Ennen kilpailua ennakoitiin perinteisesti kauden asetelmia. Yleensä valojen vaihduttua ja lähtökiihdytyksen tapahduttua nämä ennakoinnit on kuitenkin yhtä hyödyllisiä kuin snorkkeli Saharassa. Varsinkin, kun kärki oli näin tasainen.

Silti tietyt kilpa-autoilun lainalaisuudet ja taktiset itsestäänselvyydet olisivat kuitenkin esillä, ainakin näin odotettiin. Kukaan tuskin haluaisi tieten tahtoen vaarantaa omaa kilpailuaan heti alussa, joten muutama ensimmäinen kierros tultaisiin tarkkailemaan. Oli myös ennustettavissa, että rajuimmat taistelut nähtäisiin kärjen takana, jolloin tuulenhalkojat pääsisivät tekemään pientä karkumatkaa, ja näin varmistamaan hieman paremman sijoituksen vaikka keskinäisissä taisteluissa tulisikin tukkaan. Lisäksi kisasäädöistä ei kilpakumppaneilla ollut muuta kuin korkeintaan se harmain aavistus. Sekin puhui kiivasvauhtisen kyttäilyn puolesta. Parhaan startin ottanut saisi vetää letkaa, muut tyytyisivät seuraamaan ainakin alkukierrokset perästä.

Jepjep.

Päälähtö

Matti Sipilä ja etunimikaima Kaidesoja latasivat ykkösmutkaan sellaisella antaumuksella, joka ei jättänyt pelin hengestä epäselvyyttä. KOVA Esportsin paalumies hivuttautui edelle, mutta Inertia SimRacingiä nykyisin edustava Kaidesoja ei jättänyt taistelua tähän. Kakkosmutkaan näytti hetken siltä että mestari jäisi taakse, kunnes teki viime hetkellä liikkeen sisäpuolelle - ehkäpä yllättyneenä Sipilän aikaisemmasta jarrumerkistä, mene ja tiedä. Autojen välillä syntyi (haamu)kontakti, jonka seurauksena mustanpuhuva KOVA-auto kirposi hetkeksi kuljettajansa hallinnasta. Kylmät renkaat, osuma jarrutusalueella... tavallinen kuolevainen olisi lähtenyt tuosta yhden suunnan matkalle kohti ratavallia, tai ainakin tekemään donitseja ulosajoalueelle. Mutta ei Sipilä. Jollain ilveellä hän onnistui taivuttamaan formulan tahtoonsa, ja taittoi kakkosmutkasta ulos letkassa toisena, perässään joukko vihaisia herhiläisiä.

Niin, ja se säätöjen tarkkailu? Sille ei hirveästi jäänyt aikaa, mutta yksi asia tuli alusta asti selväksi: Black Star Racingin autot olivat hurjassa tikissä. Kim Eriksson, joka lähti matkaan sijalta 4, johti (!) kamppailua neulansilmään tullessa. Kaidesoja otti omansa takaisin stadionilla, mutta myrskyvaroitus oli annettu. Musta tähti menisi tänään kovaa.

Taistelu jatkui läpi pakan hurjana, mutta kamerat olivat syystäkin kärjessä. Sipilä oli nyt tippunut neljänneksi tallikaverinsa Valtteri Alanderin taakse. Eriksson nappasi johtopaikan toisella kierroksella, eikä sitä ollut hevillä antamassa periksi. Niinpä seuraavan kerran viivan yli tullessa alkoi tilanne rauhoittumaan, ja nelikko alkoi erottautumaan ainakin hetkeksi muista. Tomi Katila painoi paluuta tekevän Joni Heikkisen edelle, ja lähti ajamaan eroa kiinni. Jonin vauhti ei kilpailussa ollut aivan sitä, mitä mieheltä on totuttu näkemään, mutta annettakoon se pitkän ajotauon jälkeen anteeksi.

Jos meni Black Starin autot suorilla kovaa, oli paras mutkavauhti puolestaan havaittavissa KOVA Esportsin kalustolla. Varsinkin jarruissa pystyivät Alander, Sipilä, sekä huikeaa nousua tehnyt Antti Ahola jatkuvasti härkkimään kilpakumppaneitaan. Tästä saatiin hyvä esimerkki kierroksella 5, kun Alander ja Kaidesoja taistelivat kakkossijasta. Viimeksi mainittu lapualainen joutui puolustamaan paikkaansa aina neulansilmän jarrutukseen asti, jolloin Sipilä painoi suoraan paitsi Valtterista ohitse niin myös ulkopuolelta Kaidesojan rinnalle. Matti vastaan Matti, toinen erä, mutta kuinka tässä kävisi?

No, huonostihan siinä kävi.

Sipilä pystyi roikkumaan ulkopuolella mutkan läpi, ja Kaidesoja pyrki sisältä maksimoimaan ulostulonsa. Seurasi harvinainen virhe tuplamestarilta; takarenkaat sutaisivat pieneksi hetkeksi, mutta se oli kylki kyljessä ajettaessa kaikki mitä katastrofiin tarvittiin. Seurasi osuma, josta Sipilä kimposi sivulle kanttarin yli ja pyörähti sieltä takaisin ajoradalle. Kuin ihmeen kaupalla onnistuivat Tomi Katila sekä Matias Vitikainen väistämään tilanteen, mutta Joni Heikkinen ei pystynyt enää mitenkään reagoimaan tilanteeseen. Oli vain Sipilän kylki, ja seurauksena raju osuma josta kumpikin auto päätyi keskeytyskuntoon. Kaidesoja piti kakkossijan ja lähti jahtaamaan Erikssonia, ilmeisesti auto täysin ehjänä. Valitettava tilanne kaikin puolin, joka varmasti päätyisi tuomariston käsittelyyn.

Kärkipaikka vaihtoi omistajaa Erikssonin luistellessa, ja Kaidesoja lähti ajamaan muilta karkuun, protestiuhka ilmeisesti toistaiseksi sivuutettuna. Kilpailuhermojen puutteesta ei tätä kaveria ole koskaan voinut syyttää. Heidän takanaan Vitikainen, Aleksi Elomaa, ja Antti Ahola olivat myös liittyneet taisteluun palkintokorokepaikoista, kun taas Marko Kela sekä Toni Reunanen järjestivät toisensa ympäri kakkosmutkassa.

Mutta kärkipaikka ei suinkaa ollut suurennuslasilla seurattavista sijoituksista ainoa. Kahdeksas sija tarjoaisi paalupaikan sprinttilähtöön. Olikin vain sopivaa, että juuri tuon sijoituksen eteen muodostui viiden sekunnin kaula. Mika Vähämäki, jolla oli alla Black Starin suoratykki, piti toistaiseksi tuosta sijoituksesta kiinni. Peräänsä hän oli saanut kansallisen tason debyyttiään tekevän, hiljattain CoRe SimRacingin kokoonpanoon siirtyneen Oskari Rinteen sekä toisen debytantin, Inertialla ajavan Christer AJ Anderssonin. Myös Henry Salmén, kettutallin edustaja hänkin, ilmoittautui taisteluun mukaan. Kummallakin viimemainitulla on taustalla mittava RC-tausta, joten tiukat taistelut ja nopeasti kehittyvät tilanteet olivat sieltä puolelta varsin tuttuja. Miten se sitten tässä riittäisi? Se selviää myöhemmin, mutta hetkeksi takaisin kärkeen.

Kaidesoja ajoi muilta karkuun sellaista tahtia että alta pois risut ja männynkävyt. Kim Eriksson sai pitää kakkosijaa hallussaan kierrokselle 11 saakka, kunnes Alander kyllästyi turkulaisen takasiiven tuijottamiseen ja tarjoili yhden kilpailun parhaista ohituksista. Hockenheimin 8. mutka ei missään nimessä ole se perinteisin paikka syöksyä rinnalle, mutta Alander ei myöskään ole se perinteisin kuljettaja. Tässä nähtiin porilaista hulluutta parhaimmillaan, ja myös KOVAn säätövalintojen suurin hyöty; kyky jarruttaa selvästi muita myöhemmin. Taistelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaikka Eriksson alkoikin olla renkaidensa kanssa vaikeuksissa.

Sprinttilähdön paalupaikasta taisteltiin edelleen. Oskari Rinne ei löytänyt keinoa Mika Vähämäen peittoamiseksi, mutta taustalla seurannut Andersson puolestaan näki hetkensä tulleen kierroksella 13. Ennakkoluulottomasti hän syöksyi jo rinnakkain ajavien kiistakumppanien vierelle, nappasi sisälinjan haltuunsa, ja valutti mutkan jo häämöttäessä nokkansa edelle. Vähämäki näki keskeltä tilanteen kehittymisen ja oli oikeastaan hänen ansiotaan, että tiukasta tilanteesta selvittiin osumitta. Rohkea liike, joka valittiin myös ansaitusti kilpailun parhaaksi ohitukseksi.

Viimeisellä kierroksella kovimmat taistelut keskittyivät Alanderin taakse. Vitikainen pyrki ohittamaan Erikssonin ja nostamaan itsensä podiumille, mutta ajautui kasimutkassa leveäksi. Antti Ahola nosti itsensä hienosti neljänneksi - vakuuttava suoritus 11. lähtöruudusta.

Matti Kaidesojalle ei kuitenkaan kukaan voinut mitään. Hän otti lopulta voiton 3.7 sekunnin erolla ennen Alanderia, kun taas Eriksson onnistui pitämään kolmossijasta kiinni. Nousijoina mainittakoon Aholan lisäksi myös kärkikymmenikön ulkopuolelle jääneet Juuso Hietala, joka nousi 25. lähtöruudusta sijalle 13; Antti Levoska, jonka 27. ruutu vaihtui sijaan 15 maalissa, ja viimeiseltä paikalta matkaan lähtenyt Henri Berg, joka kuittasi myös toistakymmentä sijoitusta ollen ruutulipulla lopulta 16.

Alustavat tulokset kärkikymmenikön osalta löytyvät alapuolelta. Huomaathan, että lopulliset tulokset odottavat vetoomusten käsittelyä, ja löydät ne viikonlopun aikana kilpailun sivuilta.

Päälähdön tulokset*

*Epäviralliset

Sprinttilähtö

Pienen tauon ja lähtöjärjestyksen tarkistamisen jälkeen oli kaikki valmista päivän toiseen lähtöön. Tulokaskuljettaja Andersson pääsi lähtemään siis paalulta, ja vierelle asettui ei enempää eikä vähempää kuin vuoden 2016 suomenmestari Aleksi Elomaa. Ei mitään paineita. Katila, Vitikainen, ja Ahola tulivat seuraavina, sen jälkeen päälähdön kärkikolmikko. Varsinkin Black Starin suoranopeus tulisi olemaan kovaa valttia sprinttilähdössä. Tauolla varmasti mietittiinkin, tulisiko esimerkiksi Inertian tai KOVAn kuljettajien ruuvata siipeä suoremmaksi...

Keula selvisi ykkösmutkasta ehjänä, mutta taaempana kolisi pahemman kerran. Hockenheimin ykkösmutka on nopea oikea, ja sinne kylmillä renkailla ajaminen suuressa joukossa on aina oma riskinsä. Päälähdössä tästä vielä selvittiin ilman suurempia osumia, mutta nyt saatiin osoitus siitä, miksi juuri startti on kilpailun vaarallisin hetki. Marko Kela, Toni Reunanen, päälähdön nousija Henri Berg, Teemu Valkeejärvi, ja Dani Korpi jäivät radan varteen ennen kuin heidän kilpailu ehti kunnolla alkaakaan. Hetkeä myöhemmin myös Henry Salmén otti osumaa Mika Vähämäeltä, jonka jälkeen Oskari Rinne vielä osui Vähämäkeen. Rinteeltä auto rikki ja hän jäi radan varteen aiheutettuaan ensin pahanpäiväisen säikähdyksen Toni Lähteenmäelle, joka jollain ilveellä selvisi jälkitilanteesta ilman suurempia vaurioita.

Mutta draama ei loppunut tähän: Elomaa nosti itsensä kärkeen, ja Andersson joutui puolustamaan itseään Katilan ohjusta vastaan. Linjanvaihto tuli Christeriltä auttamatta liian myöhään, ja seurauksena osuma. Andersson näytti hetken aikaa pystyvän pitämään ainakin kolmossijan Vitikaisen tultua ohitse, mutta seiskamutka mentiin nurmikon kautta ja kävi nopeasti selväksi, ettei Christerin kilpailu tule jatkumaan. Sääli, sillä mies on tunnettu kovana taistelijana, joka olisi varmasti tuonut oman mausteensa sprinttiin. Oppirahat tuli nyt maksettua korkoineen.

Alun kalabaliikista ehjänä selvinneet Timo Karjalainen (Raccoon Racing), Ville Haatainen, ja Eero Tuominen lukeutuivat alkukierrosten parhaisiin nousijoihin - ruudut 14, 17, ja 24 olivat vaihtuneet sijoihin 8, 9, ja 10 vain kahden kierroksen jälkeen! Yksikään heistä ei kuitenkaan luovinut ruuhkan läpi kuten Jonne Heikkinen: Paljon puhutaan velipojan paluusta, mutta Jonnellakin on takana pitkä kilpailutauko. Kahdessa kierroksessa 28. lähtöruudusta sijalle 14 nouseminen oli tätä taustaa vasten varsin makoisa suoritus, eikä ohituskimara näyttänyt hetkeen loppuvat. Paljon puhuttiin myös kahdesta päälähdön epäonnen soturista; Joni Heikkinen löytyi nyt sijalta 16 ja Matti Sipilä puolestaan tiukasti hänen imuista. Näiden kaverusten vauhti tiedettiin; nyt oli kyse siitä, onnistuisivatko he nostamaan itsensä aina kärkikymmenikköön asti?

Sillä välin piikkipaikoilla nähtiin taas kerran aimo annos taituruutta. Jos ei kasimutka ole ohituspaikka, ei radan viimeinen mutka todellakaan ole ohituspaikka. Harmi, ettei kukaan kertonut tätä Valtteri Alanderille, joka tarjosi taas kerran yleisölle viihdettä koko rahan edestä. Tomi Katila puolestaan varmastikin muisteli Jussi Vareksen lentävää lausahdusta porilaisiin liittyen... Oli miten oli, ei vuoden 2019 karsintasarjan voittaja selkeästikään tullut avauskilpailuun varmistelemaan.

Kärkipaikan kahmaisi nimiinsä puolestaan Matias Vitikainen, joka paineli Elomaan ohitse kierroksella kolme. Aleksi ei tästä ollut moksiskaan vaan liimautui perään kiinni, seuranaan Antti Ahola. Taakse oli syntymässä pieni ero juuri tuohon Alanderin vetämään letkään, ja jokainen tiesi että tuo ero täytyi myös pitää. Tai niin ainakin luultiin, mutta Aholalla oli toisia ajatuksia; Elomaa sai kovan haasteen niskaansa, jonka seurauksena Vitikainen alkoi päästä karkuun.

Missä oli sitten päälähdön voittaja, Matti Kaidesoja? No, lapualainen löytyi sijalta 7, eikä ollut juurikaan osakkeitaan pystynyt kohentamaan. Myöhemmin selvisi, että syynä vaisuun vauhtiin oli startissa kärsityt vauriot, joiden takia ei kettumobiili ollut parhaassa tikissä. Joka tapauksessa katseet kääntyivät nyt pisteisiin: Tämä sijoitus riittäisi Kaidesojalle yhteispisteissä, mutta päälähdön kakkonen Alander meni pelottavan kovaa. Sillä välin Ahola suoritti hieman väkivaltaisenkin ohituksen Aleksi Elomaasta, ja tämän seurauksena pääsi myös porilainen kuittaamaan ineX-kuljettajan. Kaksi KOVAa peräkkäin, mutta pystyisivätkö he ajamaan Vitikaisen kiinni? Kilpailua oli vielä reilu puolet jäljellä, ja eroa 1.5 sekuntia...

Tässä vaiheessa, tilanteen hetkeksi rauhoituttua, voitiin jo todeta että autovalinta kaudelle oli varsin onnistunut. Ohituksia nähtiin runsain määrin, samoin tiukkoja taisteluita, mutta eron tekeminen ei missään nimessä ollut sula mahdottomuus. Se vain vaati virheetöntä ajamista sekä hieman apua kilpakumppaneiden taisteluista. Verrattain helposti lähestyttävä pikkuformula tarjosi myös uusille kuljettajille mahdollisuuden näyttää taitonsa; autoa ei hirveästi kansallisissa ympyröissä ole nähty, joten mitään suurta aikaisemman kokemuksen suomaa etua ei kenelläkään ollut. Muun muassa pitkään kärkikymmenikössä sinnitellyt Ville Haatainen oli ainakin suuremmalle yleisölle vielä varsin tuore tuttavuus. Yksityiskuljettajana sarjaan lähtenyt Haatainen sinnitteli kärkikymmenikössä aina kierrokselle 7 asti, kunnes osuma Henry Salménin kanssa johti erittäin valitettavaan pyörähdykseen. Näytöt osaamisesta on nyt kuitenkin annettu; lienee vain ajan kysymys, milloin tallit alkavat ottamaan yhteyttä. Nimi ainakin kannattaa laittaa korvan taakse.

Taistelut jatkuivat Erikssonin, Katilan, Elomaan, ja Kaidesojan välillä. Panoksena oli 4. sija, ja asetelma tuttu: Black Starit Eriksosn ja Katila menivät suorilla karkuun, mutta Elomaa sekä Kaidesoja ajoivat mutkissa eron kiinni. Elomaan kilpailu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, olihan hän alussa jopa päässyt kärkeen, mutta kokenut kuljettaja tiesi jokaisen pisteen merkityksen. Liekö hänelläkin ollut alun kahinoista pieniä vaurioita autossaan..? No, joka tapauksessa Katila jäi taakse, eikä jälkimainitun hieman epätoivonen liike kasimutkaan kierroksella 9 juurikaan Aleksia hätkäyttänyt.

Kamerat siirtyivät loppuvaiheessa seuraamaan kärkeä. Hetken näytti siltä että Matias Vitikainen olisi matkalla helpohkoon voittoon, mutta KOVA-kaksikko oli toista mieltä. Alander ja Ahola ajoivat yksissä tuumin "Simpeleen Schumacherin" kiinni, eikä Vitikaisen eteneminen näyttänyt missään nimessä ainakaan helpottuvan. Pitoa ei yksinkertaisesti tuntunut löytyvän, ei sitten millään. Alander seurasi tätä menoa hetken, kunnes päätti kaivaa hihastaan taas yhden ässän. Neulansilmää lähestyessä riitti pieni kurkkaus siihen että Vitikainen vaihtoi linjan sisälle, mutta Valtterin palattua ajolinjalle laski Inertia-kuljettaja olevansa turvassa.

Virhe.

Puolustava SM-pronssimitalisti ja MM-sarjassakin nähty Alander osoitti taas kerran, miksi hän on yksi maamme parhaista kuljettajista. Nopeutta on riittänyt jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt alkaa myös pelikirja olemaan kohdillaan. Viime hetken liike sisälle jallitti Vitikaisen täysin, eikä hänelle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin yrittää ottaa menetetty sijoitus pikaisesti takaisin. Yritys hyvä kymmenen, mutta tämän seurauksena pääsi myös Antti Ahola livahtamaan edelleen. Tässä kohtaa sekä yleisössä että myös studiossa luultiin pelin olevan pitkälti selvä; Ahola tuskin lähtee tallikaveriaan haastamaan, varsinkin kun näin maaliin tullessa varmistaisi porilainen finaalipaikan itselleen.

Joskus totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Tallimääräyksiä ei selkeästi ollut, ja Ahola kuittasi piikkipaikan itselleen toiseksi viimeisellä kierroksella. Alander nappasi kasimutkassa paikan takaisin, muttei missään nimessä ollut turvassa. Viimeinen kierros, ja taistelusta huolimatta ei Vitikaisen vauhti enää riittänyt haastamiseen; ilman osumia tästä tulisi tallikavereiden jäsentenvälinen. Ahola yritti sisältä, yritti ulkoa, ja käytti koko osaamisensa taistelussa voitosta.

Se ei kuitenkaan riittänyt; Valtteri Alander piti päänsä hienosti, ja ylitti ruutulipun vain kymmenyksiä ennen tallikaveriaan, Vitikaisen ollessa lopulta kolmas.

Kim Eriksson tuli parin sekunnin päässä neljänneksi, sitten seurasivat Katila, Matti Kaidesoja, sekä Aleksi Elomaa. KOVA Esportsin hienon päivän täydensi aikoinaan paalulta päälähtöön startannut Matti Sipilä, joka otti 13 kierroksen aikana 21 (!!!) sijoitusta, ollen lopulta sprintin 8. Pistepotti ei ollut varmasti sitä mitä täältä lähdettiin hakemaan, mutta puolustusvoittona tulos oli upea. Timo Karjalainen toi Raccoon Racingin värit yhdeksänneksi, kun taas aiemmin mainittu Jonne Heikkinen täydensi kärkikymmenikön.

Muita mainitsemisen arvoisia suorituksia olivat Joni Heikkisen nousu viimeiseltä lähtöpaikalta 13. sijalle, Topi Korteniemi ja hänen kokonaisuudessaan varsin tasapainoinen suoritus yksityiskuljettajana (18. ja 14.), sekä lopussa hyytynyt mutta siitä huolimatta hienon nousun tehnyt Eero Tuominen.

Alustavissa yhteistuloksissa vei Valtteri Alander avauskilpailun voiton vain kahden pisteen erolla ennen Matti Kaidesojaa. Kim Eriksson sekä Antti Ahola jakoivat kolmostilan, ja viidentenä Hockenheimista poistui Matias Vitikainen.

Sprinttilähdön tulokset*

*Epäviralliset

Pistetilanne 1/5 osakilpailun jälkeen*

*Epäviralliset

**Varmistanut finaalipaikkansa

Siinä siis kauden avauskilpailun tarjonnat! Lopullisia pisteitä odotellessa kannattaa käydä tutustumassa vaikkapa pääyhteistyökumppanimme Logitech Gamingin tarjontaan! Menossa mukana myös Fixus sekä Webasto.

Kausi jatkuu toukokuun 2. päivä, ja silloin ajetaan Belgiassa, Zolderin radalla. Jos oli avauskilpailu huippujännittävää mättöä, niin tokkopa vohvelimaan väännöistäkään tylsiä tulee. Rata on teknisesti erittäin haastava, ja sen korkeat kanttikivet sekä kiperät shikaanit tekevät varomattomista suhareista matkustajia alta aikayksikön.

Kuvat (c) FiSRA/Iku Merikalla