

Mutta kisastartti menikin ihan päin honkia, ajatus alkoi harhailla siinä kohtaa kun huomasin Elomaan varaslähdön. Vaikka oikeasti olisi pitänyt katsoa vain niitä valoja...
T2 jälkeen olin menettänyt jo 3 sijaa, takasuoran päässä Hagner meni ohi ja minä leveilin aikasakon arvoisesti, enkä hidastanut tarpeeksi niin tuloksena 16 sekuntia varikolla. Nousin muiden epäonnen ja parin normiohituksen ansiosta sijalle 20 mutta vielä pyörähdin seinään ja se oli sitten siinä.

Timo Mäkipää (31. sija)

Kauhuränni. Ei muuta. Sitte spinni ja auto iha palasiks. Joku 20min varikolla korjaillessa. Sit cruisailin maaliin asti todella hitaalla autolla.

Markku Manninen (32. sija)

Eipä jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kaasulle ilmeisesti liian aikaisin ja sen seurauksena seinään vikassa mutkassa.

Kristian Lindroth (34. sija)

No huh...

Ei oikein löydy sanoja miten helvetillinen rata tämä Mount Panorama on!

Ehkä sen salat aukeaisi, jos oikein ottaisi sen työn alle ja löytäisi flow:n, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuuksia. Lähdin gridille ihan vaan katsomaan pystyisikö rauhallisella ajolla kenties vetämään 45 min ilman seinäkosketuksia... no ei pystynyt.

Toivottavasti seuraava kisa on joku tutumpi rata.


Edit: Sorry meidän tilanne Salminen... nyt vasta tajusin miksi sä tuollain pyörähdit. Itse tilanteessa luulin että sulla lukotti takaset jarruttaessa, ja pyörähdit, mutta oli siinä näemmä pieni lägipusukin. Laskin kurviin mentäessä että sä puolustat keskilinjalla sitä tiukkaa vasenta, joten otin sen ulkolinjan jotta näen ajoissa jos siellä tapahtuu jotain edessä. Sitten tulitkin aika lähelle oikeaa reunaa ja vähän jo pelästyin että meinaatko tulla ihan kokonaan ulkolinjalle... seuraavaksi sun auto pyörähti, mutta enhän mä nähnyt ku pienen vilauksen vaan.

Martti Virta (35. sija)

Runttasin auton ajovirheen seurauksena seinään olikohan peräti kierroksella kaksi.
Korjaukset kuitenkin vaivaiset 25 minuuttia joten palasin vielä radalle hakemaan muutaman sijan ylöspäin.
Siinäpä se kokonaisuudessaan.

Simo Holm (36. sija)

Vanhalla kalustolla ja ihan hauska vauhti ilman reeniä. Puski vaan pirusti ränneissä seiniin pari kertaa, mutta pisteitä silti, mikä oli tavoite.

Samu Joutsi (37. sija)

Kaikki meni niin päin seinää kuin pystyi.
Suzukan jälkeen hajosi ratti ja harjoitukset jäi viime tinkaan, myös uusi ratti ja polkimet olisivat vaatiineet enemmän totuttelua.
Karsintalähdössä, viimeisessä mutkassa lähti perä alta ja kaiteen kautta katolleen. 1 tunti korjauksia.
Tuurilla pääsin kuitenki finaaliin.
Sain finaalissa hyvän lähdön viimeisestä ruudusta ja onnistuin sijoja nousemaan, kunnes vedin 10 mutkan pitkäksi ja auto karkasi seinään. Reilut 30 min korjauksia ja that's it.
Toivottavasti Monza sujuu paremmin.

Antti Salminen (40. sija)

Liukas keli aiheutti harmaita hiuksia jo harjoitus-sessioissa, joten quali ja karsintakisa olivat haasteelliset ja piti ajaa todella varovaisesti. Karsintakisa sujui kuitenkin hyvin ja ilman yhtään inciä. Yhden sijan sain kirittyä, kun pystyin ohittamaan vaurioituneella autolla ajaneen Holmin. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja luotto autoon kohdallaan.
Finaalin lähtö epäonnistui ja TC ehti kytkeytyä takaisin päälle. Se ei kuitenkaan haitannut, koska lähtöpaikka oli mutkassa. Ensimmäisellä kierroksella pieni kosketus jarrutuksessa T21:ssä Lindqvistin kanssa kierroksen loppupuolella. Ei vahinkoa ilmeisesti kummankaan autoon. Kakkos kierroksella samalainen pieni kosketus Lindrothin kanssa, mutta kosketus rikkoo taka-akselini. Hinauksen jälkeen vain 4minuuttia vapaaehtoisia korjauksia, mutta niidenkään jälkeen auto ei ollut ajokuntoinen. Keskeyttäminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.
Video: http://www.youtube.com/watch?v=C4W0VqP7SoI
Harmittaa. Reenata nyt useampi viikko ja varata koko kisaviikko ajamatta muita sarjoja; ja päättyy alkutekijöihin kuten Laguna Secassa.