Kisaraportit Season 4: FiSU TT Sport Cup - Kilpailu 1/6 @ Hockenheimring

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Eero Järvinen (7. sija)

Huhheijaa kun olikin kisa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti.

Ensimmäinen virallinen FiSU kisa mulle.

Aika-ajo onnistu ihan ok, ei täydellinen mutta ok, ja pääsin ekaan lähtöön nelosruudusta. Lähtö onnistu ihan hyvin mutta siinä sitten T1 turhan varovasti ja Konsta pääsi kuittamaan.

Sinä aikana kun hain ohitusta Konstasta niin kärki kolmikko kerkes karkaamaan 5sec päähän, ja lähin ajamaan niitä kiinni, mutta vissiin oli vähän liikaa puristusta niin siinä omien ajovirheiden vuoksi Jukka ja Juho sai ajettua mut kiinni ja siinä sitten väännettiinkin todella tiukasti 4. paikasta meiän kolmen kesken, lopputulos että sain loppujen lopuksi kuitattua tuon 4. sijan itelleni.

Toka lähtö olikin sitten 7. ruudusta. Lähtö taas onnistu ihan hyvin, ja ei siinä mitään ihmeellisyyksiä. Ruuhka radalla oli kova koko kisan ja mentiin enempi vähempi kylki kyljessä ja puskuri puskurissa koko lähtö eri äijien kanssa, aika reilusti tuli peltiruttuakin. Kovin tyytyväinen en omaan ajoon ollu, liikaa virheita. Lopputulos 7. sija toisesta lähdöstä.

Hyvin huomas että varsinainen kisakokemus itsellä vielä aika vähäistä, joten virheitä tulee, mutta ajamalla oppii joten ei muutakun kuin nokka kohti seuraavaa kisaa.

Olli Honka (11. sija)

Lähtökohdat ennen sarjaan ilmoittautumista oli että ilmoittaudun jos en jää ole yli kolmea sekuntia hitaampi ykköstä. Treeni maistui ja parannusta tuli.

Harjoituksista hyvä fiilis joka näkyi aika-ajossa jossa oma ennätys parani ja sijoituksena seitsemäs.

Kisaan ennakkoon ajattelin että kympin joukkoon voisi olla mahdollisuus. Hyvä aika-ajo antoi tähän oivan mahdollisuuden. Itse kisassa huomasin että edellä menevien kisavauhti on selkeästi kovempi joten pyrin vain ajamaan omaa tahtia. Kisan puolenvälin paikkeilla keskittyminen herpantui ja ajo alkoi hieman tökkimään. Takana tulevat ottivat kiinni ja menetin kaksi sijaa. Loppusijoitus yhdeksäs.

Toinen lähtö ja eturivi. Lähdössä menetin pari sijaa mutta ajo tuntui pikkuisen paremmalta. Toisella kierroksella joku tööttäsi kuitenkin konttiin eikä semmosiin hommiin tässä lähdössä ollut aikaa. Sijoitus tippui reilusti ja loppu meni ajellessa. Loppusijoitus 11.

Olipa hieno ajaa ja tästä on hyvä jatkaa opiskelua.

Olli #74

Marko Tolvanen (15. sija)

Harjoituksissa paransin omaa parasta kierrostani 0.4s sinne 1:51 tuntumaan ja aika-ajoihin oli tavoitteena ajaa 1:51 alkuinen. Ensimmäisellä "nopealla" tuli 1:51:7 ja olin siihen ihan tyytyväinen, koska oli vielä aikaa parantaa kierrosta. No, eipä se siitä parantunut ja 19. lähtöruudusta kisaan.

Ensimmäisen kisan lähtö meni varaslähdöksi, vaikka en sitä heti siinä lähtötohinassa tajunnutkaan. Kisa lähti hyvin käyntiin ja muutamia sijoja ehdin nousta, kun parin kierroksen jälkeen ajosuoritukseni diskattiin. Näytössä pitäisi näkyä mustalippu ja ilmoitus, että varaslähtö pitää käydä varikolla kuittaa, mutta en sitä huomannut tai sitten ikänäkö alkaa saavuttaa tällaisen "nuorukaisen". No, tämäkin on oppia tulevia kisoja varten. Toive oli, että pääsen kuitenkin toiseen lähtöön mukaan.

Toiseen kisaan lähdin sitten viimeisestä ruudusta ja sekös sopi minulle paremmin kuin hyvin. Otin lähdön varman päälle ja siitä sitten tavoitteena ajaa tasaisesti kisa läpi. Tuli ajettua normaalia ajoani agressiivisemmin jopa ja muutaman sijoituksen sain ohittamallakin napsittua. Vesa Rasin kanssa taidettiin lähes koko kisa ajaa peräkkäin. Vesa pääsi kisan alussa minusta ohi, kun minulla oli pientä kylkikontaktia Panu Artimon kanssa, oma kiihdytys jäi T2:sta vajaaksi ja Vesa hyödynsi tilanteen. Sain sitten jossain vaiheessa taas Vesan kiinni ja pari kierrosta ennen maalia Vesa ajoi viimeisen mutkan hieman leveäksi, niin pääsin ohi ja sain just ja just pidettyä paikan maaliin saakka. Oli nimittäin bensan merkkivalo punaisella jo pitkän tovin, mutta varmaan höyryillä pääsin maaliin.

Hyvä fiilis jäi kisasta ja olikohan, että viimeiseltä sijalta 15. maalissa, niin ihan hyvä nousu (jollei rangaistuksia tule). Innolla odotan jo seuraavaa kisaa. Tasaista vääntöä ja hyviä kuskeja tuntuu sarjassa olevan, joten mikäs sen mukavampaa.

Panu Artimo (17. sija)

Jännitys ennen ekaa lähtöä, tai ennen vapaita harjoituksia, oli käsinkosketeltava, ainakin kainaloissa kun oli kaikkien aikojen ensimmäinen online kisa ihan oikeita ihmisiä vastaan. Valmistelevat harjoitukset olivat menneet vähän huonosti ja ajattelinkin, että olinko vaihtanut tai unohtanut tallettaa jonkun olennaisen muutoksen millä olin tehnyt suht tasaisia aikoja vai oliko kyseessä vaan luontainen epätasaisuus... No ei muuta kuin aika-ajoon ja ensiksi vaan joku aika mittariin ja sitten pikkuhiljaa parantaen... taisi jäädä se eka varma aika myös ekaksi ja parhaaksi ajaksi. No eipä kisaan tultu muutenkaan kärkisijoja kolkuttamaaan vaan pitämään hauskaa ja oppimaan.

Gridillä odottelukin oli hermojaraastavaa, ajaisinko jonkun niskaan ekassa tai tokassa mutkassa, pamauttaako joku takaspoileriin. No viimeiset kymmenen sekuntia kuin sumussa, sitten punaiset valot... Ja onneton lähtö. Olisiko pitänyt laittaa vaihde ennen valojen sammumista silmään ja pidätellä jarrulla - ilmeisesti, koska tokassa lähdössä se onnistui paljon paremmin sillä tyylillä. No eipä tullut varaslähtöä, hätäpäissään vaihdoin vielä suoraan kakkoselle joten kiihdytyskin oli ei niin huimaa. Positiivisesti ajatellen en ollut ainakaan kenenkään hanurissa ekassa mutkassa, tosin takaa lähteneetkin olivat edellä melkein kaikki.

Ekasta lähdöstä en nyt mitään yksittäisiä highlighteja muista, mutta omassa ajamisessa koitin vältellä kontakteja ja ajoin jopa liiankin arasti. Sitten taas jossain kohdissa suljin ovia ihan huomaamatta, pahoittelut siitä asianosaisille. Kuitenkin tuli monta ihan puhdastakin kierrosta ja tein muutamia ohituksia. Takana on helpompi pitää yllä edelläajavan peissiä. Muutamat virheet ulostuloissa ja heti tuli kaveri takaa ohi (ehkä kerssin avulla?, pitää opetella sen strategista käyttöä) itse taas en saanut edelläajavan virheitä oikein hyödynnettyä.

Ekan stintin viimeisillä kierroksilla pääsin pääsuoralla Sami Rantamäestä ohi, kuitenkin suoran päässä leikkasin suoraan hänen eteensä, pahoittelut Samille mahdollisesti aiheutuneesta ajanhukasta. Koitin katsella helicorsaa, kuunnella crewchieffiä, ohjata ja valmistautua jarruttamiseen samaan aikaan niin eihän siitä mitään tullut. No itse seinään ja kriittinen moottoririkko. Eka lähtö oli siinä.

Toinen lähtö toiseksi viimeisestä ruudusta, maaliin on päästävä ja tyhmät virhe(et) pois. Ajattelin että kyllä varmaan muutaman kuljettajan saan pidettyä takana. Ei mikään ihmeellinen lähtöä, mutta kuitenkin ekassa mutkassa yksi ohitus, ja sitten toinenkin ohitus spinnauksen vuoksi. Ekan kierroksen jälkeen olin taas Samin takaluukussa vaikkakaan en iskuetäisyydellä. Samin ohitettua Jani Honkasen ja neulansilmän väännön takia sain edelläajavaa ryhmää kiinni. Huono ulostulo T1:stä ja Marko Tolvanen pääsi rinnalle T2:ssa, en tiedä annoinko liian vähän tilaa sisälle, mutta seurauksena kuitenkin pieni kontakti, mistä pääsin jatkmaan kuitenkin matkaa, valitettavasti Marko joutui kuitenkin suoralla Vesa Rasin ohittamaksi joka kuittasi pian myös minut. Vika mutka leveäksi ja Markokin sai minut ohitettua, itse en vastaavista virheistä päässyt ketään rankaisemaan.

Oskari ajoi stadionilla leveäksi ja olin jo reilusti edellä, jotenkin hän sai kuitenkin kiihdytettyä mutkassa sisältä rinnalle ja ohi, kova luotto oli hänellä renkaisiin. Kuittasi hetken kuluttua takaisin myös Jani Honkasen joka oli ohittanut hänet leveäksiajon yhteydessä.

Neulansilmän jälkeen tiukkaa kisailua ja itsekin jouduin Sami Rantamäen ohittamaksi, joka ajoi kuitenkin seuraavan mutkan leveäksi ja pääsin takaisin ohitse, Oskari ajoi myös pihalle joten Minä ja Jani pääsimme ohi. Minulla oli aavistuksen parempi peissi ja pääsinkin seuraavalla kierroksella mersumutkasta paremmin ulos ja samalla Janin ohi. Jee eka ajamalla tehty ohitus!

Tässä vaiheessa edelläajavaan olikin jo melkein 10 sekuntia matkaa joten jäljelläolevat kierrokset piti vaan pitää takanatulevat takana. Onneksi Janilla ja Samilla oli keskinäiset kisailut menossa, niin eivät ehtineet minua kovasti ahdistella enää. Mitä nyt viimeinen stadikan kurvi nelipyöräluisussa ja toiseksi viimeisessä mutkassa töyssyjen päältä - onneksi eroa oli kuitenkin riittävästi. Oliko tuloksena sitten 16. sija eli ehkä. 5 sijaa kuitenkin mistä 1 ihan ajamalla otettu :)

Kiitokset kaikille ja varsinkin lähimmille kilpakumppaneille. Vielä on opeteltavaa kisalähdöistä, mutta oli niin hauskaa että sen tekee ihan mielellään.

Tulipas pitkä... :)

Jali Hautala (21. sija)

Aika-ajo meni omalta osalta putkeen, pääsin lähelle omaa parasta harjoituksissa ajettua aikaa. Lähdin kisaan paikalta 3.

Sjoitukseni pysyi samana ensimmäiset 14min, pysyin kärjen mukana lähinnä heidän taistelunsa takia. Taistelun takia pääsin Pasista ohi stadion -osiolla mutkan numero 11 ulostulossa sekä mutkassa 12. Tilanne tallentuikin hienosti streamissa aikaleimalle ~51:20.

Kisa jatkui näillä sijoituksilla kilpailun loppuun vaikka erot pysyivätkin Timiin ja Pasiin varsin pieninä. Kierroksella 11 arvioin draftin ja boostin seurauksena jarrutuspaikan hairpiniin hieman pieleen ja törmäsin Timin perään. Timi menetti hetkellisesti autonsa hallinnan mutta sai onneksi ajokkinsa hienosti takaisin hallintaan ja suuremmilta vahingoilta säästyttiin.

Kisan jälkeen unohdin kaikki mitä oltiin sanottu ja poistuin palvelimelta. Tästä ei pitänyt myöskään rift -lasini, jotka eivät suostuneet enää käynnistymään. Jouduin käynnistämään pc:ni uudelleen ja aloittamaan kisan varikolta, melkein kaksi kierrosta muita jäljessä. Saavutin maaliviivan viimeisellä sijalla, poislukien keskeyttäneet.

Kisailukokemus oli kuitenkin hyvin positiivinen ja odotan innolla seuraavaa kisaa.

Oskari Selinheimo (22. sija)

Ei jääny lapsenlapsille kerrottavaa

Ari-Petteri Pohjaniemi (23. sija)

Aika-ajossa en tahtonut saada rytmiä ajamiseen yhtään... Siittä kertonee huono aika ja sijoitus


Kilpailussa mulla oli pari aika railakasta ohitusyritystä. Jopa tyhmiä ja taisipa pari kopsuakin niistä tulla. Jos näistä oli haittaa kanssakilpailijoille niin pahoittelut.. Kisa meni munilleen jokatapauksessa..

Eka lähtö ihan jees kun nousin jopa 8 sijaa ja onnistuin ajamaan kympin sakkiin.. Toka lähtö meni omaan malttamattomuuteen kolmospaikalta jälleen kerran liian optimistiseen ohitusyritykseen.
Ja sitten vielä se mieletön Kajaus kun kaverilta kaatu peli ja omasta Audista ripustuksia myöden kaikki rikki... Keskeytys toisesta lähdöstä.

Teijo Räisänen (24. sija)

Aika-ajot onnistui omasta mielestä Kohtuu hyvin. Harmittavasti molemmissa lähdöissä kisa päättyi teknisiin ongelmiin. Hyvää vääntöä oli siihen asti kun sitä kesti. Korjataan laitteisto ja pyritään pärjäämään tulevissa kisoissa.