Esittelyssä eSM-finalistit: Teemu Valkeejärvi ja Riku Alatalo
26.7.2019 klo 21.20 - Ossian Puhakka
Vähiin käy, ennen kuin loppuu. Luvassa on toiseksi viimeinen kahden kuljettajan satsi, ja alamme pääsemään jo pikkuhiljaa ainakin karsintasarjan osalta kuumimpaan kärkeen. Jos viimeksi oli luvassa tupla-annos ensikertalaisia, on nyt valokeilaan astumassa kaksi kuljettajaa, joista kumpainenkin on nähty jokaisessa eSM-finaalissa. Tallikin on miehillä sama, samoin kotipaikka, eivätkä autovalinnatkaan juuri eroa - molemmat ovat tehneet nimensä juurikin formulan ratissa. Kuljettajina he ovat kuitenkin kovin erilaisia.
#10 Teemu Valkeejärvi
Glacier Racing
Karsintasarjan 5.
Vuosi vaihtuu, tarina ei. Jälleen on Teemu Valkeejärvi mukana finaalissa, ja jälleen ovat suoritukset olleet tasaisen varmoja. Neljä kilpailua, joista sijoitukset - järjestyksessä - ovat viides, kuudes, viides, ja neljäs. Tuota listaa ei juurikaan voi moittia, paitsi jos kyseessä on todistus. Niin ei onneksi kuitenkaan ole.
Mitään yllättävää tässä ei ole. Teemu on jo vuosien ajan tunnettu ennen kaikkea formulakuskina. Hän oli mukana Formula SimRacing -sarjan huippudivisioonassa jo viisi vuotta sitten, ja oli hiuskarvan päässä paikasta myös iRacingin Pro-sarjassa. Lopulta FSR-velvoitteet ja hienoinen epäonni veivät Teemulta mahdollisuuden mustaan raitaan, ja voidaankin vain jossitella mihin miehen siivet olisivat siellä kantaneet. Vauhti oli nimittäin alusta asti hyvää.
Samana syksynä oli hän vielä mukana yhdessä Joni Takasen ja erään nimeltämainitsemattoman selostajan kanssa yrittämässä GT-autojen MM-sarjaan, mutta silloinkin jäi paikka haaveeksi.
No, muinaishistoria sikseen. Jos olet seurannut aikaisempia eSM-sarjoja, on nimi varmasti ainakin tulosluetteloista tuttu. Kuten jo alussa mainitsin, on Teemu ollut mukana jokaisessa finaalissa. Se on saavutus jo itsessään. Syykin on selvä: Valkeejärvi on jäänyt kärkikierroksen ulkopuolelle - keskeytykset mukaan lukien - tasan kahdesti. Viimeisin "työtapaturma" tuli vuoden 2017 viimeisestä karsintakilpailusta Bathurstissa, ja sitä edellinen kautta aikain ensimmäisestä karsintalähdöstä, paikkana tuolloin Laguna Seca.
Kyseessä on siis vuorenvarma ja äärimmäisen tasainen kilpakuljettaja.
Teemu on myös herrasmies, sekä radalla että sen ulkopuolella. Aina rehti sekä sääntöjä että kanssakilpailijoiteen kohtaan, eikä kenelläkään liene hänestä pahaa sanottavaa tai huonoja muistoja. Syyttä ei Teemua valittu vuoden 2017 Fair Drive -palkinnon saajaksi.
Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Aikaisemminkin on mainittu Valkeejärvelle olevan ominaista tietynlainen flegmaattisuus. Hän lähtee kilpailuun hyvistä asetelmista, ajaa kilpailun tasaisen varmasti, ja tuo autonsa maaliin ehjänä. Ei siinä mitään. On kuitenkin suorastaan absurdia, ettei Teemulla ole kertynyt vuosien varrelta yhtään palkintokorokesijoitusta eSM-sarjoista, voitoista puhumattakaan. Se ei kuitenkaan voi olla pelkästään puhtaasta vauhdista kiinni, sillä sitä miehellä kyllä riittää. Varsinkin aika-ajoissa nähdään varsin nopeaa menoa.
Jokin häneltä kuitenkin puuttuu.
Paljon puhutaan "liekistä" kilpa-ajajan tai ylipäätensä urheilijan sisällä. Palava halu saavuttaa jotakin, ja motivaatio tehdä työtä tuon himoitun asian eteen. Paljon kuulee tarinaa myös motivaatiosta, ja varsinkin sen huhutusta puutteesta. Yleensä sitä kuulee sellaisista suista, jotka ovat asiasta yhtä hyvin perillä kuin Kolumbus karttapallosta.
Ja koska en ole Teemu, en lähde myöskään sen enempää spekuloimaan asialla. Sanotaan kuitenkin näin että menestyksen puute tuskin on taidoista kiinni, ja vaikkei aivan nopeimpaan vauhtiin olekaan miehellä asiaa, olisi hieman suuremmalla riskinotolla voinut vuosien varrella tulla myös tulosta.
Loppuviimein se kuitenkin on asia, johon tuskin nähdään muutosta. Tänä vuonna teoriassa Valkeejärvi on täysin realistinen kandidaatti mitaleilla, varsinkin kun ottaa huomioon sekä karsintasarjan sijoitukset että ennen kaikkea tasaisuuden. Ehkä hän ei ole yhtä nälkäinen kuin jotkut, eikä hänen lahjakkuutensa ole lopulta aivan toismaailmallista. Siitä huolimatta kilpailu on kova, ja virheet välttämätä tulee hän olemaan väkisinkin kärkiviisikossa, niin uskallan luvata.
Siltikin... haluaisin nähdä sen päivän, kun Teemu Valkeejärvi ottaa itsestään kaiken irti, ja on valmis hyppäämään altaan syvään päähän. Siihen asti hän tulee kuitenkin valitettavasti olemaan korkeintaan toinen perintöprinssi.
#2 Riku Alatalo
Karsintasarjan 4.
Otetaan se nyt pois alta heti kättelyssä: tässä on vuoden 2019 suomenmestari.
Seuraavaksi kerron, miksi.
Ensinnäkin Riku Alatalo on ollut jo vuosien ajan maamme johtavia kuljettajia. Ei pelkästään formuloissa, vaan myös esimerkiksi GT-autoilla. Varsinkin aika-ajoissa on Alatalo johdattanut tallinsa useasti korkealle, ja yksittäiskilpailuissa... Niin, mies on puolustava hopeamitalisti. Se kertoo paljon.
Toisekseen Riku on osoittanut jo ennen sarjan alkua olevansa Formula Renault 3.5:n ratissa kuin kotonaan. Ja miksei olisi, onhan se kuin tehty Alatalon kaltaiselle kuljettajalle. Vapaasti hengittävä moottori vailla hybridijärjestelmiä, nopea ohjaus, ja verrattain yksinkertaiset mutta kuitenkin kattavat säätövaihtoehdot ovat kuin luotuja miehelle, joka haikailee edelleen Williams FW31:n paluuta iRacingin MM-sarjaan.
Kolmanneksi on hänellä myös selkeitä etuja puolellaan suorassa vertailussa kovimpiin vastustajiinsa.
Aloitetaan karsintasarjan voittajasta, Valtteri Alanderista. Hänestä kirjoitan tarkemmin miehen omassa esittelyssä, mutta miehen saavutukset lienevät jo tässä vaiheessa tuttuja. Viime vuonna läpimurtonsa kansalliseen skeneen tehnyt porilainen, joka tänä vuonna otti monien yllätykseksi kolme karsintasarjan osakilpailuvoittoa, ja samalla myöskin näennäisen ennakkosuosikin aseman. Sinnikäs harjoittelija, ja nuori kuljettaja jonka kehitykselle ei näy kattoa.
Hän ei kuitenkaan ole vielä kilpa-ajajana noussut aivan Alatalon tasolle, vaikka pystyykin ehkä harjoituksissa ja aika-ajoissa pistämään hanttiin. Raaka vauhti onkin jo olemassa. Ja kuitenkin...
Riku Alatalosta puhutaan usein ennen kaikkea nopeana kuljettajana. Se on totta. Hän on kuitenkin myös suorastaan pelottavan älykäs, ainakin mitä kilpailemiseen tulee. Virheitä ei juuri tule, ja varsinkin kaksinkamppailuissa pystyy harva sanomaan miehelle vastaan. Oli kyseessä sitten puolustaminen tai ennen kaikkea hyökkäys, löytyy tamperelaisen lääkekaapista sopivat tropit joka tilanteeseen. Siinä mielessä on puolestaan Alanderilla vielä runsaasti opittavaa, vaikka muuten mies onkin jo nyt erinomaisella tasolla.
Täten uskonkin, ettei suorassa kamppailussa porilainen pysty Rikua lyömään. Nopeudessakin se tulee olemaan vaikeaa, koska jälkimmäinen harvoin panostaa karsintasarjaan täysillä. Tai no, otetaan se "karsintasarjaan" tästä pois...
Sitten seuraava: Joni Heikkinen. Iin kasvatti ja vuoden 2017 suomenmestari ei ole vuosien varrella ainakaan hidastunut. Hänen luontainen lahjakkuutensa yhdistettynä sinnikkääseen harjoitteluun sekä määrätietoiseen omien rajojen etsimiseen on tehnyt miehestä yhden tämän hetken kuumimmista autourheilulahjakkuuksista. Mieshän tunnetusti pääsi täksi vuodeksi RX-Academyyn kokeilemaan siipiään moottoriurheilussa, ja onkin pärjännyt siellä varsin kovista haasteista huolimatta ajoittain mainiosti.
Muttamutta...
Heikkinen ei pääse harjoittelemaan finaaliin aivan täysipainoisesti. On selvää, että focus on tällä hetkellä nimenomaan rallicross-uran rakentamisessa, ja vaikka jokaista kilpailua lähdetäänkin voittamaan, ei se tuo hänelle ainakaan etua mitä kilpailuun Alatalon kanssa tulee. Lisäksi Heikkinen sortuu ajoittain helppoihinkin virheisiin: Esimerkkinä Nürburgringin avauskilpailu ja täysin järjetön pommi juurikin Rikun kyljestä sisään. Hän on muutenkin kuljettajana raisu, ja vaikkei viime vuoden heikko tulos johtunutkaan miehestä itsestään, on hän silti jatkuvasti riskirajalla.
Kyllä, se on oiva tapa löytää nopeutta. Se on kuitenkin myös mainio tapa löytää itsensä seinästä, eikä hän myöskään ole formuloilla suhteessa yhtä nopea kuin esimerkiksi Porschella.
Uskonkin, että heidän välisessä kamppailussaan tulee Riku olemaan edella paremman kilpailuälynsä ja runsaamman kokemuksensa vuoksi - varsinkin, kun hän halutessaan pystyy keskittymään vain ja ainoastaan eSM-finaaliin.
Mukana on toki muitakin. Sami-Matti Trogen, Tuomas Tähtelä, Aleksi Elomaa, ja ehkä myös Matias Vitikainen ovat kaikki kykeneviä haastamaan Alatalon hyvänä päivänä. Eikä se lista sinänsä tähän jää. Kuitenkin heistä ainoastaan Elomaa on sellainen, joka puhtaassa nopeudessa ja ennen kaikkea kilpailuälyssä pystyy lyömään tamperelaiselle vastaan. Heidän välinen kamppailunsa tuokin jo pelkkänä ajatuksena veden kielelle. Aleksi on kuitenkin myös vielä ailahtelevampi harjoittelija kuin Alatalo, eikä hänen panostuksestaan ikinä voida olla sataprosenttisen varma.
Entäs sitten puolustava mestari, Vendaval Simracingin Matti Kaidesoja - sama mies, joka painoi juurikin Rikusta ohi vuosi sitten? Eikö hän ole osoittanut olevansa paitsi nopea, myös älykäs kuljettaja?
No, on. Mutta hän on myös täysi jokerikortti. Vauhdista formulalla ei ole mitään näyttöjä, ja vaikka luotettavat lähteet kertovatkin kovasta harjoitusvauhdista, ei kilpailukokemusta tällä autolla juurikaan ole. Lisäksi puolustava mestari ei ole koskaan yltänyt seuraavana vuonna kärkiviisikkoon - ei ainakaan eSM-aikakaudella. Klaus Kivekäs toki ajoi FSRC-voittonsa jälkeen 2016 hopealle.
Matti voi hyvinkin tuon putken rikkoa, ja olla korkeallakin mukana. Silti en näe, että hän yltää näistä asetelmista aivan kovimpaan mestaruuskamppailuun mukaan. Toki voin hyvinkin olla väärässä, varsinkin kun katsoo kenet hän sai hiljattain tallikaverikseen.
Se siitä sitten. Keskustelu alkakoon - sitä varmasti tulee. Hyviä argumentteja niin puolesta kuin vastaan. Tämä on kuitenkin minun mielipiteeni, ja asia jota on myös kysytty monesti. Lisäksi täytyy muistaa, että kilpailussa oikeasti mitä tahansa voi tapahtua. Vaikka se onkin epätodennäköistä, niin Rikun voi tyriä lähdön täydellisesti tai läväyttää seinään sijalta viisi. Noin esimerkkinä vain. Uskon kuitenkin hänen olevan paperilla tämän hetken ennakkosuosikki, joskaan ei täysin selkeä sellainen.
Entäs sitten Riku itse? No, pääpiirteittään häneen pääsee tutustumaan vaikkapa viime vuoden kuljettajaesittelystä. Siihen on listattu melko kattavasti ne ominaisuudet ja virstanpylväät, mitä Alatalo on tähän mennessä urallaan saavuttanut. Ja kuten silloin, tunnetaan hänet edelleen nopeana mutta ajoittain harjoittelua karsastavana kuljettajana, jonka lahjakkuus sekä potentiaali ylittävät tämänhetkiset saavutukset.
Olisi kuitenkin väärin olla mainitsematta viime vuoden eSM-finaaleita.
Messukeskuksen yleisön edessä nähtiin ikimuistoinen finaali - tarina, jonka pääosaa esittivät maamme kovimmat sim racing -kuljettajat. Alatalo ajoi ehkäpä elämänsä kilpailun, karaten muulta joukolta heti alussa ja pystyen kasvattamaan etumatkaansa tasaisesti. Vauhdinpidolla oli kuitenkin haittapuolensa, ja hitaasti mutta varmasti alkoivat Kaidesoja sekä Kim Eriksson kuroa eroa kiinni. Lopulta miehet olivat samassa nipussa, aivan toistensa tuntumassa, ja Lapuan Matti painoi vastustamattomasti ohi ja kohti voittoa. Riku oli kuluttanut renkaansa loppuun, mutta pystyi kuitenkin pitämään kovassa paineessa hopeasijan.
Mahdollisuuksia parempaankin olisi toki ollut - se oli vain parin kierroksen päässä. Palkintokaappi sai kuitenkin täytettä, ja kansa muistutuksen siitä ettei Alatalon aika ole ohi.
Se ei ehkäpä ole vielä kunnolla alkanutkaan. Ja se on pelottava ajatus - muiden kannalta.
Voit katsoa Riku Alatalon haastattelun tästä linkistä.