Kisaraportit Kuukausirallit 2016/2017 - Lokakuun kuukausiralli @ Osakilpailu 1, asvaltti

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Miika Juutinen


ek1
Ei mainittavaa. Jännitti turhan paljon ja otettiin tuntumaa. Varmasti maaliin.

Huolto

ek2
Lempipätkä, kovavauhtinen pätkä. Käsijarrun kanssa (patentoitu napin taakse) ei tahtonut tulla mitään ja sutimiseksi meni. Kädet täristen liian pienellä vaihteella hapuillen maaliin. Aika oli pettymys, sillä testissä on tultu 6-7s kovemmin ihan helposti.

ek3
Akagi. Nyt opetellaan sitä käsijarrun käyttöä. Liukasta oli ja melkein kuin pakotettuna oli alettava käsijarrulla korjaamaan. Vaihteiden kanssa hieman hukassa, mutta silti yllätyksekseni neljänneksi nopein aika. En osaa sanoa olisiko ollut mahdollisuus nopeampaan, sillä aivan täyttä driftingiä tämä oli. Todella tyytyväinen aikaan!

Huolto

ek4
Hradek1. Tässä vaiheessa on jo todettu että kärki menee liian lujaa. Nyt yritetään hyökätä.
Ensimmäinen alamäki ja spinni paalin luo. Jo tässä vaiheessa alkoi kädet täristä ja hermo mennä.
Hapuilua ja pomputtelua. Lopussa alettiin pääsemään jyvälle ja ajolinjat muttui ehkä liiankin aggressiiviseksi, tästä osoituksena lopun syherön sisähönö ja kippaus.
Loppu naama punaisena maaliin ja hakemaan vissyä. Harmittaa.

ek5
Hradek2. Hermo edelleen riekaleina ja ei tietoa auton vaurioista.
Auto vetelee kuin ajokoira ja joka mutkaan saa ajaa kahteen kertaan. Ei luottoa, ja varmasti maaliin.
Pettymys. Toisaalta, nyt ei tarvitse enää jännittää kovista sijoituksista.

Huolto
- Huollon aikana mietin pitkään, otanko riskin ja lähden canyonille sorapyörin, koska seuraava yleisöpyöritys olisi suurimmaksi osaksi soraa. Uskallus ei riittänyt, ja ehkä hyvä niin.

ek6
Canyon. Testeissä lempparipätkäksi osoittautunut ja muistissa tarkasti maalimutka ja varsinkin alun tuplaröykky. Nyt lähdetään tekemään aikaa, koska lyhyellä stintillä voisi jopa väläytellä nopeutta.
Eka mutka vähän leveäksi ja sitten kohti röykkyä.. tämä on otettava varovasti. Pomppuun tuleminen täysin vituiksi ja hyppyyn tullaan kahva edellä. 360 astetta pyörillään ja matka jatkuu. Loppu tultiinkin repien sen minkä pystyy. Paineet jäivät tälle pätkälle 100%. Nyt ajellaan vaan.

ek7
Canarialla taas. Ai että oli hauskaa! Tällaiset HC olosuhteet kilpailussa sytyttää meitsin. Hauskaa oli, vaikkei tultukaan kärjen vauhtia. Nyt alakaa löytyä ilo tähän touhuun.

Huolto
- Juomatauko ja kertaus mielessä mitä onkaan tulossa. Nyt mennään pimeään ja pomppuiseen.

ek8
Ranskalainen kynnöspelto täältä tullaan. Testissä todella vaikeaksi osoittautunut pätkä. Nyt tullaan varmanpäälle eikä revitä. Tultiin kyllä niiiiiiiiiiiiiin hissunkissun osa paikoista, että harmitti jo pätkällä ollessa. Kuitenkin ek:n viidenneksi!

ek9
Siirretty ajatukset taka-alalle ja nyt ajetaan tarkasti ja varmasti. Gestel. Testeissä edelleen täysin vihan kohteeksi joutunut ek. Nyt tultiin hyvin ja rauhallisesti.. parissa kohdassa liikaa sisältä ja meinasi kippi käydä. Onneksi ei. Maaliin tarkasti ja rennosti, auto sopii tänne paljon paremmin kuin alun pätkille.
Ek neljänneksi!!! Nyt jäi jo kovia nimiä taakse ja nyt ihan nauratti kun aika oli niin hyvä. Perkuti!

ek10
Swiss III. Testeissä pääsin tämän kerran vain ehjänä maaliin. Nyt alkoi itseluottamus autoon ja itseen olla sillä tasolla et nyt lähdettiin yrittämään! Alku meni todella hyvin ja käsijarrun kanssa alkoi yhteistyö pelata paremmin, joka tällä pätkällä on elintärkeää. Lopussa meni todella varomiseksi, koska pitkän pätkän lopussa en halunnut enää sössiä. Ek:n seitsemäs ja pieni pettymys, tosin iloinen että maaliin päästiin.

Huolto
Nyt on luvassa sadetta.. Japani on muutenkin liukas.

ek11

Sadetta ja huhhuijaa. Rauhallisesti tullaan käpärin kanssa driftaten. Märkä tie alkaa maistua ja yritetään kiristää vauhtia, mutta eipä se satteella kannata. Mutka pitkäksi ja suoraan kaiteeseen. En koe että tuossa olisi mennyt paljon aikaa, vaikka ohjaus hieman kärsi. Onneksi muillakin oli vaikeuksia ja ek neljäs! Näitä nelosia alkaa olla jo ihan kehumiseksi. Eikai sitä niin huono taidakkaan olla :)

ek12

Nyt itseluottamusta uhkuen otetaas kova aika ennen päätöstä. 0.7km yleisöpyöritys märällä.
Alku meni hyvin, ja sitten lopun shikaani nuollen läpi ja kärkeen. Ja paskat. Sisähönö ja spinni vei 10s.
Se siitä. Harmittaa kun yliyrittäminen kostautuu.

Huolto
Nyt kerätään ajatukset ja vikalle.

ek 13
Tsekkiin päätetään tämä. Mietitään mihinkähän sitä sijoitutaan, mutta antaa nyt mennä vaan.
Alku tuli hienosti ja käpärillä pellon jälkeiseen sumppuysikymppiin.. hienosti menee. Sitten.. aloin ajatella jo monesko tulen olemaan.. nuotti menee täysin ohi, ja saavun noin 30kmh ylikovaa kirraavaan oikeaan. Käpäriä kehiin ja kaasua sisään. Takapuskuri jäi sinne ja auton perä muistutti puuhamaan epäkesko polkupyörää. Onneksi ohjattavuus muuten pysyi kondiksessa ja loppu tultiin sen minkä päästiin.
Ek:n viides vain kymmenyksiä kolmannesta tilasta! Täytyy olla tyytyväinen.



Sija 9 todellakin maistuu! Varsinkin parasta kisassa oli loppupätkien onnistumiset ek ajoissa. Jossiteltavaa jäi ja jää aina, mutta tyytyväinen on oltava.

Tästä jännityksestä on vaan päästävä eroon, niin alkaa tulostakin syntyä. Onneksi sain todistettua itselleni, että ihan kilpailukykyisiä aikoja sitä pystyy ajamaan kunhan pääkoppa pysyy kasassa. Sijat 4 ja 5 erikoiskokeilla ei ole huonoja ja tästä on hyvä ponnistaa kohti tulevaa.

Kiitos!

(Ja JOS jaksoit lukea niin olet aika kaheli.. Kiitos silti)

Riku Martikainen

Omalta osalta kauden ensimmäinen kilpailu meni hyvin lukuunottamatta pientä puskaan ajoa, joka tapahtui EK5:n (Hradek 2) alussa. Siinä oikean etupyörän ripustukset kärsi sen verran, että loppupätkä ajettiin ratti vinossa.

Myös EK9:llä (Gestel) tuli ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Fiestan perä nousi aavistuksen ilmaan jostain pompusta, joka asfaltissa oli. Siinä tilanteessa oli sitten ohjaamo täynnä käsiä, onneksi auto pysyi lapasessa.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kilpailuun. Luotto autoon on hyvä ja säädöt toimii niin kuin pitääkin. Voittoa lähdetään tavoittelemaan seuraavassakin kilpailussa.

Joonas Lönn

Alku lähti hyvin käyntiin, EK2:lla tuli selväksi, etten Rigun vauhtiin kerkeä. Toisaalta se oli sarjan ensimmäinen "kunnon" ek ja helpotti olla heti kärkivauhdissa. Siitä eteenpäin sujui rauhassa virheitä vältellen, lukuunottamatta EK5, missä jarruttelin moottorin sammuksiin ja kone kuolleena liuin ohi risteyksen. Vehkan virheen jälkeen ajelin entistä varovaisemmin. EK8:lla kerran peltoon, mutta yllättävän paljon tuli takkiin, ei ole mun juttu nuo kaposet peltotiet.

Sitten EK10, suunniteltu iskun paikka, harjotuksissa hyviä aikoja. Hutasen ohi kässäristä (!?!), auto keula edellä kaiteeseen ja keskeytys. Vauhtia ehkä 10 km/h, mutta ei fiesta kestänyt. Seuraavalle olis voinu nollata vähän, ekas mutkas katolleen. "Don't cut" ja leikkasin.. Loppu ajelua.

Olis ollu tärkee ajaa maaliin, ei ole joka päivä top 3 sijoitusta asfaltilta tulossa. Nyt tuli se yksi "sallittu" moka jo ekaan ralliin.

Kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta kiva huomata, että jopa asfaltilla varman päälle vauhti riittää top 3, mutta jonkunlainen palkinto tuosta kieli keskellä suuta ajelusta olisi ollut kiva. Nyt ei jäänyt mitään käteen.

Tide Lehtonen

Kisa meni pieleen tokalla pätkällä viimeisessä kurvissa, kun auto tökkäs kävelyvauhdilla puuhun ja ei lähtenyt enää käyntiin. Kaikki pätkät kahlattiin läpi ja harmittavasti jokaisella aina jotain pientä auton nostamista tai peruuttamista. Ainakin neljällä pätkällä iso virhe viimeisissä mutkissa. No, tulipahan ajettua. Sorakisaa odotellessa.

Tide