Gran Turismo 7 Suomen Mestaruus 2022

29.8.2022 klo 15.15 - Markus Viitanen

Suomi on tunnetusti maailman nopein kansa oli kyse virtuaalisesta kilvanajosta tai bensan tuoksuisesta moottoriurheilusta.

Finnish Auto Simracing Team ry (F.A.S.T.) on tehnyt vuosia kovaa työtä sen eteen, että myös konsolikilpa-ajajat pääsisivät kamppailemaan kirkkaimmasta kansallisesta tittelistä, Suomen Mestaruudesta.

 

Nyt tämä pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää ja haluamme esitellä teille Suomen ensimmäisen virallisen Gran turismo 7 eSM-sarjan.

 

Luvassa on tiukkaa kilvanajoa sekunnin tuhannesosien eroilla kun maamme kovimmat Gran Turismo kuljettajat haastavat toisensa. Sarja tulee vaatimaan keskittymistä sekä taipumista äärimmäisiin suorituksiin niin virtuaalisilla kilparadoilla kuin mahdollisesti sen ulkopuolellakin.

Karsintasarja koostuu neljästä karsintaviikosta sekä niiden lopussa ajettavista viikkofinaaleista.

Jokainen karsintaviikko eroaa toisistaan merkittävästi. Karsintasarjan jokainen osakilpailu ajetaan eri kilpaluokan autoilla, jotka lisäksi eroavat toisistaan myös vetotavan perusteella.

Tällä tavalla kuljettajan ei välttämättä tarvitse hallita kaikkia kilpaluokkia päästäkseen finaaliin.

Karsintaviikkojen aikana ajetaan karsinta-aika-ajot joiden perusteella nopeimmat kuljettajat pääsevät taistelemaan pääsystä suoraan sarjan finaaliin sekä sarjapisteistä.

Kaudelle voi osallistua kaikki Suomen kansalaiset. Kausi ajetaan PlayStation 4:n ja PlayStation 5:den Gran Turismo 7 simulaattorilla.

(Jatkuu kuvan jälkeen)

 

Karsintaviikkojen aikataulut sekä kalusto ja sarjan formaatti on esitetty alla. Tarkemmat tiedot löydät sarjan sivulta

  • Karsintaviikko 1 (17.-20.9.2022)

 

* Karsinta-aika-ajon ilmoittautuminen aukeaa: 29.8.2022 klo 12:00

 

    • Viikkofinaali: 25.09.2022
    • Rata: Trial Mountain
    • Auto: AMG Mercedes-Benz A45 ‘13 (4wd)
  • Karsintaviikko 2 (8.-11.10.2022)
    • Karsinta-aika-ajon ilmoittautuminen aukeaa: 26.09.2022 klo 12:00
    • Viikkofinaali 16.10.2022
    • Rata: Nurburgring GP
    • Auto: Porsche 911 GT3 RS ‘16 (RR)
  • Karsintaviikko 3 (29.10.-1.11.2022)
    • Karsinta-aika-ajon ilmoittautuminen aukeaa: 17.10.2022 klo 12:00
    • Viikkofinaali 06.11.2022
    • Rata: Autopolis International Racing Course (Pitkä versio)
    • Auto: Nissan GTR Nismo GT500 ‘16
  • Karsintaviikko 4 (19.-22.11.2022)
    • Karsinta-aika-ajon ilmoittautuminen aukeaa: 07.11.2022 klo 12:00
    • Viikkofinaali 27.11.2022
    • Rata: Circuit de Barcelona-Catalunya Grand Prix
    • Auto: Super Formula 19 - Honda

(Jatkuu kuvan jälkeen)

Karsinta-aika-ajo:

Karsintaviikolla ajetaan karsinta-aika-ajot neljänä päivänä. Karsintapäivien sisältä kuljettaja valitsee annetuista päivistä ja ajosessioista YHDEN, jolloin tulee antamaan oman aika-ajosuorituksensa. 

Aika-ajosessioita järjestetään seuraavilla väleillä, jos niihin ilmoittautuu kuljettajia:

11:00-12:30, 17:00-18:30 ja 21:00-22:30.

 

Aika-ajosession pituus on 15 minuuttia, eikä sitä saa sessioon liittymisen jälkeen uusia. Karsinta-aika-ajossa ajettujen aikojen perusteella karsitaan viikkofinaaliin pääsevät kuljettajat (26 nopeinta).

 

Karsintaviikkofinaalit:

Jokaisen karsintaviikon lopuksi ajetaan viikkofinaalit. Viikkofinaalit ajetaan kahdessa kisalohkossa ja niihin pääsee yhteensä 26 kuljettajaa.

Lohko A: Karsinta-aika-ajon sijoitukset 1-13

Lohko B: Karsinta-aika-ajon sijoitukset 14-26

 

Viikkofinaalin A-lohkon voittaja pääsee suoraan Gran Turismo 7 eSM-finaaliin. Sijoituksille 2-26 jaetaan pisteitä säännöissä ilmoitetulla tavalla.

Viikkofinaalien molemmat lohkot tullaan striimaamaan suorina lähetyksinä ja suomeksi selostettuna Finnish Auto Simracing Team ry:n YouTube-kanavalle. Kanava kannattaa laittaa heti tilaukseen, niin et missaa yhtään 

 

GT7 eSM finaali:

Karsintasarjan viikkofinaalien voittajien lisäksi finaalissa ajavat karsintasarjassa eniten pisteitä keränneet kuljettajat.

Finaalin tarkemmat tiedot tullaan julkaisemaan myöhemmin syksyn aikana.

 

Ilmoittautuminen:

Sarjan sarjan ilmoittautumisohjeet sekä tiedot siitä, miten sinun tulee toimia osallistuessasi kamppailuun ensimmäisestä ja varmasti himotusta Gran Turismon Suomen Mestaruus-tittelistä löydät osoitteesta https://simracing.fi/kaudet/131

 

 

Palkinnot:

Ensimmäinen Suomen Mestaruussarja itsessään on jo palkinto kaikille konsolikuljettajille, mutta ei palkinnot tule jäämään vain upeisiin kokemuksiin ja muistoihin, joista puhutaan vielä pitkään.

Sarjassa tullaan nimittäin jakamaan upeita palkintoja, muun muassa jo pelkkien rahapalkintojen summa on liki 1000 euroa!

1. 400e

2. 250e

3. 150e

4. 90e

5. 50e

 

Lisäksi kaikkien niiden kuljettajien kesken, jotka osallistuvat kaikkiin karsintoihin, tullaan arpomaan 50e lahjakortti.

 

Lähde yhteistyökumppaniksi:

Sarjan toteuttamiseksi sekä palkintojen hankkimiseksi tarvitsemme yhteistyökumppaneita. Jokaiseen karsintasarjan autoon on nyt myynnissä rajoitettu määrä mainospaikkoja.

 

Lisäksi olemme kiinnostuneita muunlaisestakin yhteistyöstä

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä ([email protected]) niin jutellaan lisää.

 

OLETKO SINÄ SUOMEN ENSIMMÄINEN GRAN TURISMO 7 SUOMEN MESTARI?

ILMOITTAUDU MUKAAN JA HAASTA ITSESI SEKÄ KILPAKUMPPANISI.

 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

https://simracing.fi/kaudet/131

 

NÄHDÄÄN RADALLA!

 

Finnish Auto Simracing Team ry  | https://fast-simracing.com

Suomen Elektronisen Urheilun Liitto - SEUL ry | https://seul.fi

Finnish Sim Racing Association ry - FiSRA | https://simracing.fi