Esittelyssä eSM-finalistit: Jimi Nisula ja Jonne Heikkinen
10.7.2019 klo 18.00 - Ossian Puhakka
Peruutuspaikka? Ja pyh. Seuraava kaksikko ajeli finaaliin suoraan. Täpärälle se kuitenkin veti, toisen tapauksessa yllättävänkin. Kyseessä on kaksi hyvin erilaista kuljettajaa, joiden tulokset olivat kuitenkin kovin samankaltaisia. Toisella on taustalla iso organisaatio ja taitavat tallikaverit, puhumattakaan veljestä jolta voi aina kysellä neuvoja ja vakoilla kierrosaikoja. Toinen puolestaan on finaalin ensikertalainen, jolta puuttuu tallipaikan lisäksi aikaisemmat näytöt kansallisista sarjoista. He kummatkin ovat kuitenkin yhtä lailla tutustumisen arvoisia. Sinne siis.
#45 Jimi Nisula
Karsintasarjan 18.
Sebring, 10. kesäkuuta 2018. Karsintasarjan viimeinen osakilpailu on juuri päättynyt, ja sekä kuljettajat että katsojat laskevat pisteitä kuumeisesti. Kuka menee finaaliin? Kenen kohtaloksi jää tippuminen kalkkiviivoilla, katsojan rooli vuoden kovimpaan sim racing -spektaakkeliin? Kysymyksiä, muistoja, ja myös jossittelua. Jos olisin vain treenannut kovempaa. Jos olisin ajanut silloin sen yhden tilanteen varovaisemmin. Jos vain olisin tajunnut tämän säätökikan aikaisemmin, niin... Niin.
Myös Jimi Nisulalla oli jossiteltavaa. Kaksi viikkoa aikaisemmin ajettiin Phillip Islandin radalla. Kilpailu osoittautui monille vaikeaksi, ja sieltä olisi hänen vauhdillaan ollut mahdollisuus hakea aimo nippu pisteitä. Nisulaa ei kuitenkaan lähtöruudukossa näkynyt; mies ei paikalle päässyt. Erityisesti tämä kalvoi siksi, koska Sebringistä tuli sitten se uran paras suoritus: 7. sija kivenkovassa joukossa. Finaaliin asti se ei kuitenkaan riittänyt; loppupisteet riittivät 21. sijaan ja näin jäi tamperelaisen kohtaloksi olla ensimmäinen karsiutuja, kun Santeri Kekkosen peruutuspaikka meni seitsemän pistettä Jimin edellä olleelle Juha-Pekka Lammille.
Circuit of the Americas, 16. kesäkuuta 2019. Karsintasarjan viimeinen osakilpailu on juuri päättynyt, ja sekä kuljettajat että katsojat laskevat jälleen kerran pisteitä kuumeisesti. Nisula on tullut maaliin kymmenentenä; hyvä kilpailu ja hyvä suoritus. Hänen finaalipaikkansa oli jälleen kerran hiuskarvan varassa, mutta tällä kertaa tulos riitti - vaikka hän tälläkin kertaa pääsi ajamaan vain neljä osakilpailua. Formulat sopivat miehelle kuitenkin selvästi paremmin, ja tulostaso oli huomattavasti korkeammalla. Kruununa sarjalle oli Motegin 8. sija hienon nousun jälkeen, joka osoitti samalla ettei kyseessä ole pelkästään kova aika-ajokuljettaja vaan myös yllättävän rauhallinen ja järkevä kilpailija.
Muutenkin vuodessa oli tapahtunut selvä harppaus eteenpäin. Avauskilpailu jäi siis mieheltä väliin, mutta Watkins Glenin aika-ajoissa väläytteli Nisula kynsiään yhdeksännen lähtöruudun arvoisesti. Kilpailussa tuli takkiin lopulta muutama sija. Siitä huolimatta voidaan tuota pitää hyvänä alkuna, ja tahti pysyi tasaisena kauden loppuun asti. Siksipä ei Jimin tapauksessa voidakaan tuijottaa pelkkiä pistelukemia, vaan täytyy katsoa kokonaisuutta. Se osoittaa, ettei tätä kaveria kannata missään nimessä sivuuttaa. Voittoon tai palkintokorokkeelle on toki hieman turhan pitkä matka, mutta en yllättyisi mikäli manselainen ponnistaisi hyppyrin nokalta aina kärkikymmenikköön asti. Se vaatii toki kovaa harjoittelua, eikä tallipaikkakaan tekisi miehelle pahaa. Nimi ehdottomasti korvan taakse.
#29 Jonne Heikkinen
Karsintasarjan 17.
Varmistelua? Toivottavasti, jos olet Jonne Heikkisen fani. Kaukana oli se hyökkäävä ajotyyli ja hurja yritys, mitä iiläiseltä on totuttu näkemään. Tilalle oli tullut kasvanut kuljettaja, joka vältti turhia riskejä, tuoden autonsa maaliin ja keräten pisteitä tasaiseen tahtiin. Se ei ole tämänkaltaiseen sarjaan huono taktiikka, ei lainkaan. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan.
Assembly Summer 2018. Aika-ajot ja esifinaali, autona Ferrari 488 GTE, näyttämönä puolestaan kuvankaunis Circuit Gilles Villeneuve. Ensimmäisen osan kymmenen nopeinta kuljettajaa ajoivat vuorotellen yhden nopean kierroksen, panoksena paalupaikka esifinaaliin ja hyvät lähtökohdat itse finaaliin. Auto numero 29 kurvaa kohti viimeistä shikaania, yksin huomion kohteena. Taulussa ei ole vertailuaikaa, ei mitään informaatiota. Hän on ensimmäinen radalla. Auto pomppaa kanttareista hieman, mutta tulee kuvankaunista linjaa pitkin ja välttää oikealla vaanivan mestarien muurin. Aika on 1:31.464.
Se on lopulta ainoastaan yhdeksän sekunnin sadasosaa hitaampi kuin lopullinen paaluaika. Se on seitsemän tuhannesosaa hitaampi kuin isoveli Jonin aika. Se osoittaa myös, ettei "Ralf" ole pelkkä mestarin pikkuveli, vaan varteenotettava vastustaja. Siitäkin huolimatta, että esifinaalissa kävi miten kävi ja finaali päättyi ennen aikojaan. Osoituksena tästä on tallipaikka Inertia SimRacingin organisaatiossa, eikä miehen vauhti rallicross-laitteillakaan ole mitään kehnoa ollut. Kuka tietää, ensi vuonna saatetaan viivalla nähdä kaksi Heikkistä taistelemassa voitoista...
No, se menneistä. Kuten todettua, on Jonne nopea kuljettaja, mutta tämän vuoden versiosta puuttui se viimeinen terävyys. Yleensä nähtiin Heikkisen auto enemmänkin keskipakassa kuin kärkinipussa, eikä aika-ajoissakaan suoritukset olleet aikaisemman veroisia. Lieneekin selviö että Heikkinen on parhaimmillaan nimenomaan koppiauton ratissa, oli kyseessä sitten kuraa lennättävät nelivedot tai viimeistä huutoa olevat GT-autot. Ei hän missään nimessä ole siipiautoillakaan huono, mutta ei myöskään aivan niin kova kuin vaaditaan. Tämän vuoden finaali onkin enemmän kokemuksen hankkimista tulevaisuutta varten kuin realistinen mahdollisuus haastaa voitosta. Yksi asia on kuitenkin vissi: Karsintasarjan kaltaista varmistelua ei tulla Jonnelta näkemään. Se on kaikki tai ei mitään. Ja hyvä niin, sillä tuota puolta onkin ollut ikävä.