Atte Kauppisesta suomenmestari

24.5.2026 klo 19.04 - Kalle Parviainen

Katso kilpailu uusintana FiSRA:n YouTube-kanavalta.

Atte Kauppinen on voittanut vuoden 2026 digitaalisen autourheilun suomenmestaruuden.

Digital Racing eSM 2026 -sarja päätyi sunnuntaina 24.5. Red Bull Ringin radalla. Koko kauden väkeviä otteita esittänyt Kauppinen varmisti mestaruuden jo ensimmäisessä lähdössä. SM-hopeaa nappasi Tuomas Tähtelä, joka otti kaksi lähtövoittoa Spielbergin radalta. Kalle Virta jäi täpärästä SM-pronssille. Eroa Tähtelän ja Virran välillä oli lopulta vain 12 pistettä.

"Seuraavaksi ajattelin nauttia voitosta", tuore mestari sanoi ruutulipun jälkeen. "Tänään en vauhdin puolesta ollut Tuomaksen tasoa, mutta racecraftilla pystyin melkein korjaamaan." Kauppinen myös paljasti, että hän ajoi ensimmäiset treenikierrokset radalla vasta hieman ennen esikarsintaa.

Tähtelä kahdesti paalulta voittoon

Tuomas Tähtelä oli Spielbergin aika-ajossa nopein. Paalupaikka osoittautui parhaaksi lähtöpaikaksi, sillä Tähtelä sai ajaa suhteellisen rauhassa ensimmäisen lähdön voittoon. Sijasta kaksi taaksepäin nähtiin tiivistä taistelua, kun muun muassa Kauppinen ja Virta ajoivat rinnakkain useaan otteeseen.

Tähtelä totesi kilpailun jälkeen, että neljän osakilpailun mittaiseen eSM-sarjaan sisältyi paljon tapahtumia. "Odotukset olivat todella korkeat. Iracingistä olin ollut kuitenkin kauan poissa ja tein virheitä säätöjen kanssa, ajamisen kanssa ja kilpailutilanteissakin. Kiva olla kuitenkin kärkikolmikossa pitkästä aikaa."

Tähtelä hehkutti myös sarjan korkeaa tasoa: "Tällä tasolla puhutaan niin pienistä jutuista, kun ajetaan huippukuskeja vastaan."

Toisessa lähdössä Tähtelä ei päässyt yhtä helpolla kuin ensimmäisessä. Kärkikolmikko Tähtelä, Kauppinen ja Virta vaihtelivat sijoituksia jatkuvasti. Viimeistä edellisellä kierroksella Tähtelä nousi takaisin kärkeen hurjan kolme rinnan -tilanteen jälkeen, eikä enää luovuttanut johtopaikkaansa. Toiseen lähtöön sisältyi myös jonkin verran kolareita. Muun muassa Matti Kaidesojan kilpailu päättyi kaiteisiin, ja sen myötä haaveet SM-mitalista kariutuivat.

Viimeinen lähtö ratkaisee mitalit

Toisessa lähdössä kahdeksanneksi ajanut Ville Iivanainen lähti käännetyn lähtöjärjestyksen myötä paalupaikalta päivän kolmanteen ja viimeiseen lähtöön. Iivanainen toisti Tähtelän tempun ensimmäisestä lähdöstä, ja karkasi horisonttiin muiden taistellessa sijoituksista. "Viimeisessä kilpailussa ajoin paalulta karkuun, kun jätkät taistelivat. Mikäs siinä oli ajella auringon laskuun", tyytyväinen Iivanainen sanoi.

Tuttuun tyyliin Tähtelä ja Kauppinen hivuttautuivat kilpailun edetessä lähemmäs kärkeä. SM-mitaleista taistellut Virta puolestaan otti hidastusrangaistuksen kilpailun alkuun. “Tein elämän hankalaksi, kun otin slowdonin. Tipuin aika kauas Tuomaksen letkasta. Ihan hauskaa oli kilvanajo", Virta kommentoi. Virta myös ohitti kauden viimeisellä kierroksella vielä Tähtelän, mutta se ei riittänyt yhteispisteissä parempaan sijoitukseen.

Kokonaisuutena Virta luonnehti kautta kuitenkin onnistuneeksi: "Ennen kautta tavoitteena oli kärkiviisikko, joten sinne päästiin. Aina voi jossitella, ja vähän jäi hampaankoloon Hockenheimin rattiongelmat."

Tulokset

Red Bull Ringin kilpailut tulokset ovat luettavissa sarjan tulossivulta.

Tulokset ovat epäviralliset ennen tuomariston päätöksiä.

Sarjan loppupisteet

Katso sarjan lopullinen pistetilanne.

  1. Atte Kauppinen 1090 p
  2. Tuomas Tähtelä 866 p
  3. Kalle Virta 854 p

Loppupisteisiin voi tulla muutoksia tuomariston päätösten myötä.

Kilpailulähetys

Katso kilpailu uusintana YouTube-kanavalta.

Sarjan mahdollistavat yhteistyökumppanit

  • DELE Nordic & Simagic
  • Precisim
  • Vetonaula Oy
  • Grid-and-Go
  • V2 Simracing Coaching
  • Mega-Auto Oy
  • Blacksnow Racing
  • Imprimo
  • Akaan keilahalli

Digital Racing eSM -sarjan järjestää Finnish Sim Racing Association ry (FiSRA) ja sillä on AKK-Motorsport ry:n virallinen digitaalisen autourheilun SM-arvo sekä Suomen elektronisen urheilun liiton SEUL ry:n virallinen eSM-arvo.