Season 6: FiSU Sport Trophy (FiST)

Kausi on päättynyt!

Kauden tiedot

Kaudelle ilmoittautuminen

Kaudelle hyväksytään kaikki kuljettajat lisenssiin tai menneisyyteen katsomatta.

Kausi ajetaan kahtena eri sarjana ja kuljettajan on ilmoittautuessaan valittava ensisijainen sarja. Tämä tehdään valitsemalla kauden autoksi auto, jonka perässä on teksti (ensisijainen). HUOM! Saat ilmoittautua molempiin sarjoihin, mutta et ensisijaisena.

Tällä menettelyllä pyritään varmistamaan, että mahdollisimman moni mahtuu gridille kilpailupäivän aikana.

Kauteen voi myös jälki-ilmoittautua kauden viimeiseen kilpailupäivään asti.

 

Osakilpailuun ilmoittautuminen, osallistuminen ja karsinta

  1. Ilmoittaudu osakilpailuun simracing.fi-palvelussa
  2. Aja hyväksytty kierros osakilpailun karsintapalvelimella

Jokaiseen osakilpailuun ilmoittaudutaan erikseen. Ilmoittautuminen aukeaa viikko ennen osakilpailua klo 00:00 ja sulkeutuu kilpailua edeltävänä päivänä klo 23:59.

Osakilpailussa on tilaa sen verran kun gridille mahtuu, sekä yhdelle striimaajalle. Mikäli kilpailuun osallistujia on liikaa, suoritetaan karsinta karsintapalvelimelle ajettujen aikojen perusteella.

Ensisijaiseksi sarjan valinneilla on etuoikeus kilpailuun karsinta-ajasta riippumatta.

Karsintapalvelin aukeaa seuraavaa osakilpailua edeltävänä sunnuntaina klo 00:00 ja pyritään pitämään saatavilla 24/7. Karsinta päättyy kisapäivää edeltävänä päivänä klo 23:59. Ilmoittautuminen poistetaan mahdollisilta karsiutuneilta klo 14:00 kilpailupäivänä.

Jokaisen kilpailijan on pyydettäessä voitava toimittaa nopeimmasta kierroksestaan replay-tiedosto tuomariston tarkasteltavaksi. Tiedostosta voidaan tarkistaa väärinkäytökset kuten oikaisut, työntäminen tms. Karsintapalvelimella tulee ajaa nimellä, jolla on ilmoittauduttu kauteen simracing.fi-palvelussa. Väärällä nimellä ajettuja karsinta-aikoja ei hyväksytä.

Karsintapalvelimella on käytössä automatisoitu rajarajojen valvonta. Tapauksissa joissa kuljettaja kierroksellaan loukkaa määriteltyjä ratarajoja, kierros hylätään automatisoidusti. Jokaisesta ylityksestä tulee kuljettajalle varoitusviesti näytön ylälaitaan.

Karsinnan tilanne löytyy aina osoitteesta: http://ac.mehtanen.fi/karsinta-renault.html

Hyväksytyt ja hylätyt kierrokset löytyvät sarjan sTracker -palvelusta osoitteessa: http://season2-stats.ac.mehtanen.fi

Ylläpito takaa, että karsintapalvelin ei ole koskaan yli 8h alhaalla. Karsintapalvelimen olosuhteet on aina kaikille karsintaa suorittaville samat.

Ylläpito pidättää oikeuden muuttaa karsintatapaa sekä karsintapalvelimen määritelmiä kesken kauden. Muutoksista tiedotetaan hyvissä ajoin.

 

Osakilpailuun jälki-ilmoittautuminen

Jälki-ilmoittautumiset käsitellään kisapäivänä klo 14:00 alkaen ja näillä täytetään mahdolliset vapaat sekä peruutuspaikat. Myös jälki-ilmoittautuminen edellyttää karsintapalvelimella ajettua hyväksyttyä kierrosta. Huomioi, että karsintapalvelin sulkeutuu edellisenä iltana.

 

Tiedotus ja yhteisö

Kauden aikana tärkeät tiedotteet sekä jälkipeli hoidetaan FiSU Discordissa (https://discord.gg/8r7kyHw).

Kilpailun protestit käsitellään yksityisviestein tuomariston edustajan kanssa.

 

Auto

Kaudella käytettävä auto on Renault R.S.01 (https://www.racedepartment.com/downloads/r-s-01-by-acm-modding-team.17402/)

Kaudella on käytössä open setup. Säätövinkkejä saa varmasti Discordista.

 

Maalaukset

Kaudella saa käyttää omia maalauksia. Maalaukset on toimitettava 25.8.2019 mennessä Dropbox-palvelun kautta osoitteessa: https://www.dropbox.com/request/eI3D3gk065x25aVG70ze

HUOM! Lue alla oleva ohje huolella, väärin lisättyjä skinejä ei oteta kaudelle mukaan!

  1. Dropboxiin uploadataan kokonainen skini hakemistoineen 7z pakattuna (https://www.7-zip.org/)
  2. Hakemistosta ON POISTETTAVA kaikki isot työtiedostot (.psd, .xcf jne), mikäli yksittäinen skini vie liikaa tilaa, ylläpito pidättää oikeuden poistaa kyseinen skini / vaatia korjauksia skinin laatineelta henkilöltä.
  3. Maalauksen hakemisto tulee nimetä FiSU_XYZ-muotoon, jossa XYZ on numero, jolla olet ilmoittautunut kaudelle, esimerkiksi FiSU_028, FiSU_420 ja FiSU_007. HUOM! FiSU-sanassa i-kirjain on pienellä.

Maalaukset on ladattavissa osoitteesta: FiSU Sport Trophy maalaukset

Asennus hoituu purkamalla paketin sisällä olevat hakemistot hakemistoon:

C:\Program Files (x86)\Steam\steamapps\common\assettocorsa\

Mikäli jokin ei toimi, apuja saa varmasti Discordista.

P.S. Maalausten käyttö ei ole pakollista, mutta se tuo lisää syvyyttä ajamiseen eikä vaikuta suorituskykyyn.

 

Kilpailupäivän aikataulu

15:30 Vapaat harjoitukset 30min (vapaaehtoinen)

16:00 Aika-ajo 15min (ei kierrosrajoituksia, 120% wait time)

16:17 Wait time 5min

16:22 Kilpailulähtö 45min

17:07 Kilpailu päättyy

Ajat ovat arvioita johtuen alustasta.

 

Sääolosuhteet

Kisapäivän olosuhteet vaihtelevat per osakilpailu. Sää sessioiden välillä on aina sama. Kisapäivän sääolosuhteet ilmoitetaan kisaa edeltävällä viikolla ja karsintapalvelimen olosuhteet ovat lähes samat kuin kisan. Merkitsevänä erona kisapalvelimella on käytössä 5-8C satunnainen lämpötilan vaihtelu, kun karsintapalvelimella olosuhteet ovat aina identtiset karsinnan tasapuolisuuden nimissä.

 

Muut palvelinasetukset

Asetus Arvo Täsmennys
Kellonaika 12:00 - 16:00 Vaikuttaa auringon häikäisevyyteen, vaihtelee kisakohtaisesti, kisassa aina sama kuin karsintapalvelimella
Radan pito 100% Radan pito on aina 100%
Tuuli 0m/s Ei tuulta käytössä
Traction Control Factory Kauden autossa on säädettävä luistonesto
ABS Factory Kauden autossa on säädettävät ABS-jarrut
Damage 100%  
Fuel rate 100% +/- 50% Tarkka lukema ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kilpailua
Tyre wear rate 100% +/- 50% Tarkka lukema ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kilpailua
Renkaanlämmittimet EI käytössä Kauden autossa ei käytetä renkaanlämmittimiä oikeastikaan
Lähtö Lähtöruudukosta  
Ratarajojen valvonta Pelin oma / tuomaristo Tuomariston ohje ratarajoista toimitetaan aina hyvissä ajoin ennen kilpailua. Jatkuvasta oikomisesta rangaistus. Aika-ajossa käytössä myös pelin omat ratarajat.

 

Säännöt

Voimassa olevat säännöt löytyvät:

https://www.dropbox.com/s/efzdocp92ybtcga/Saannot_2018-12-30.pdf?dl=0

Säännöt ovat yhdistetty mukautumaan tosimaailman säännöistä simulaattorimaailmaan. Lue ainakin kohdat Lyhennelmä, Yleistä ja Ajo-etiketti.

Sääntöihin kohdistuvat poikkeukset tai lievennykset ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kilpailua #season6-rs01-tiedotus -kanavalla.

 

Pistetaulukko

Jokaisesta osakilpailusta jaetaan pisteitä seuraavan taulukon mukaisesti:

Osakilpailun pistejakauma
Sijoitus Pistemäärä Sijoitus Pistemäärä Sijoitus Pistemäärä
1 60 13 26 25 14
2 50 14 25 26 13
3 45 15 24 27 12
4 42 16 23 28 11
5 40 17 22 29 10
6 38 18 21 30 9
7 36 19 20 31 8
8 34 20 19 32 7
9 32 21 18 33 6
10 30 22 17 34 5
11 28 23 16 35 5
12 27 24 15 36 5

Lisäksi kisoissa joissa gridille mahtuu enemmän kuin 34 kilpailijaa jokainen kisan loppuun ajanut saa vähintään 5 pistettä.

HUOM! Kauden päätöskilpailussa Nordschleifellä on pidemmän kisapituuden (2 tuntia) takia käytössä 1.5 kertainen pistekertymä.

Sarjan päätyttyä jätetään kaksi vähiten merkitsevä kilpailua pois kokonaispisteistä, eli viisi kilpailua seitsemästä on merkitseviä. Pisteitä saa vain loppuun asti ajetusta kilpailusta.

 

Ratojen latauslinkit

Jokaisessa osakilpailussa käytetyn radan latauslinkki löytyy kyseisen osakilpailun tiedoista mikäli sellainen on tarpeellinen.

 

Muuta huomioitavaa

Ennen kilpailuja pyritään järjestämään testisessioita ja -kilpailuita, jossa kokeneita kuljettajia on auttamassa kilpailijoita setuppien ja ajolinjojen kanssa.