Sarjan järjestäjä

Sim racingin ovaali-SM -sarjan järjestää Finnish Sim Racing Association ry (FiSRA), joka myös laatii säännöt sekä osoittaa kilpailuissa sekä sarjassa työskentelevät henkilöt.

Yleisiä määräyksiä

Osallistumisoikeus on Suomen kansalaisella tai ulkomaan kansalaisella, joka on asunut vakituisesti Suomessa vähintään kaksi (2) vuotta.

Kuljettajia sarjaan otetaan 43 ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kuljettajalta edellytetään vakaata internet-yhteyttä sekä turvalliseen ajamiseen sopivaa laitteistoa.

Kuljettajan on tunnettava kaikki kilpailua koskevat säännöt ja noudatettava niitä. Kilpailijoiden on myös perehdyttävä FiSRAn tuottamaan ajoetikettiin.

Tuomaristolla on oikeus sulkea kilpailusta tai sen osasta kuljettaja, jonka he katsovat syyllistyneen sopimattomaan käyttäytymiseen tai törkeään epäurheilijamaiseen tekoon.

Tuomaristolla on oikeus poistaa kilpailutapahtumasta jokainen kuljettaja ja henkilö, joka kieltäytyy tottelemasta tuomariston määräystä.

Sarjan ohjelmistona käytetään iRacing-simulaattoria.

Tuomarointi

Tuomaristoon kuuluu kilpailunjohtajan määrittelemät henkilöt.

Kilpailuissa tuomaristo valvoo radalla tapahtuvaa kilvanajoa. Kilpailun aikana sekä kilpailun jälkeen kilpailunjohtaja ottaa käsittelyyn tapahtumat, jotka mahdollisesti vaativat tuomariston toimenpiteitä. Kilpailunjohtaja yhdessä tuomariston kanssa päättää mahdollisista toimenpiteistä ja tarvittaessa äänestää päätöksestä.

Yleinen etiketti

Keskustelupalstoilla ja palvelun mahdollistamilla kommunikaatiovälineillä kaikenlainen epäasiallinen käyttäytyminen on ehdottomasti kielletty. Tuomaristo puuttuu havaittuihin rikkeisiin.

Voicechatin ja tekstichatin käyttö

Virallisten harjoitusten aikana teksti- ja voicechatin käyttöä tulee välttää. Aika-ajon ja kilpailulähtöjen aikana käyttö on kokonaan kielletty. Teksti- ja voicechattia voi käyttää vasta kun aika-ajo tai kilpailu on päättynyt, eli milloin viimeinenkin kuljettaja on saapunut ruutulipulle.

Ovaalilla poikkeuksena sallitaan yksi (1) teksti- tai voicechat-ilmoitus vihreillä varikolle mentäessä.

Ilmoittautuminen

Jokainen kuljettaja on vastuussa, että ilmoittautuu oikeaan kilpailuun ja tuntee ilmoittautumista koskevat säännöt. Kilpailuihin on ilmoittauduttava viikkoa ennen kilpailua. Mikäli ilmoittautuminen myöhästyy, on tuomaristolla oikeus evätä kilpailijan osallistuminen kilpailuun.

Kilpailukutsut jokaiseen kilpailuun julkaistaan viikkoa ennen kilpailua. Kutsut löytyvät foorumilta ja kilpailun tiedoista. Jokaisen kuljettajan on perehdyttävä kilpailukutsuun ennen kilpailuiden alkamista. Kaikkien kilpailujen simulaattorissa käytettävä kellonaika on kuitenkin kilpailun tiedoissa jo ilmoittautumisten alusta lähtien.

Jokainen kuljettaja ilmoittautuu omalla nimellään. Sarjassa ei käytetä ns. kutsumanimiä, kuten muissa eSports-peleissä käytetään.

Sarjaan ilmoittaudutaan ennen kauden alkua. Kuljettajat voivat ilmoittautua sarjaan myös kesken kauden. Sarjaan ilmoittauduttaessa jokainen kuljettaja varaa itselleen kilpailunumeron. Jokaisella kilpailijalla on oma, yksilöllinen numeronsa.

Rakenne

Sim racing ovaali-SM koostuu neljän osakilpailun mittaisesta karsintasarjasta ja finaalista.

Karsintasarjan päätyttyä, tasapisteissä olevien kuljettajien paremmuusjärjestys ratkaistaan parhaalla yksittäisen osakilpailun sijoituksella. Sijoitusten ollessa tasan, paremmuusjärjestys ratkaistaan parhaalla yksittäisen osakilpailun aika-ajon sijoituksella. Sijoitusten ollessa vieläkin tasan, ratkaisee karsintasarjan aikana ajettujen aika-ajojen sijoitusten keskiarvo. Jos kuljettaja ei ole ajanut kaikkia neljän osakilpailun aika-ajoja, puuttuviin osakilpailuihin lisätään viimeinen sijoitus ennen keskiarvon laskemista.

Finaalilähtöjen jälkeen, tasapisteissä olevien kuljettajien paremmuusjärjestys ratkaistaan finaali-sarjassa johdettujen kierrosten määrällä.

Karsintasarjan osakilpailuiden aikataulu

Ovaali-SM -sarjan kilpailukalenteri julkaistaan sarjan ilmoittautumisen avaamisen yhteydessä. Tarkempi osakilpailuiden virallinen aikataulu julkaistaan sarjan viimeistään kolme päivää ennen osakilpailua.

Vapaat harjoitukset (85 min)
Aika-ajo (2 kierrosta / 5 min)
Kilpailu

Autot

  • NASCAR Sprint Cup Chevrolet SS
  • NASCAR Sprint Cup Ford Fusion
  • NASCAR Sprint Cup Toyota Camry

Autojen maalaukset:

Autojen maalausten pitää olla hyvien tapojen sekä Suomen lakien mukaiset. Alkoholi- ja tupakkatuotteiden mainostaminen on kielletty

Maalauksissa saa käyttää ainoastaan logoja ja tuotemerkkejä, joihin on asianomistajien kirjallinen lupa tai muu asianmukainen käyttöoikeus. iRacing-palvelun paint-osiossa käytössä olevien logojen ja tuotemerkkien käyttö on sallittua.

Kilpailun läpivienti

Yleistä

Autojen maksimimäärä radalla kilpailulähdöissä on 43. Harjoitukset, aika-ajo ja kilpailu ajetaan samassa sessiossa.

Aika-ajo

Aika-ajo koostuu 2 kierroksesta jotka tulee ajaa 5 minuutissa. Kierroksia, joissa auto on jättänyt kilparadan, tai osunut kaiteeseen tai muuhun esteeseen, ei lasketa. Aika-ajo ajetaan 5 min ennen ensimmäistä lähtöä.

Kilpailu

Kilpailu ajetaan 5 minuuttia aika-ajon jälkeen. Kilpailun lähtöjärjestys perustuu aika-ajon tuloksiin.

Pisteytys

Pisteet jaetaan seuraavan taulukon mukaisesti kilpailun maaliintulojärjestyksen mukaan. Sijat 25-43. saavat kaikki yhden pisteen.

  • 1. 28
  • 2. 24
  • 3. 23
  • 4. 22
  • 5. 21
  • 6. 20
  • 7. 19
  • 8. 18
  • 9. 17
  • 10. 16
  • 11. 15
  • 12. 14
  • 13. 13
  • 14. 12
  • 15. 11
  • 16. 10
  • 17. 9
  • 18. 8
  • 19. 7
  • 20. 6
  • 21. 5
  • 22. 4
  • 23. 3
  • 24. 2
  • 25. 1
  • ...
  • 26. 1
  • 27. 1
  • 28. 1
  • 29. 1
  • 30. 1
  • 31. 1
  • 32. 1
  • 33. 1
  • 34. 1
  • 35. 1
  • 36. 1
  • 37. 1
  • 38. 1
  • 39. 1
  • 40. 1
  • 41. 1
  • 42. 1
  • 43. 1

Johdettu kierros +1

Eniten johdettuja kierroksia +1

Sää

Virallisissa harjoituksissa, aika-ajossa sekä kilpailulähdöissä käytetään iRacing dynamic weather-säämallia sekä dynamic track-mallia. Dynamic track alkaa vapaista harjoituksista 30% käyttöasteesta, jota viedään eteenpäin aika-ajoihin ja kilpailuun. Rata puhdistetaan irtokumista eri ajojaksojen välissä.

Kilpailun simulaattorissa käytetty kellonaika on ilmoitettu kilpailun tiedoissa.