Esittelyssä eSM-finalistit: Petteri Niemi ja Tommy Unhola
4.7.2019 klo 7.13 - Ossian Puhakka
Kesäisissä riennoissa ja etelän monsuuneita karkuun juostessa aika unohtuu helposti. Tunnit juoksevat lailla Ritolan, uimarannat täyttyvät iloisista polskijoista, skeittarit skeittaavat ja streittarit streittaavat. Jossain rasahtaa tölkki auki, toisaalta leviää grilliherkkujen katku kohti nälkäistä kulkijaa.
Ikkuna sulkeutuu.
Tietokone käynnistyy.
Tuoliin istahtaa mies, jonka mieli pyrkii sulkemaan muut. On vajaa kuukausi aikaa siihen, kun hänen nimensä kirjoitetaan tähtiin. Mutta, kuka on tämä mies? Se selviää vajaan kuukauden päästä, Jyväskylän Paviljongilla ajettavassa Sim Racingin eli virtuaalisen autourheilun eSM-finaalissa. Sitä odotellessa esittelemme kandidaatit, karsintasarjan käännetyssä järjestyksessä. Viimeisenä on vuorossa puolustava eSM-kultamitalisti Matti Kaidesoja. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten eiköhän anneta kahdelle ensimmäiselle kuljettajalle heidän ansaitsemansa huomio.
#91 Petteri Niemi
Karsintasarjan 21.*
*peruutuspaikka
Tasainen suorittaja? Pomminvarma puurtaja? Näin voisi kuvailla Petteri Niemeä, jos sattuu tuijottamaan pelkästään tilastoja. Paras tulos karsintasarjassa oli Circuit of the Americasin 13. sija. Lisäksi Niemi oli kahdesti 17. ja Motegissa 20. Tulokset kuitenkin riittivät eSM-finaaliin, vaikkakin takaportin kautta. Glacier-kaksikko Ville Leppälä ja Jukka Savolainen peruivat kumpainenkin osallistumisensa, ja näin aukesi Petterille paikka Jyväskylään.
Millainen kuljettaja hän sitten on, jos ei kumpikaan ensimainituista? Se on parempi kysymys. Niemen ajamisessa ei oikeastaan ole selkeästi erottuvia piirteitä, tai mitään selvästi esille tulevaa ominaisuutta. Hän on kuitenkin kaksinkertainen eSM-finalisti vuosilta 2016 ja -17, kahdella hyvin eri tyyppisellä autolla. Viimeksi matka päättyi starttikolariin, mutta '16 oli Niemi yhteistuloksissa sentään 10, jättäen taakseen monia varteenotettavia kuljettajia. Mikään tulokas ei siis ole kyseessä. Niemen ura ei kuitenkaan koskaan oikeastaan ole lähtenyt lentoon. Hän on ollut eSM-sarjan lisäksi mukana mm. Trellet GT Seriesissä, mutta mainittava menestys on kiertänyt miehen kaukaa.
Hyviä päiviäkin mukaan on kuitenkin löytynyt, eikä Petteri missään nimessä ole kehno kuljettaja. Sellaisia ei näissä karkeloissa nähdä. Vaikuttaakin enemmän siltä ettei panostus lajiin yksinkertaisesti ole sillä tasolla mitä menestyminen huipputasolla vaatii. Paras asia hänelle olisikin tallipaikka. Finaalikokemusta mieheltä kuitenkin löytyy, samoin potentiaalia. Harjoittelurinkiin pääseminen, säätöapu, ja yleisesti kommunikointi olemassaolevan porukan kanssa tekisi varmasti Niemelle hyvää. Mikäli hän päätyy olemassaolevaan organisaatioon, tai mahdollisesti epävirallisempaan yhteistyöhön toisen/toisten kuljettajien kanssa, voidaan finaalissa nähdä yllättävänkin kovia suorituksia. Muuten suoritus jäänee tasolle "ynnä muut" - valitettavasti.
#47 Tommy Unhola
Karsintasarjan 20.*
*peruutuspaikka
Toinen kuljettaja, toinen peruutuspaikka. Tommy Unholan karsintasarja oli Niemen lailla keskinkertainen. Kaksi kertaa 16., Road Atlantasta keskeytys finaalissa ja 29. sija, Motegissa 17. ja Circuit of the Americasista kauden paras suoritus - 14. Tuolla saldolla ei juurikaan huomiota herätetä. Se riitti kuitenkin ensimmäiselle varasijalle, josta aikaisemmin on päästy finaaleihin kohtuullisella prosentilla - niin nytkin. Mahdollisuus, jota Unhola tuskin jättää käyttämättä, ainakin jos vanhat merkit paikkansa pitävät.
Torniolainen nousi ensimmäistä kertaa simupiirien tietoisuuteen viime syksynä. Ajettiin World Cuppia, tuota toistaiseksi kuopattua kansojenvälistä mestaruutta. Suomi jahtasi kuudettä pyttyään, ja mukana oli monia eturivin kuljettajia. Kalustona toimi Lotus 79, tuo legendaarinen maaefektiformula jolla Mario Andretti kiihdytteli vuoden 1978 maailmanmestaruuteen. Historian siipien havina houkutteli paikalle myös Tommy Unholan, jota oli aiemmin nähty lähinnä juurikin vanhemman laitteiston ratissa. Moni ei odottanut tuntemattomalta nimeltä paljoakaan, varsinkin kun joukkueiden kokoa oli karsittu edellisvuodesta melkoisesti. Nyt oli finaalissa mukana kahdeksan kummastakin maasta - yhteensä 16 kuljettajaa. Ja niin vain oli Unholan nimi kirjattu yhdeksi Suomen edustajista, vastoin lähes kaikkia odotuksia. Eikä ihme, sillä panostus oli melkoinen - yli 1000 kierrosta kahteen viikkoon. Vaikka Brands Hatch onkin lyhyehkö rata, ei moista motivaatiota sovi missään nimessä aliarvioida. Tommy myös kiitti luottamuksesta ja ajoi kummassakin lähdössä hienosti yhdeksänneksi, ollen osaltaan tuomassa kuudetta mestaruuspyttyä kotiin.
Tätä taustaa nähden odottivat monet Unholalta hieman enemmän eSM-karsintasarjassa. Nytkin ajettiin formulaa, ja radatkin tiedossa etukäteen. Mistä siis kiikasti? Tämäkö on se mies, joka raivasi tiensä samaan joukkueeseen Joni Heikkisen, Kim Erikssonin, ja Tapani Linnaluodon kaltaisten virtuoosien kanssa, vain jäädäkseen kauas heidän taakseen seuraavana keväänä? Noh, rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Unhola ole aiemminkaan osoittanut niinkään raakaa nopeutta. World Cup -paikka tuli sinnikkään harjoittelun ja vakuuttavan panostuksen seurauksena, eikä Historic-sarjoissa - kaikella kunnioituksella - yleensä nähdä niitä aivan kovimpia kansainvälisiä vastuksia. Sarjojen parhaimmistoa ei sovi tietenkään aliarvioida, mutta sinne asti ei ole Tommyn lento aivan riittänyt. Ainakaan vielä.
Tommyn vahvuus onkin tuo aiemmin mainittu harjoitteluinto. Se kun ei kasva puissa, kuten niin monen kuljettajan kohdalla on vuosien varrella nähty. Lisäksi eSM-finaalin radat sekä formaatti julkaistiin kuukautta ennen H-hetkeä. Se tarkoittaa runsaasti aikaa painaa mieleen jok'ikinen mutka, ja hioa säädöt viimeisen päälle kuntoon. Vaikka mistään luonnonlahjakkuudesta tai valovoimaisesta tähdestä ei voidakaan Unholan kohdalla puhdua, on hänellä Jyväskylässä mahdollisuus hyvään suoritukseen. Se vaatii kuitenkin runsaan määrän töitä, sillä hän on ainakin tähänastisten esitysten perusteella antanut aivan liikaa tasoitusta nopeuden puolesta. Nimeä ei kannata kuitenkaan viivata ihan vielä yli, sillä kova työ kantaa yleensä ennemmin tai myöhemmin hedelmää. Mestaruustaisteluun ei torniolaisella kuitenkaan taida olla asiaa.