Lauantai-ilta, kello 22. Ryhmä erinäköisiä ja -oloisia miehiä istuu espoolaisen huoltoaseman nurkkapöydässä ja katsoo puhelimella World Cupin ovaalikilpailun starttia. Jännitys ilmassa on käsinkosketeltavaa, ratkotaanhan virtuaalimaailmassa sentään järjestyksessään 6. World Cupin kohtalo.

Vaikka kyseessä onkin yksi simusyksyn merkittävimmistä tapahtumista, se jäi valitettavan monelta täysin huomioimatta. Maailman parhaat samalla viivalla taistelemassa oman klubin ja maan kunniasta mies miestä vastaan on spektaakkeli, jota harvoin näkee virallisen MM-sarjan ulkopuolella. Ennakko-asetelmatkin olivat kutkuttavan jännittävät, sillä Suomi, DE-AT-CH ja UK & I olivat kaikki vahvoja veikkauksia kokonaisvoittajaksi. Suomella oli mahdollisuus uusia viime vuoden menestys ja nousta World Cup -voittojen määrässä DE-AT-CHin rinnalle kolmeen, kun taas Britit jahtasivat kiivaasti esikoistaan. Helppoa kilpailusta ei tulisi kenellekkään, mutta mielenkiintoista kaikille mukana oleville ja sivusta seuraaville.

 

Kommervenkkejä ja kolinaa ovaalilla

 

Lähtökohdat ovaalille olivat suomalaisittain kutkuttavat. Ykköslähdössä satojen silmäparien ihailtamana ja muiden kuljettajien jahtaamana oli eturivissä Suomen värit. Tommi Hahka oli aika-ajon nopein ja lähti itseoikeutetusti paalulta, hänen vierelleen ehti puolestaan Jere Seppälä. Heitä seurasi kaksi DE-AT-CHin väreihin maalattua autoa, sillä toisessa rivissä koneitaan kierrättivät aina pelottavan nopea Steffen Nobis sekä Marc Melcher. Myös muut suomalaiset olivat hyvissä asemissa kilpailuun lähdettäessä: Jukka Savolainen ampaisi matkaan kuudentena, Aleksi Elomaa heti perässä seitsemäntenä, viime hetkellä ykköslähtöön nostettu Marko Penttinen kunnostautui hyvin yhdeksänneksi nopeimmalla ajallaan ja Simo Leppänen ajoi itsensä sijalle 11. Näin ollen kärkikymmenikön valtaaminen ei olisi kenellekkään ylivoimainen urakka - ainakaan ennakkoon.

Pian valuvat autot liikkelle siistissä muodostelmassa. Lämmittelykierroksella käydään vielä läpi viime hetken taktiset kuviot ja valmistaudutaan tulevaan koitokseen. Hetken päästä saavutaan kohti pääsuoraa, ja vihreä lippu heilahtaa kilpailun alkamisen merkiksi. Se on menoa nyt.

Sillä välin kun kuljettajat ympäri maailman painavat pedaalin metalliin ja palkeet auki, seuraa espoolaisen huoltoaseman nurkkapöytä jännittyneenä tapahtumien kulkua. Ympäröivä meteli ja puheensorina vaimenee vienoiksikuiskauksiksi, kun pikkiriikkisen näytön takaa avautuva maailma ottaa heidän huomion haltuun. Ensimmäinen kierros, ja keltainen lippu on ilmassa. Ei kai vain joukossa ole maanmiehiä...?

Hetken päästä ruutuun ilmestyy savupilvi, kaaos ja ainakin yksi sinivalkoisiin väreihin maalattu auto. Tilannetta sadateltiin, mutta toivo ei todellakaan ollut vielä mennyt. Kilpailu oli pitkä, mutta sitä ei ehditty enempää seuraamaan - alkoi olla kiire. Piti valmistautua ratapuolen koitokseen. 

Ykköslähtö oli rikkonainen, ja parhaiten kaaoksen onnistui välttämään UK & I:n Rob Read, joka nappasi hieman yllättäenkin voiton nimiinsä ja arvokkaat 90 pistettä plakkariin. Suomalaisista parhaiten sijoittui Aleksi Elomaa ollen maalissa kolmas. Kärkikymmenikköön pääsivät myös Jere Seppälä ja Tommi Hahka, muille kohtalona oli karvas pettymys ja rikkinäisillä autoilla tappioiden minimoiminen.

 

Homesteadin ihme

 

Kakkoslähdössä sen sijaan järjestettiin yksi upeimmista suomalaissuorituksista, ja ehkäpä illan kohokohta. Jo startissa asemat olivat hyvät Hannu Etupaltan vallattua paalupaikan ennen Sebastian Lindqvistiä ja Petri Tiaista. Muutaman keltaisen lipun jälkeen tilanne oli kuitenkin vakavampi: hyvin nopeasti selvisi, että pari kierrosta aikaisempi varikkokäynti johtaisi menoveden loppumiseen, eivätkä renkaatkaan hirveämmin vauhtia kestäneet. Oli pakko käydä vihreiden takana varikolla. Etupaltta, Lindqvist, Tiainen ja yhdeksäntenä matkaan lähtenyt Teemu Toikka ajoivat tiiviissä nelikossa koko kilpailun ajan, eivätkä varikkokäynnit tuoneet asiaan juurikaan muutosta. Sisään tultiin kärkipakasta, mutta tankin täytön ja tuoreiden kumien jälkeen oltiin yli kierros kärkeä jäljessä.

Toivo näytti menneen, olihan kilpailua johtanut kanadalaiskuljettaja Nick Ritcey jo yli kierroksen karkumatkalla. Oli paras tyytyä varmistelemaan edes yksi sinivalkoinen kärkiviisikkoon ja minimoida tappiot.

Tai niinhän sitä luulisi.

18 kierrosta matkaa maaliin, ja nelikko ajaa ylivoimaisesti radan nopeinta vauhtia. Ritcey varvataan nopeasti, ja näin ollaan takaisin kärkikierroksella. Aikaa on kuitenkin vähän, ja ratakierroksen kestäessä n. 32 sekuntia vaadittiin voittoon lähes yli-inhimillistä vauhtia, eikä virheitä saanut tehdä.

Kierrokset valuvat eteenpäin, ja suomijuna jatkaa tasaisen tappavaa tahtia. Sijoituksia napsitaan yksi kerrallaan, mutta matka tulisi loppumaan kesken. Ritceyllä on kuitenkin allaan vanhat renkaat, jotka luistavat armotta. Suomalaiset tulevat tuoreella kumilla ja toistensa imuapua hyödyntäen kahta sekuntia kovempaa kierrosta kohti. Alle kymmenen sekuntia. Riittääkö se sittenkin? Katsojat pidättävät henkeään, kilpailijat eivät ole uskoa silmiään. Kakkossijakin riittäisi, jo viiden parhaan joukkoon pääsy on hyvä suoritus. 

Katin kontit.

Kaksi kierrosta matkaa maaliin, ja isännän elkein ottaa Hannu Etupaltta kärkipaikan haltuunsa! Hän vetää perässään myös Toikan, Lindqvistin ja Tiaisen ohi tyrmistyneen ja silminnähden hämmentyneen kanadalaisen. Nyt vain varmaa ajoa, ja sensaatio on tosiasia. Ja kyllä, Homestead-Miamin yössä loistaa kirkkaimmin sinivalkoiset tähdet, vilkkuvat valokeilassa ja juhlivat voittoa villisti. Parempaa käsikirjoitusta saa kilpailuille hakea, eikä sanat tee miesten uroteoille oikeutta. Nämä ovat niitä hetkiä, joista kerrotaan lapsenlapsille juttuja vielä vuosia myöhemmin. Ja vaikka kalajutulta kuulostaakin, niin tarina on tosi. 

 

 

Nihtisilta - Suzuka

 

Illan vaihtuessa yöksi ja lauantain sunnuntaiksi istuu viiden miehen joukkiosta neljä Suzukan lähtöruudukossa odottamassa starttivalojen vaihtumista. Ovaalin tulokset olivat selvillä, ja Suomella oli ykköslähdön epäonnesta huolimatta lähes sadan pisteen johto ensimmäisen osuuden jälkeen. Britit olivat kuitenkin radalla pelottavan vahvoja, eikä DE-AT-CH -joukkionkaan meno huonolta näyttänyt. Myös muutamat Kanadan edustajat ja Northwest olivat mahdollisia uhkaajia viemään pisteitä, vaikka eivät aivan kärkikahinoissa olleetkaan.

Ykköslähdön ruudukko myös vahvisti sen, mitä ennakkoon osattiin pelätä: Suomen vauhti ei ollut sitä, mitä aikaisempina vuosina oltiin totuttu näkemään. Sen sijaan Britit menivät sieluttoman kovaa, ja valtasivatkin kolme ensimmäistä lähtöruutua nimiinsä järjestyksessä Sebastian Job - Richard Avery - Alex Simpson. DE-AT-CH -kaksikko Martin Krönke - Andre Boettcher oli tiukasti brittikolmikon kannassa ennen neljää suomalaista. Olli Pahkala oli heistä parhaana aika-ajojen 6. nopein ennen Riku Alataloa, Joonas Nukarista sekä Tommi Hahkaa. Väliin mahtui kuitenkin pelottavan monta vastustajaa, kunnes viimein klubin kapteeni Joni Bäckmanin nimi löytyi ruudusta 17, ja hänen takanaan sijalta 19 lähti ensikertalainen Joonas Puhakka. 

Kaikki oli hetken päästä valmista kolmen vartin rupeamaan. Autot lipuivat ruudukkoon pikkuhiljaa. Ilman täytti hiljaisuus, sydän hakkasi miljoonaa. Punaiset paloivat tuskastuttavan pitkään, kunnes valo vaihtui vihreäksi ja tuhansien hevosvoimien jylinä täytti ilman.

Dramatiikkaa ei tarvinnut odottaa läheskään yhtä kauaa - ne tulivat esille heti ensimmäisessä mutkassa. Martin Krönke osui Richard Averyä perään, joka puolestaan pyörähti suoraan Andre Boettcherin kylkeen. Kahden jälkimmäisen osalta valui Suzukan hietikkoon jo alkuunsa, kun taas Krönke linkutti varikolle todettuaan autonsa ajokelvottomaksi.

Suomalaiskuusikosta kaikki onnistuivat välttämään kaaoksen Riku Alatalon noustessa heti ensimmäisellä kierroksella Simpsonin kantaan kolmanneksi. Taaempana sattui kuitenkin vielä toinenkin haaveri, kun James Rushworth pyörähti neulansilmässä. Takana olleet hidastivat väistääkseen paikallaan seisoneen britin, heidän joukossaan hyvin startanneet Bäckman ja Puhakka. Kanadan Joel Tremblay kuitenkin päätti toisin, ja reagoi selvästi myöhässä edessä olleeseen tilanteeseen osuen Puhakkaa suoraan perään. Matka jatkui, mutta mahdollisuudet hyviin sijoituksiin oli pitkälti taputeltu.

Hiekka tiimalasissa valui alaspäin, kuljettajat keskittyivät omaan suoritukseensa. Sebastian Job teki kärjessä loistavaa työtä, eikä muilla ollut hänen vauhtiinsa vastausta. Alatalo onnistui kuitenkin loppuhetkillä nousemaan toiseksi Simpsonin kustannuksella, mutta Pahkala ei aivan kerennyt Britistä ohi ennen ruutulippua. Joonas Nukarinen oli maalissa kuudes, Tommi Hahka kahdeksas ja Joni Bäckman 11. ennen Joonas Puhakkaa, joka toi siipirikkoisen Dallaransa maaliin viidentenätoista. Ennakko-odotuksiin ja lähtöasetelmiin nähden meni ykköslähtö vähintäänkin hyvin - nyt oli kaikki kiinni siitä, mitä kävi samaan aikaan toisaalla...

 

Viime hetken sankarit

 

Kakkoslähtö oli ennakkoon se, mistä odotettiin suurimpia pistevoittoja - eikä suotta, sillä Jari Lohtari nappasi itselleen hienosti paalupaikan, vierellään DE-AT-CHin Peter Koch. Brittien David Williams lähti hieman yllättäen vasta kolmantena, kun taas Miika Haapanen venyi loistavasti neljänneksi. Jari "JJ" Nylander oli ruudukossa kuudes, ja kolmikko Aleksi Elomaa - Jarno A. Matikainen - Teemu Valkeejärvi sijoilla 9-11. 

Kilpailussa ei juurikaan sijoitukset vaihtuneet. Lohtari ajoi täydellisen kilpailun - paalupaikka, voitto ja nopein kierros on finaaliin todella kova suoritus. Haapanen ajoi rauhassa neljänneksi, Nylander piti myös asemansa kuudentena ja Valkeejärvi onnistui nousemaan hienosti kahdeksanneksi. Myös Matikainen ajoi hyvin (11.), ja näin Aleksi Elomaan epäonni ja 18. sija ei juurikaan vaakakuppia heilauttanut, sillä kummastakin lähdöstä laskettiin klubin viiden parhaan kuljettajan tulos kokonaispottiin. 

Lohtarin ja Haapasen ajo oli myös sinänsä merkittävä bonus, että miehet olivat aivan viime hetken lisäyksiä joukkueeseen. Myös Aleksi Elomaan piti keskittyä alun perin vain ovaalipuolelle, mutta monien eturivin kuskien joutuessa jättämään kilpailun väliin tarvittiin täydennystä kipeästi. Onneksi Suomessa on leveä rintama hyviä kuljettajia, jotka ovat tarvittaessa valmiita vastaamaan huutoon hyvinkin nopealla aikataululla.

 

Tulokset puhukoon puolestaan

 

Heti ruutulipun heiluttua kävi kysely kuumana lopputulosten suhteen - miten toisessa lähdössä kävi? Savun hälvettyä ja kokonaispisteiden selvittyä oli juhlien aika - Suomi on maailmanmestari! Viikkojen kova työ ja armoton harjoittelu johti juuri siihen lopputulokseen, mitä ennakkoon lähdettiin hakemaan. Helppoa se ei ollut, mutta vaikeudet voitettiin. Näin pääsee pokaali jälleen Vääksyyn saunomaan - ja mikäs sen parempi tapa viettää itsenäisyyspäivää? 

Iso kiitos voitosta kuuluu kaikille osallistuneille kuljettajille, taustajoukoille sekä heille, jotka ovat osaltaan auttaneet säätötyössä ja harjoittelussa.

 

Suomen finaalijoukkue

Suluissa merkittynä rata (R), ovaali (O) tai molemmat (M)

 

Riku Alatalo (R)

Joni Bäckman (R)

Aleksi Elomaa (M)

Hannu Etupaltta (O)

Miika Haapanen (R)

Tommi Hahka (M)

Antti Karjakin (O)

Simo Leppänen (O)

Sebastian Lindqvist (O)

Jari Lohtari (R)

Jarno A. Matikainen (R)

Joonas Nukarinen (R)

Jari "JJ" Nylander (R)

Olli Pahkala (R)

Marko Penttinen (O)

Juha Pietiläinen (O)

Joonas Puhakka (R)

Jukka Savolainen (O)

Jere Seppälä (O)

Petri Tiainen (O)

Teemu Toikka (O)

Teemu Valkeejärvi (R)

 

Tapahtuman voi katsoa kokonaisuudessaan jälkilähetyksenä allaolevasta linkistä.

---