Kausi on päättynyt!
Miten pääsen pelaamaan muiden kanssa Gran Turismo 7:ää? Kysymys joka on ollut varmasti monen huulilla jo hetken. Nyt siihen on todella hyvä mahdollisuus, sillä Finnish Auto Simracing Team ry järjestää ensimmäisen GT7 "sarjansa". Kyseessä ei varsinaisesti ole sarja, vaan niin sanottu oppipolku kohti vauhdikkaita tapahtumiamme. Eihän sitä tiedä, löytyykö tähän sarjaan osallistujista uusi Gran Turismon Suomen Mestari!
Sarja tarjoaa ensimmäisen kauden tavoin matalan kynnyksen astua mukaan Finnish Auto Simracing Team Ry:n järjestämien sarjojen maailmaan.
Kisoissa aloitetaan rauhallisemmin ja lyhyin kisoin.
Sarja on tehty aloittelevia ja vähemmän kokemusta omaavia kuskeja ajatellen, mutta siihen saa osallistua kuka vaan ajotaidosta riippumatta.
Joten jos olet joskus miettinyt aloittavasi simuharrastuksen, tätä helpommaksi sitä ei enää voida tehdä. Tarvitset vain PlayStation 4 tai PlayStation 5 konsolin sekä Gran Turismo 7 pelin!
Sarjan vaativuus kasvaa hieman sarjan edetessä alkaen normaaleista katuautoista päättyen Gr.4 luokan autoon.
Autot on erittäin tarkkaan valittu siten, että niitä pystyy ajamaan kuka tahansa pienelläkin harjoitteluajalla.
Sarja koostuu viidestä osakilpailusta.
Lisäksi kalenteriin on varattu päivä yhdelle vaativan kelin bonuskisalle, jossa jokainen pääsee halutessaan kokeilemaan viidennen kisan kokoonpanoa sateisissa olosuhteissa.
Kaikki kisat ajetaan Itävallassa sijaitsevalla Red Bull Ring:in radalla, jolloin kuljettajalla ei mene aikaa uuden radan opetteluun.
Tässä sarjassa keskitytään tulemaan sinuiksi uuteen Gran Turismo 7:ään pääpainona eri teholuokkien ajokaluston hallintaan, ratakäyttäytymiseen, sekä sarjoihin osallistumisen opetteluun (ilmoittautumiset, harjoitukset, aika-ajo, huonejaot, kisatilanteet jne).
Kisojen pituudet kasvavat jokaisessa osakilpailuissa noin 5-10min / osakilpailu, jolloin kuljettaja harjaantuu hiljalleen kohti pidempiä kisasessioita.
Sarjan aikana kuljettaja oppii myös tarkkailemaan renkaiden ja polttoaineen kulutusta ja suunnittelemaan omaa varikkotaktiikkaansa oman ajotavan mukaisesti.
Osakilpailu 1
24.4.2022 sunnuntaina 18:30
Toyota GT86 '15
Osakilpailu 2
1.5.2022 sunnuntaina 18:30
Alfa Romeo 4c '14
Osakilpailu 3
15.5.2022 sunnuntaina 18:30
Radical SR3 SL 13
Osakilpailu 4
22.5.2022 sunnuntaina 18:30
Mercedes SLS AMG Gr4
Osakilpailu 5 (säädöt auki)
29.5.2022 sunnuntaina 18:30
Mercedes SLS AMG Gr4
Osakilpailu 6 (Bonuskisa, sade)
5.6.2022 sunnuntaina 18:30
Mercedes SLS AMG Gr4
Sarja ajetaan sunnuntaisin viikon välein huhti-toukokuussa 2022 alkaen kello 18:30 siten että kisasessio pyritään päättämään kello 20:00 mennessä.
Poikkeuksena 5.5. jolloin ei äitienpäivän vuoksi järjestetä kilpailua.
Kuljettajille annetaan jokaiseen osakilpailuun yksi auto jolla kaikki kisaavat (onemake). Autot on valittu siten, että niihin on helppo päästä sisään, eivätkä vaadi kuljettajalta aikaisempaa ajokokemusta simulaattoreista.
Ajoapujen (TSC ja ASM) käyttö on osittain kielletty sarjassa, jotta kuljettaja ei opi nojaamaan tietokoneeseen vaan oppii kehittämään omaa autonkäsittelytaitoaan autoluokkien edetessä sarjan aikana.
Koska peli ei tällä hetkellä anna laittaa TSC kokonaan kielletyksi, on se asetuksissa sallittu, mutta kuljettajia kannustetaan jättämään se käyttämättä, jolloin autonhallintakykyä on helpoin kehittää.
Jarrumerkit sekä ajoviivat on sarjan alussa (kisa 1-3) sallittuna.
Pelin onlinessa ei ole mahdollista tällä hetkellä toteuttaa erillistä aika-ajoa.
Kisoissa ajetaan ennen kisasessiota noin 30-60 minuutin mittaiset vapaat harjoitukset, jotka samalla toimivat aika-ajona. Tämän session aikana kuljettajia voidaan vielä ohjata vaihtamaan huonetta, jolloin varmasti pääsee kisaamaan mahdollisimman omatasoisessa ryhmässä.
Tällä tavalla vähemmänkin kokemusta omaavat kuljettajat saavat mahdollisimman autenttisen kuvan kilvanajosta.
Huoneita jaetaan sitten hitaimmasta nopeimpaan sen mukaan kuinka monta kuskia on kisassa mukana. Mahdollisessa vajaassa huoneessa ajavat sitten karsinnan nopeimmat kuskit.
A1-lohkojen kisat tullaan striimaamaan F.A.S.T: Youtube-kanavalle, joten kanava kannattaa laittaa tilaukseen jo nyt ja laittaa kellolla muistutukset päälle.
Jotta pysyt mukana päivän aikataulussa, sekä saat ensimmäisenä tiedot tapahtumistamme, liity mukaan meidän Discordiin ja ota SoMe-alustamme seurantaan: