Kausi on päättynyt!
Formula Esports Finland on Formula Academy Finlandin virallinen digitaalinen Formula 4 -sarja, joka mukailee perinteisillä radoilla käytävää versiotaan, mutta toteutetaan simulaattoreilla Suomen virtuaalisilla kilparadoilla.
Sarjaan kuuluu yhteensä viisi osakilpailua, alkaen heinäkuun puolen välin jälkeen, ja kaudelle mahtuu mukaan 20 kuljettajaa. Sarjan toteutuksen ollessa digitaalinen, jokainen osallistuja pääsee kilpailuun mukaan esimerkiksi kotoaan käsin, etänä.
Kaikki sarjan osakilpailut esitetään suorina lähetyksinä Twitchin kautta, FiSRA/simracingfi-kanavalla. Lisäksi jokainen kilpailu tulee jälkikäteen nähtäväksi FiSRA:n YouTubeen.
Kaudelle hyväksytään ensisijaisesti vain Formula Academy Finlandin kutsumat kuskit. Hyväksyntätapaa voidaan muutta tarvittaessa.
Sarjamaksu on 50 euroa, joka tulee maksaa ensimmäiseen kilpailupäivään mennessä.
Kauteen voi myös jälki-ilmoittautua kauden viimeiseen kilpailupäivään asti (Ahvenisto 15.9.2020).
Jokaiseen osakilpailuun ilmoittaudutaan erikseen tällä sivustolla. Ilmoittautuminen aukeaa edellisen kisan päätyttyä ja kolme tuntia ennen ensimmäistä aika-ajoa.
17:00 Vapaat harjoitukset 120min (vapaaehtoinen)
19:00 1. aika-ajo 15min
19:20 1. kilpailu 25min (lähtöruudukko 1. aika-ajon mukainen)
19:50 2. aika-ajo 15min
20:10 2. kilpailu 25min (lähdöruudukko 2. aika-ajon mukainen)
20:35 Kilpailu päättyy
Kilpailuissa käytetään joko aurinkoista tai puolipilvistä taivasta, lämpötilavaihtelut sopivat Suomen suveen (18-32C) ja tuultakin saadaan varmasti paikoitellen. Ääriolosuhteita pyritään välttämään.
Asetus |
Arvo |
Täsmennys |
Kellonaika |
12-16 |
Vuorokauden aika vaihtelee per kisa. |
Radan pito |
|
Vaihtelee ratakohtaisesti. Staattinen pito koko session. Harjoituspalvelinten pito on sama kuin kisapalvelimen. |
Luistonesto |
Ei käytössä |
|
ABS |
Ei käytössä |
|
Vauriomallinnus |
100% |
|
Polttoaineen kulutus |
100% |
|
Renkaan |
100% |
|
Renkaanlämmittimet |
Ei käytössä |
|
Lähtö |
Lähtöruudusta |
|
Ratarajojen valvonta |
Pelin oma |
Aika-ajokierros hylätään mikäli peli tunnista ratarajojen ylityksen. Kilpailussa ratarajojen ylityksestä annetaan automaattinen rangaistus jonka aikana tulee hidastaa vauhtia. |