Mitä jos? Niin, aina voi jossitella. Kun katsoo Miika Haapasen uraa, tulee väkisinkin termi 'morsiusneito.' Tämä kaivannee hieman pidemmän kaavan avauksen, joten hypätään vuoteen 2015.

 

Finnish Sim Racing Championship (FSRC) on juuri polkaistu käyntiin suurin odotuksin. Kauden avauskisa ajettaisiin Laguna Secan syheröisellä ja paremmin henkeäsalpaavista päätöskilpailuista tunnetulla radalla. Juuri täällä, kuuluisassa korkkiruuvimutkassa, ohitti Alex Zanardi kilpakumppaninsa Bryan Hertan viimeisellä kierroksella hietikon kautta (!) ja saavutti näin vuoden 1996 CART-sarjan mestaruuden.

 

19 vuotta myöhemmin, Klaus Kivekäs ohitti Tommi Hahkan viimeiseen mutkaan toiseksi viimeisellä kierroksella, ja kirjoitti näin nimensä suomalaisen sim racingin historiaan kaikkien aikojen ensimmäisenä osakilpailuvoittajana. Myöhemmin samana vuonna kruunattaisiin kirkkonummelainen myös mestariksi - ja vieläpä näytöstyyliin. Klaus voitti kauden kuudesta osakilpailusta viisi, kauneusvirheenä ainoastan Spa, jossa Hahka osoittautui etevämmäksi.

 

Monille on varmasti noista historian alkuhämäristä jäänyt mieleen myös Joni Takasen ilmiömäinen kolmossija, ja lähes meteorimainen nousu kohti kansallista eliittiä. Moni muistaa myös Riku Alatalon, Jari Lohtarin, Joni Hagnerin, ja Aleksi Elomaan hienot kamppailut palkintokorokepaikoista.

 

Harva muistaa Miika Haapasen. Ja hän oli sentään sarjassa kuudes. Olisi voinut olla viides, ellei viimeisen kilpailun karsintalähdössä olisi saanut Takasta kylkeensä ja näin tippunut pakan perälle. Lopulta hieno nousu kariutui laskuvirheeseen varikolla, ja näin finaalissa oli sijoitus 11. Se on jossittelua, mutta tuo vitossija olisi varmasti nokialaiselle maistunut.

 

Seuraava vuosi, 2016. Sim racing on saanut Suomen Elektronisen Urheilun Liitto SEUL ry:n eSM-arvon, ja finaalit ajettaisiin Assembly Summer -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Karsintasarja tulisi olemaan kolmen kilpailun mittainen, ja sittemmin tutuksi tullut 20 kuljettajan kaarti kokoontuisi elokuussa taistelemaan elektronisesta Suomen mestaruudesta. Osallistujakaarti on kovempi kuin koskaan, ja mukana on myös Haapanen. Hän lähteekin avauskilpailuun - jälleen kerran Laguna Secassa - sijalta 7. Tiedossa on että yksi osakilpailu jäisi välistä, joten mies tarvitsee kovan tuloksen kauden kahdesta muusta karkelosta.

 

Juonenpaljastus: Haapanen tulee maaliin sijalla 25, kierroksen kärjestä jääneenä. Karsintasarjan loppupisteissä tulos on yhtä parempi, ja näin finaalipaikka jää haaveeksi.

 

Vuotta myöhemmin on Haapanen liittynyt Black Star Racingiin, ja alla on Porsche 911 GT3. Tällä kertaa karsinnat sujuvat paremmin, ja finaalipaikka takataskussa sekä osana tuolloin maailman johtavaa Porschetallia suuntaa nokialainen luottavaisin mielin kohti Helsinkiä. Jo aika-ajoista alkaen on selvää, ettei miehen vauhdissa ole moittimisen varaa. Lopulta, sankan liveyleisön sekä lähes sadan tuhannen televisiokatsojan silmien edessä, on vihdoinkin tullut Miika Haapasen hetki parrasvaloissa. Voittoa hän ei onnistu Joni Heikkiseltä kaappaamaan, mutta seisoo palkintokorokkeela tallitovereidensa - Heikkinen ja Kim Eriksson - rinnalla. Talli ja tukijat ovat syystäkin tyytyväisiä.

 

Haapanen ajaa myös X30-sarjaa perinteisen moottoriurheilun puolella - karting on kuulunut pienestä pitäen hänen ohjelmaansa. Myös menestystä on tullut - 2016 X30 Challenge Finland Senior-luokassa tuli hopaa, ja bonuksena tupsahti myös matka Le Mansiin - X30 World Finals osoittautuu liian kovaksi haasteeksi, mutta jo mukana oleminen on saavutus johon harva pystyy. Myös vuonna 2019 Haapanen matkusti samaan tapahtumaan, ja tuloskin parani muutamalla pykälällä.

 

Mutta entäs sim racing? Heikkisestä tuli suomenmestari ja kaksinkertainen MM-mitalisti. Takanen pääsi kiertämään GT-autojen MM-sarjaa, ja taistelee tälläkin hetkellä paikasta iRacing Porsche Esports Supercuppiin - tuohon kuljettajakohtaiseen MM-sarjaan. Eriksson saavutti 2018 toisen eSM-pronssinsa, ja oli myös 2019 kärkiviisikossa. Haapanen, kaiken järjen mukaan, kuuluu tuohon samaan porukkaan paitsi tulosten, myös taitotasonsa puolesta.

 

Haapaselta ovat sen sijaan jääneet kahdet viimeiset finaalit välistä, mutta Digitaalisen Rallicrossin (DRX) SM-karsinnat hän pystyi ajamaan. No, ainakin kaksi kilpailua. Ja tällä kertaa se riitti. Phoenixista ja Daytonasta oli kummastakin tuomisina kolmossija, ja näin ei viimeisen kilpailun poissaolo juurikaan haitannut. Sijoitus karsintasarjassa olisi siis voinut olla korkeampikin, mutta jo nyt voimme puhua tulostasoaan paremmasta kuljettajasta.

 

Yhtäläisyyksiä vuoteen 2017 voidaan vetää paljon. Tälläkin kertaa on kyseessä iso tapahtuma, ja edelleen on Haapanen osa Black Starin joukkuetta - heidän ainoana edustajanaan, tosin, mutta tuttuja kasvoja finaaleista löytyy silti. Vanhoja tiimikavereita, kilpakumppaneita, ja ennen kaikkea Joni Heikkinen. Viimeksi kun lajimme paistatteli kansallisessa televisiossa, oli Joni muutaman sekunnin nopeampi.

 

Onko nyt Haapasen aika siirtyä morsiusneidosta juhlakaluksi?

 

Mikäli tilastoja katsoo, on vastaus kieltävä. Vaikka Miika on eittämättä kova luu ratin takana, ei hän kuitenkaan pysty lyömään tiskiin samanlaista ansioluetteloa. Heikkinen ei ole paitsi yksi Suomen, niin myös yksi maailman parhaista DRX-kuljettajista. Toisaalta taas... Joni oli sitä samaa myös Porschella muutama vuosi sitten, ja silloin eroksi jäi muutama sekunti. Tasaista on myös ikärintamalla, sillä miehet ovat syntyneet samana päivänä (!) - 30. heinäkuuta 1998.

 

Kumpi vie tällä kertaa voiton? Vain aika näyttää. Kyseessä on kaksi paitsi nopeaa, myös erittäin älykästä kuljettajaa. Vertailu Heikkiseen ei ole ehkä reilu, mutta se kertoo omaa kieltään siitä, millaisella tasolla Haapasella on kyky operoida. Hän on edelleen yksi maamme parhaita kuljettajia, ja toivonkin että tulevaisuus tuo tullessaan lisää kilpailuita, ja lisää tunteja ratin ja penkin välissä. Jos mies on nyt tekemässä täysipainoista paluuta myös kansallisiin sarjoihin, on yksi asia selvää: Kukaan ei nuku öitään rauhassa, eikä yksikään mestaruus ole turvassa. Ei ainakaan niin kauan, kun tämä haastaja on kruunuaan vailla...

 

 

#12 Teemu Pohja

 

 

43-vuotiaana noususuhdanteessa? Kyllä vain. Teemu Pohja on iästään huolimatta - tai ehkä juuri sen suomasta kokemuksesta johtuen - yksi tämän hetken lupaavimmista DRX-nimistä.

 

Vantaalainen on tehnyt mittavan päivätyön moottoriurheilun parissa jo ennen sim racing -uraansa. Hänen Pohja-Aika -niminen yritys tuottaa nimittäin osuvasti ajanottojärjestelmiä mm. SM-ralleihin sekä rallicrossiin, ja näin on hän tuttu kasvo kilpailupaikkakunnilla ja ennen kaikkea tuomaritornissa. Kokemusta lajista siis löytyy jo entuudestaan, vaikka kuskinpenkki ei olekaan tullut yhtä tutuksi kuin muutamalla muulla.

 

iRacingin parissakaan ei Pohja nyt toki ihan tuore tuttavuus ole. Harrastus alkoi jo vuonna 2008, silloin on ensi kertaa tunnukset tehty ja muutama kilpailukin tullut kaarreltua. Tuloslistalta löytyy hajanaisia osallistumisia, mutta vasta vuonna 2018 alkoi rallicrossin myötä olla osallistuminen aktiivisempaa. Omaa kieltään kertoo sekin, että vuosina 2008-2017 ajoi Pohja yhteensä 94 kilpailua - joista 12 rallicrossin parissa sen ilmestymisen myötä 2017. Seuraavana vuonna pelkästään RX-kilpailuita kertyi 149. Tahti on siis tiivistynyt, ja tulokset sen myötä parantuneet - tuon vuoden aikana kertyi crossista 62 voittoa, ja ainoastaan kymmenen kertaa jäi hän kärkiviisikon ulkopuolelle. Saldo on huikea, varsinkin kun ottaa huomioon lajin kolariherkkyyden aina MM-sarjaa myöten.

 

Olisiko Pohjassa sitten ainesta myös MM-sarjaan? No, ehkäpä. Karsintasarjat on kuitenkin ajettu ilmeisesti sellaiseen aikaan, jolloin muut kiireet ovat pitäneet miehen tuosta taistosta poissa. Kovimmissa lähdöissä pitää olla paikalla, ja ne ovat useasti viikonloppuisin - on siis helppo kuvitella, ettei miehen päivätyö juuri moiseen taivu. Se on sääli, sillä vauhti ja ennen kaikkea tasaisuus tuntuvat olevan kohdallaan.

 

Ja juuri ne ovat aseet, joilla Pohja lähtee myös Joensuuhun. Aseet, jotka ovat varmasti kiillotettu ja hiottu viimeiseen asti. Hereillä pitää olla aika-ajoista alkaen, ja kolarit pitää osata ennakoida sekä välttää. Radalla rytisee varmasti, siitäkin huolimatta että kyseessä ovat Suomen parhaat kuljettajat. Lajin luonne on sellainen, jossa kylkikosketuksia tapahtuu herkästi. Niinpä monikin ennakkoon kovempi nimi voi löytää itsensä yllättävän vaikeasta asemasta, varsinkin jos aika-ajot eivät onnistu nappiin. Paalupaikalla on tilaa vain yhdelle, ja ensimmäinen mutka osoittautuu usein kovinkin ahtaaksi. Juuri siinä piilee maltillisen kuljettajan mahdollisuus. Varsinkin, jos vauhtia silti piisaa.

 

Toinen vahvuus Pohjalle on hyvä käsitys MM-sarjassa vaadittavasta vauhdista. UI1-Positive Simracing on noussut ehkäpä tämän hetken johtavaksi ja laajimmaksi DRX-kokoonpanoksi, ja heiltä löytyy vahva edustus aina MM-sarjaa myöten. Otto Taskisella on jopa osakilpailuvoitto viime vuodelta, eikä Daniel Mitrani Fenollosakaan ole mikään hidas kaveri. Kun tiimistä löytyy lisäksi karsintasarjan voittaja Ilari Lamminsivu - hänestä lisää ylihuomenna - sekä seuraavaksi esiteltävä nuori hurja Jonne Ollikainen, ovat eväät menestykseen jos nyt ei valmiit, niin ainakin valmiiksi jääkaappiin eriteltynä. Strösselit pataan ja uuniin, ja ei muuta kuin Bon Appétit.

 

Toki vahvassa tallissa on myös varjopuolensa. Vaikka mahdollisuus vertailuun MM-tason kuskeja vastaan onkin olemassa, pätee sama myös toisin päin. Pohja ei aivan yltänyt Lamminsivun vauhtiin karsintasarjassa - tosin siihen ei ollut juuri muillakaan asiaa - ja myös Ollikainen onnistui kirimään edelle sekä radalla että pisteissä. Nappisuorituksella kärkiviisikko on ainakin uhattuna, mutta palkintokorokkeelle vaaditaan jo muiden epäonnea.

 

#44 Jonne Ollikainen

 

 

Vanha pää nuorilla hartioilla. Jonne Ollikainen on malliesimerkki siitä, mitä tämä sanonta tarkoittaa.

 

Espoossa syntynyt, mutta sittemmin pohjoiseen kotiutunut Ollikainen on pitkän linjan kuljettaja. Kartingura alkoi samoihin aikoihin kuin koulunkäyntikin - 2010 - ja menestystäkin on matkalle suotu. Aivan kirkkaimmat mitalit eivät Ollikaisen haaviin tarttuneet, mutta kilpailtu on niin kotimaassa kuin Euroopankin radoilla. Onpa Ollikainen ollut myös Autourheilun Kansallinen Keskusliitto AKK-Motorsport ry:n valmennusryhmässäkin - ja sinne ei aivan jokaisen rahkeet riitä.

 

Vuonna 2019 edessä oli kuitenkin suuri muutos. Karting sai jäädä syrjään, ja tilalle tuli jotain aivan muuta, nimittäin rallicross. Kuten moni muukin meille jo tutuksi tullut kuljettaja, suuntasi myös Ollikainen kohti RX Academyä, ottaen ensimmäiset askeleensa kohti rallicross-ammattilaisen uraa. Myös ralli on tullut vahvaksi osaksi nuorukaisen ohjelmaa, ja mies onkin nähty yhdessä Tommi Hallmanin kanssa useasti tutustumassa sorapolkuihin junioriluokan kalustolla. Ajokortti-iässähän Ollikainen ei vielä ole...

 

Ensimmäinen kausi olikin vähintään lupaava. Ottaen huomioon nuoren iän ja hyvin rajallisen kokemuksen, pääsi Jonne hyvin nopeasti sinuiksi etuvetoisen Renault Clion kanssa. Kun yhtälöön lisätään ammattimainen asenne radalla ja sen ulkopuolella sekä vakava suhtautuminen lajin fyysisiin vaatimuksiin, ei tulevaisuus autourheilun parissa ole lainkaan pois suljettu ajatus. Päinvastoin, uskon että Ollikaisesta tullaan kuulemaan vielä - sen verran kovaa tämä pohjan poika painelee. Tuota sain todistaa jo ennen RX-kauden alkua Kuljetus- ja Logistiikkamessuilla, kun Ollikainen otti lajilegendan, Mr. Rallycross Matti Alamäen kanssa yhteen jälkimmäisen suunnittelemalla X-R'cer ajosimulaattorilaitteistolla, ratana oli Kouvolan Tykkimäki ja alla luonnollisesti RX Academyn Clio. Kilpailu oli tiukka, eikä jättänyt hirveästi kysyttävää kummankaan kuljettajan taidoista.

 

Entäpä sitten simupuolella? No, osittain tuon kokemuksen pohjalta - mutta varmasti myös keskusteltuaan muiden kuljettajien kanssa - päätti Ollikainen ottaa myös iRacingin osaksi harjoitteluaan. Tunnukset luotiin heinäkuussa 2019 - siis vasta puoli vuotta sitten - ja meno on ollut alusta alkaen lupaavaa. Avausvuoden saldokin oli hurja - yhteensä 253 kilpailua viiteen kuukauteen, ja päälle vielä perinteisen autourheilun riennot! Ja kun noista kilpailuista tuomisina oli 76 voittoa sekä 184 sijoitusta kärkiviisikkoon, voidaan perustellusti puhua varsin lupaavasta virtuaalikuljettajasta. Eipä ihme, että Positiven väki oli varsin nopeasti yhteydessä liminkalaiseen.

 

Iltojen hämärtyessä ja lumen peittäessä ainakin maamme pohjoispuoliskon saatiinkin sitten viimeistään myrskyvaroitus. Digitaalisen Rallicrossin SM-karsintasarja tiedettiin haastavaksi, ja ennakkokaavailuissa Ollikainen oli yksi heistä, joita pidettiin mahdollisena finalistina. Tällaista tuskin kuitenkaan edes miehen tallikaverit osasivat odottaa - kaikkein vähiten sarjan kahta ensimmäistä kilpailua hallinnut Ilari Lamminsivu. Parin kymmenyksen ero kutistui kauden edetessä vajaaseen kymmenykseen, ja Atlantan finaalilähdössä onnistui haastaja kukistamaan ennakkosuosikin. Näin matkasi Jonne kohti voittoa, ja kun ottaa huomioon sen että Lamminsivua on vertailtu jopa MM-sarjan kavereihin, on suoritus melkoinen. Se tuo varmasti myös lisää itseluottamusta nuorelle kaverille, ja varmasti entistä enemmän lisäpontta harjoitteluun.

 

Miten sitten finaali? Rehellisesti sanottuna on hyvin vaikea sanoa. Moni asia riippuu siitä, kuinka paljon Ollikainen on päässyt harjoittelemaan. Talvinen ajankohta on kuitenkin ainakin aikataulullisesti suopea, ja nähtiinpä Jonne myös Rengas Turku 24h -tapahtumassa osana X-R'cerin joukkuetta. Simulaattoreita ei ole siis ainakaan unohdettu, ja se puolestaan tietää hyvää. Lisäksi MM-sarjan päätyttyä on mies varmasti pystynyt ammentamaan oppia myös siellä ajavilta tallitovereiltaan, ja vertaamaan vauhtiaan heihin suoraan. Tilanne on toki kinkkinen heidän ollessaan myös ennakkoon pahimpia kilpakumppaneita, mutta uskon että Ollikaiselle kovasta kilpailusta on enemmänkin hyötyä kuin haittaa. Kirittäjiä kaivataan aina.

 

Joensuussa Ollikainen voi hyvinkin olla siinä samassa kärkiviisikon taistelussa kuin tallikaveri Pohjakin. Pidän Jonnea hieman nopeampana, mutta erot kirkkaimman kärjen takana ovat hyvin pieniä. Kummankin kuljettajan kohdalla vaativat palkintosijat kuitenkin muutakin kuin omaa nappisuoritusta, sillä siellä mennään taatusti kovaa. Luovuttamaan ei tämä junnu kuitenkaan lähde, eikä taatusti myöskään häviämään. Viiden parhaan joukkoon pääsyä voidaan pitää jo erinomaisena saavutuksena, varsinkin tässä vaiheessa uraa.