Supersuositun Gran Turismon ensimmäinen Suomen Mestaruus ratkaistaan Tubecon Games tapahtumassa Tampereella 7.1.2023

3.1.2023 klo 13.53 - Markus Viitanen

Suomi on tunnetusti maailman nopein kansa, oli kyse virtuaalisesta kilvanajosta tai bensan tuoksuisesta moottoriurheilusta.

Finnish Auto Simracing Team ry (F.A.S.T. ry) on tehnyt vuosia kovaa työtä sen eteen, että myös konsolikilpa-ajajat pääsisivät kamppailemaan kirkkaimmasta kansallisesta tittelistä, Suomen Mestaruudesta.

Pitkäjänteisen työn tuloksena syntyi historian ensimmäinen virallinen Gran Turismon Suomen Mestaruus sarja, Auto85 GT7 eSM22.

Syksyllä ajettuun sarjan karsintaan otti osaa yli 40 kuljettajaa, joista vain 13:lle oli luvassa paikka himottuun livefinaaliin.

Karsintasarja koostui neljästä karsintaviikosta sekä niiden lopussa ajettavista viikkofinaaleista.

Jokainen karsintaviikko erosi toisistaan merkittävästi. Karsintasarjan jokainen osakilpailu ajettiin eri kilpaluokan autoilla, jotka lisäksi erosivat toisistaan myös vetotavan perusteella.

Karsintafinaalien voittajille oli luvassa suora paikka tammikuun Tubecon Games finaaliin, loput yhdeksän finaalipaikkaa jaettiin pisteiden perusteella. Jo karsinnoissa nähtiin kivenkovia taisteluja jokaisesta sijoituksesta, kun kuljettajat kamppailivat halutuista finaalipaikoista.

Tätä samaa on varmasti luvassa myös tammikuussa Tampereella, kun kuljettajat istuvat rovaniemeläisen OverPower Oy:n premium ajolaitteiston penkkeihin.

Luvassa on siis tiukkaa kilvanajoa sekunnin tuhannesosien eroilla, kun maamme kovimmat Gran Turismo -kuljettajat tulevat haastamaan toisensa suuren liveyleisön edessä. 

Finaali tulee vaatimaan keskittymistä sekä taipumista äärimmäisiin suorituksiin niin kilparadoilla kuin mahdollisesti sen ulkopuolellakin.

Finaali ajetaan Mt. Panoraman radalla ja jokainen kuljettaja saa ajettavakseen BMW M3 GT3 auton. Finaalin kisajulkaisuvideon näet täältä!

Viikonlopun aikana Finnish Auto Simracing Team Ry:n osastolla näet kuinka maamme Gran Turismo-huiput valmistautuvat finaaliin.

Jo perjantaina osastollamme tapahtuu. Yleisörigit ovat jo toiminnassa ja kilpailijat virittelevät ajolaitteitaan kisatapahtumaa varten sekä testaavat uusia huippurigejä. Lauantain aikana kuljettajat ajavat finaalin aika-ajon sekä itse livefinaalin, joten jännitys tulee olemaan käsin kosketeltavissa. Lauantain kilpailut tullaan myös lähettämään suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuna YouTube-kanavallemme, joten voit seurata tapahtumaa omalta päätelaitteeltasi tai osastolla olevilta videoscriineiltä käsin.

Livelähetykset toteutetaan osastoltamme käsin, joten voit seurata myös miten suoraa kisalähetystä tehdään.

Jotta kokemuksesi ei jää ainoastaan katseluun, tuomme osastollemme kävijöille tarkoitetut OverPower Oy:n ajokalustot (rigit), joilla pääset viikonlopun aikana itsekin kokeilemaan huikeaa PlayStation 5 Gran Turismo 7 peliä viimeisen päälle upeilla OP:n ajovälineillä.

Molempien ajopäivien aikana järjestetään myös online-kilpailuita ja haasteita, jolloin päivän nopeimmat kuljettajat pääsevät kokeilemaan vauhtiaan yhdistyksen järjestämissä online-kisoissa ja haasteissa.

Ja jos sinä tai ystäväsi ette pääse osallistumaan tapahtumaan, pyrimme järjestämään erillisiä Tubecon haasteita joihin voi osallistua kotoakin käsin ja katsoa kuinka pitkälle vauhtisi riittäisi kilpakumppaneihisi katsottuna.

Joten nyt kannattaa kaikkien tulla paikan päälle Tampereelle ja olla mukana seuraamassa historiallista ensimmäistä Gran Turismon Suomen Mestaruus-finaalia.

Lisäksi jokainen voi todeta itsekin sen, kuinka ammattimaisesta huippu-urheilusta simracing:issä on kyse huipputasolla kamppailtaessa.

Finaalitapahtuman alustava aikataulu

Perjantai

Koko päivän yleisö pääsee seuraamaan tapahtuman rakentumista ja kuljettajien valmistautumista lauantain finaalipäivään.
Osastolla on ajettavissa kaksi OverPowerin yleisörigiä, joissa pääset kokemaan PlayStation 5:den Gran Turismo 7 aivan uudella tavalla. Päivän aikana ajettavien aika-ajohaasteiden nopeimmat kuskit pääsevät osallistumaan online-kisoihin, joissa vastaan voi asettua eSM22-finalisteja sekä kansainvälisiä huippuja. Lisäksi voit pyytää kotona olevia ystäviäsi mukaan samaan kilpailuun!

Osastolla on ajettavan myös OverPowerin highend rigi kotimaisten SimuCuben ratti-polkimin ja Varjo VR-kokemuksella varustettuna. Tätä ei todellakaan kannata missata!

Lauantai

13:00 Kilpailijoiden valmistautumiset finaalipäivään
Yleisö pääsee seuraamaan ajokaluston asennukset sekä kuljettajien valmistautumista
13:00-14:00 eSM22 vapaat harjoitukset
15:00-15:30 eSM aika-ajot
16:00-19:00 Kuljettajien harjoittelua
19:00-20:30 GT7 eSM22 pääfinaalitapahtuma+palkintojen jaot ja haastattelut

Finnish Auto Simracing Team ry

 

Yhteydenotot ja lisätiedot:

[email protected]

 

Markus Viitanen (Yhdistyksen puheenjohtaja)

044 722 5785

[email protected]

 

F.A.S.T. Ry SoMe

https://fast-simracing.com

Instagram: finnishautosimracingteam

Twitter: Fast_Simracing

Facebook: https://www.facebook.com/FinnishAutoSimracingTeam

Youtube: https://youtube.com/FinnishAutoSimracingTeam

 

Gran Turismo 7 eSM-finaalissa mukana:

Tubecon Games | https://tubecon.fi/tubecon-games/

ESM – Suomen Mestaruus | https://esm.gg

Suomen Elektronisen Urheilun Liitto – SEUL ry | https://seul.fi

Finnish Sim Racing Association - FiSRA Ry | https://simracing.fi

Auto85 | https://Auto85.fi

Overpower Oy | https://OverPower.gg

Samsung Suomi | https://Samsung.fi

Jimm’s | https://jimms.fi

A& L Logistics Oy | https://ALLogistics.fi

Akaan Keilahalli | https://www.akaankeilahalli.fi/