Kisaraportit FiSU Season 8: Another Other Italian -

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Dani Korpi (1. sija)

Imola tuntui alusta asti paremmalta kuin Red Bull Ring, joten odotukset oli korkealla. Löysinkin aika nopeasti hyvät säädöt, joilla auton balanssi tuntui hyvältä sekä hotlapilla että kisavedoissa.

Lähdössä renkaat lähti sutimaan aika pahasti, minkä ansiosta Anssi pääsi T1 mentäessä rinnalle. Onnistuin kuitenkin puolustamaan sijoitusta, ja pääsin jatkamaan kärjessä Tamburellosta eteenpäin. Tämän jälkeen lähdin ajamaan niin kovaa kuin suinkin uskalsin, tosin Aqua Mineralen otin alun jälkeen hiukan varovaisemmin, koska meinasin ajaa siinä parikin kertaa ulos. Auton balanssi säilyi erinomaisena myös kuluneilla renkailla, ja pystyin ajamaan hyviä kierrosaikoja aina varikkostopille saakka. Odotin tarkoituksella että Anssi ja Teemu pysähtyy ensin, koska tällöin ei ole riskiä että sijoitus valuisi ruuhkaan.

Pysähdyksen jälkeen ero Anssiin oli 10 sekunnin luokkaa, joten pystyin jo hiukan välttelemään riskejä kierroksella ohitettavien kanssa. Ajoin kuitenkin melko reippaasti maaliin asti, jotta keskittyminen ei pääsisi herpaantumaan.

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen kisaan, sain auton sellaisiin säätöihin että pystyin puristamaan varsin vaivattomasti hyviä kierrosaikoja. Tästä on hyvä jatkaa kohti toista suosikkirataa!

Anssi Hyytiäinen (2. sija)

On se Imola vaan vaikea itelle, ei saanut oikein rytmiä päälle missään vaiheessa. Sikäli pitää olla tyytyväinen että tuli rimpuiltua sentään kakkosen maaliin.

Oli sen verran lämpötila samankaltainen kuin Red Bull Ringillä, etten uskaltanut lähteä kokeilemaan hardeilla tällä kertaa.

Kisassa piti hieman vahtia Korhosta taustapeilissä, ja edessä Dani otti useamman kympän eroa joka kierroksella läpi kisan. Kun yritin ottaa vähän aggressiivisemmin niin alkoi virheissä vain maksaa aikaa, ja kun yritin hellittää vauhtia niin meni vielä enemmän aikaa hiekoille. Eli hieman pakkopullaa ja rimpuilua tämä Imola tälläkin kertaa.

Teemu Korhonen (4. sija)

Tämä vastusti aika paljon, aa:t jätin viimeiselle päivälle ja silloin sattui huono ajopäivä. P3 kuitenkin mutta ei sitä mitä tavoiteltiin.

Kisa lähti ihan hyvin liikkeelle, ahdistelin Anssia kakkossijasta, mutta takarenkaiden lähtöpaineet jäivät liian korkeiksi mikä alkoi näkyä liukasteluna muutaman kierroksen jälkeen. Tulin osittain tämän takia vähän aiemmin varikolle kun alkoi ajo hankaloitua.

Pitin jälkeen jäin kamalaan ruuhkaan, peli rupesi tökkimään (ilmeisesti ACTI jumittui ja aiheutti outouksia) ja sain rikottua autoa tuossa ruuhkassa. Ajoin lähestulkoon samoja aikoja pitin jälkeen kuin ennen, vaikka aikojen olisi pitänyt parantua selvästi. Lopussa Mikkola pääsi aika lähelle peileissä, mutta ei riittävän lähelle kuitenkaan.

Petteri Koski (10. sija)

Kohtalainen startti, mutta Leppänen ei päässyt ilm. kunnolla liikkeelle ruudusta ja jouduin tekemään väistöliikkeen ja melkein lähti Maserati lapasesta. Mutta ekoista mutkista päästiin kunnialla ja olin yhden sijan korkeammalla kuin lähdössä (koska Leppäsestä menin sivuluisussa ohi).

Eka stintti ei ollut helppo. Puustinen ja Berg painelivat karkuun ja Tulppo hiillosti takana. Tilanne tasoittui kuitenkin n. 10 kierroksen jälkeen ja aloin saavuttaa edellä ajavia. Renkaista kuitenkin hyytyi pito takaa (odotetusti) juuri ennen 30min täyttymistä. Tarkoitus oli mennä pari kierrosta myöhemmin pitille, mutta kurvasinkin ajoissa kun kello näytti juuri 30min. Tämä oli onnekas liike, koska Puustinen ja Berg tulivat sisään kaksi kierrosta myöhemmin.

Pitin jälkeen jäin Olli Hongan taakse ja nopeasti kun renkaat lämpenivät, pääsin haastamaan Ollia ja painoin ohi Tosassa (ulkokautta!) ja heti karkuun. Olli oli hardeilla ja itellä uudet mediumit. Tämän jälkeen tulivatkin varikolta eteen Puustinen ja Berg, mutta kylmillä renkailla vs. omat lämpimät. Painelin taas Tosassa Puustisesta ohi ja kohta perään Bergistä turn tokavikassa. Vähän piti Bergin kanssa pyristellä ohituksen jälkeen, mutta sain vauhdin päälle ja aloin jahdata edessä painelevaa Kuorilehtoa(?), josta pääsin ohi takalenkin shikaanissa muutama kierros myöhemmin.

Toinen stintti oli todella hyvä kun pito radassa parani ja setuppi toimi paremmin (sama RBR:lla, joten osasin odottaa). Sain nostettua itseni top 10:iin (lähtöpaikalta 14) ja vauhtia oli odotettua enemmän. Hyvä kisa siis, olen erittäin tyytyväinen, koska aika paljon on sattunut ja alasin on osunut FiSU-kisoissa viimeaikoina.

-Petteri Koski #54, Team Racetime
https://racetime.fi

Ilkka Tulppo (16. sija)

Puhdas kisa ja hyvää vääntöä.

Omien kiireitteni takia aika-ajon viimeinen rutistus jäi tekemättä, joten kilpailuun lähdettiin sijalta 18.
Lähtö sujui tällä kertaa hyvin. Edelläni ainakin Pehkonen sai huonon lähdön. Heti lähdössä nousinkin muutaman sijan.
Päädyin ajamaan Kosken perässä, tuntui että minulla olisi ollut enemmän vauhtia, ohituspaikkaa ei vain löytynyt. Hommaa hankaloitti myös se että takanani roikkui Perätalo. Välillä kKoski pääsi karkuun kun puolustin Perätaloa vastaan kun taas välillä sain tehtyä eroa Perätalon ja ajettua Kosken kiinni. Näissä asetelmissa mentiin varikkopysähdykseen asti. Varikolta lähtiessä Koski pääsi radalle parempaan väliin ja katosi horisonttiin, kun taas nyt jo puolituntia kestänyt vääntö Perätalon kanssa jatkui vielä yli 10 minuuttia. Tilanteeseen hetkellisen helpotuksen toi kun ohitin Hongan jonka lälkeen sain tehtyä useamman sekunnin eron takana tuleviin.

Joko setupistani tai ajotavastani johtuen takarenkaat kesti hyvin noin 20 minuuttia jonka jälkeen ne alkoi mennä kierros kierrokselta liukkaammaksi, joka alkoi näkyä pieninä ajovirheinä lähinnä sivuluisujen muodossa.
Muutamaa kierrosta ennen maalia Pehkonen saavutti minut todella nopeasti tuoreemmilla renkailla josta tein johtopäätöksen, että tätä taistelua en voi voitaa. Annoin pehkosen mennä ohi ilman taistelua, etten häviä aikaa siihen taisteluun vaan keskityn pitämään Perätalon takana. Se taistelu menikin sitten ihan viimeisiin mutkiin asti jossa Rivazzan jarruun jouduinkin ottamaan jo todella puolustavan linjan. tämä suoritus riittikin sijaan 16 tälläkertaa.

Kiitokset Kilpakumppaneille kovasta mutta puhtaasta kilpailusta.

-Ilkka Tulppo #888, Simulaattorimaailma.fi

Olli Honka (21. sija)

Aika-ajot sujui suht hyvin haastavassa Imolan lämmössä. Lähtöpaikan ollessa 22. Päätin kisataktiikan olevan hardilla kisaan ja lopussa softit alle ja katsotaan mitä tapahtuu.

Sain hyvän startin ja pääsin hyvin keskeltä kiihdyttämään edellä ajavan ohi kunnes ilmeisesti Leppänen oli linjallani lähes pysähtyneenä ja jouduin ottamaan vauhdin pois. Samalla oltiinkin viiden rinnan ja vieressä olevat kolistelivatkin keskenään. Tästä johtuen jäin ihan joukon hännille.

Siispä ainoa ajatus että nyt säästellään kaikissa paikoissa ja koitetaan selvitä kisa maaliin pysähtymättä. Sainkin säästettyä renkaita ja polttoainetta hyvin mutta ajamisen rytmi katosi kokonaan. Parhaillaan olin viidentoista parhaan joukossa mutta sieltä valittiin pikkuhiljaa sijalle 21.

Kiitokset kanssakilpailijoille, järjestäjille sekä jälleen hyvän lähetyksen tehneelle kaksikolle.

-Olli #74, BS Racing

Ville Korkiakoski (23. sija)

Parhaan kierrosajan metsästys oli Imolan karsinnassa aika lailla samanlaista kuin edellisessä kisassa. Parhailla sektoriajoilla olisi saanut ajasta 3-5 kymmenystä pois, mikä olisi nostanut lähtöruutua mukavasti, mutta parhaita sektoraikoja ei millään saanut samalle kierrokselle. Tälläkin kertaa vauhti riitti tuttuun lähtöruutuun 28.

Kisassa onnistuin väistämään lähtöruudukon kolarit ja suhteellisen hyvin matkaan, minkä myötä sijoitus nousi ensimmäisten kierrosten aikana. Pitoa tuntui olevan hieman enemmän kuin edellä ajavilla ja agressiivisemmalla ajolla olisi luultavasti saanut poimittua muutaman ohituksen, mutta pelkäsin enemmän renkaiden tuhoamista kuin edellisessä kisassa.

Rengastaktiikka oli tällä kertaa käänteinen, eli yritin päästä mediumeilla mahdollisimman pitkälle ja ottaa loppuun softit. Aivan omaa vauhtia ei päässyt ajamaan kun 8 kierroksen sattuneen tilanteen myötä hävisin noin 12 sekuntia hiekan kyntämiseen. Sijoitus parani tästä eteenpäin vakaalla ajolla, kun väki alkoi käydä varikolla. Muutama ihan radalla tapahtunut ohituskin tuli, vaikka kieltämättä sopivan ohituspaikan löytäminen tuotti haasteensa. Edessä käytiin sen verran kovia taisteluja, että pääsin hyödyntämään näitä ja ajamaan muita kiinni.

Hiekkalinnojen rakentaminen kisan alkuvaiheessa kostatui stintin lopulla, kun päädyin varikolta tulevien autojen sekamelskaan, sen sijaan että olisin ollut näiden edellä. Kisatessa varikolta tulleen Anttosen kanssa unohdin jarrupaikan ja ajauduin toiseen kertaan radan ulkopuolelle, minkä myötä valui hukkaan useampi sijoitus.

Vaihdoin tämän jälkeen alle pehmeät renkaat, joilla ajoin kisan loppuun noin 10 kierrosta. Rasin kanssa käytiin vielä kisa sijasta 24, missä pehmeät renkaat auttoivat lopulta aika paljon. Loppuun tuli vielä viimeisen mutkan ohitus hiekalle pyörähtäneestä Leinosta, jonka tavoittamisen olin jo luovuttanut kun kierroksella ohittavien ohi päästäminen sekoitti omaa ajoa. Ilman ylimääräisiä tilanteita rengastaktiikka olisi toiminut luultavasti paremmin ja sijoituskin ollut korkeammalla, mutta maalissa 23 oli toki lähtöruutua parempi.