"Ei mulla koskaan varmaan mitään tavoitteita ole ollu" - Esittelyssä Aleksi Elomaa

1.10.2021 klo 8.00 - Ossian Puhakka

 

Lajimme kautta aikain ensimmäinen eSM-voittaja. Yksi neljästä suomalaisesta, joka matkasi puoli vuotta myöhemmin Las Vegasiin kilpailemaan satojen tuhansien palkinnoista. Silloin kun Olli Pahkala lausui Vääksyssä Finnish Sim Racing Association ry:n perustamispuheen oli Aleksi Elomaa ollut huipulla jo vuosia. Kun koittaa se päivä jolloin tämä mies ripustaa ajohanskansa naulaan, tullaan hänet muistamaan eräänä kaikkien aikojen parhaista suomalaisista sim racing -kuljettajista. Ei huonosti kaverilta, jonka uran on viimeiset vuodet tuntunut lähinnä jäähdyttelyltä. Niin, Aleksi on kuski, joka on saavuttanut paljon, mutta siitä huolimatta hänen kohdallaan tulee aina mieleen se, kuinka paljon enemmän olisi voinut olla tarjolla. Jossittelu on kuitenkin turhaa, sillä fakta on se että vuonna 2021 hän on edelleen maamme johtavia simukuskeja, ja tästä maasta tuskin löytyy toista, joka hallitsee taktisen kilpailun niin hyvin kuin hän. Se tekee hänestä jos nyt ei suosikin, niin ainakin varteenotettavan haastajan lauantaisessa taistossa Digital Racing eSM-kullasta...

 

Ikä: 29 vuotta

Kotipaikka: Joensuu

Talli: ineX Racing

 

eSM:

2016: Karsintasarjan 8., finaalissa 1.

2017: Ei osallistunut karsintasarjaan, finaalissa 8.

2018: Karsintasarjan 10., finaalissa 4.

2019: Karsintasarjan 13., finaalissa 17.

2020: Karsintasarjan 18., finaalissa 6.

2021: Karsintasarjan 1.

 

Allaoleva haastattelu on nauhoitettu keskustelu, ja ainoat muutokset koskevat kirjoitusasua. Haastateltavan puhetyyli sekä murre on pyritty pitämään alkuperäisenä. Kysymykset sekä vastaukset esitetään leikkaamattomina, mutta mahdolliset itsensä toistamiset on karsittu niissä tapauksissa, joissa se ei ole selkeästi tarkoituksellista.

 

Milloin aloitit sim racingin?

- 1995 offlinessa, ja onlinessa 2005.

 

Alright, pitkä kokemus. Mikä sai sut alottaa lajin?

- Enpä tiiä. Thehehehe... ei kai siinä. Pelailin tietokonetta, ei kai siinä sen erikoisempaa.

 

Noni, se on aika yksinkertanen. Ei ollu mitään erityistä yhteyttä moottoriurheiluun perheen kautta tai mitään tämmöstä?

- No ei siinä silleen... Toki isä on joskus ajanu rallii, ja se pelas jonkun verran noita (ajopelejä), mut ei sekää sillee... Ekana mä pelasin simuja - tai simuja ja simuja mut kuiteki - ennenku ees katoin yhtään formulakisaa, ettäettä... ei siinä silleen.

 

Mikä on paras sim racingiin liittyvä muisto?

- Mm... Varmaan ainaki Vegasi... ja sitten 2016 eSM.

 

Nyt kun se kerran tuli esiin... 2017 Visa Vegas eRace, "melko" iso tapahtuma aikoinaan. Kerro vähän siitä, lähinnä et miten sä päädyit ajamaan sinne ja millanen se (karsinta)prosessi oli?

- No, heh, sain tarpeeks pisteitä - tai tasapisteillä pääsin viimesenä karsintasarjasta läpi. Siinä meinas vähän olla viimesessä kisassa aika monta sellasta niinku nyrkillä naamaan -kohtaa, et "eipäs nyt mennäkää näin helposti", heh. Olin kipeenä sillä viikolla ja sitte se oli sillein et lauantaina eka tämmönen karsintakisa ennen karsintasarjan finaalia, ni sit mä nukuin melkein sen karsintakisan ohi ku olin vähä kipeenä ja tälleinnäin... Heräsin siihe ku puhelin värähti, ku joku highlighttas mua irkissä et "etkö sä oo muka ajamassa?" (naureskelee)

Tuttua...

- Ei se sen suuremmasta jääny kiinni, just ja just kerkesin sinne kisaan silleen kylmiltään. Sit ite siinä kisafinaalissa mä olin ihan hyvissä asemissa, sellasissa jotka tiesin et riittää, mut sit polkimet - jotka ei koskaa ollu tehny mitää ongelmii - ni just sillo jäi jarru laahaamaan. Niiku kaikista mahollisista hetkistä! Se laahas tyyliin kierroksen ja sitte Bono Huis pääs ohi, sain polkastuu ne polkimet toimimaan mut sit mä jäin vähä Bonon perään jumiin, niin mää vaan ajelin niin pitkään ku vaa tankissa riitti akkua. Mut sit just sillä tyylii viimesellä kierroksella ku olis pitäny mennä varikolle, ni tuli joku läpperi (kierroksella ohitettava kuljettaja) eteen. Siis joku, ku siinä loppukaudesta oli ihan oikeesti paskoja ajamassa siellä finaalissa tavallaan, ni sit se oli siellä tiellä ja tuli kolari... Auto ihan paskaks, mut onneks sieltä sai uuden auton varikolta, ku sillo oli vielä Formula E:ssä kaks autoo.

Onni onnettomuudessa, tavallaan.

- Niin... Tavallaan, mut sit mä jäin kuiteki sen takii Bonon taakse uudestaan, ni piti vaan väkisin ohittaa se, silleen et... No, ei tarvinnu välittää siit et tuleeko kolari (naureskelee), piti jättää toisen päätettäväks et tuleeko kolari.

 

Niin, vähän Ayrton Senna -tyylisesti. VISA Vegas eRace, mä muistan sen ite isoimpana juttuna mitä sim racingille oli tapahtunut siihen mennessä. Jos en ihan väärin muista niin teillä tais olla kymppitonni ($10,000) varmaa rahaa jokaselle finalistille...

- (Huomauttaa) Kaks kymppiä oli.

Niin, $20,000 jokaselle finalistille. 20 silloista Formula E -kuljettajaa ja 10 karsintasarjan kautta päässyttä sim racing -kuskia ympäri maailman. Heistä neljä oli suomalaisia - Sinä, Olli Pahkala, Aleksi Uusi-Jaakkola, sekä Greger Huttu. Lähittekste Vegasiin yhdessä vai erikseen?

- Erikseen. Ettäettä... Mä en tiiä millä, eiku Olli tais asuu sillon Saksassa, olikohan se silleen... varmaan oli. [...] Me tultiin kuiteki Uusi-Jaakkolan kanssa sieltä samalla lennolla pois, vierekkäin, mut sitte mä jostain syystä lähin päivää aikasemmin sinne - mikä oli ihan hyvä veto, ku vissiin jos seuraavana päivänä olis lähteny ni siellä oli vähän jotain sääongelmia jossain Oslossa. Mut ei siinä silleen ollu tämmöstä yhteistä, tai minä en ollu valinnu mitään et kenen kanssa oon... Tai, se majotus tuli Formula E:ltä, niin se oli vähän silleen et miten ne siellä varas.

 

Teitä oli kuiteki neljä suomalaista siellä ja kaikki myös tunsitte toisenne, olitte ajaneet iRacingin MM-sarjassa (iRacing World Championship Grand Prix Series) yhdessä, ni oliks siellä sellanen joukkuehenki vai olikse enemmän niin et Team Redlinen jätkät (Uusi-Jaakkola, Pahkala, Huttu) oli omana yksikkönään ja sä olit vähän siellä omillas?

- Vähän se oli silleen et mä olin siellä... omillani. Toki ku sitte Redlinen tyypit kaikki tunsin, tai en nyt kaikkii mut kuiteki suomalaiset ja (Dom) Duhanin (Team Redlinen tallipäällikkö) kanssa tulin juttuun hyvin, ni ei sillee ollu... Mut sit oli kans näitä tilaneita missä tiimi (Redline) halus olla omillaan niin sit ne oli omillaan, että... vähän sellasta.

 

Sitten koitti H-hetki. Olit aika-ajoissa 10., ja itse kilpailussa 12. (20 parasta pääsi aika-ajoista finaaliin). Ei nyt mennä noihin tuloksiin sen tarkemmin, sen sijaan... Millanen taso siellä kisassa oli noin niinku yleisesti? Olikse niin kova ku saatoit odottaa, vai oliko joillain selkeästi homma paremmin hallussa kuin toisilla? Teitä (kilpailussa) oli kuitenkin 10 simukuskia ja 10 Formula E-kuskia, ja esimerkiks siinä sun ympärillä oli Sébastien Buemia ja Nelson Piquet Junioria, niin millanen fiilis sulle jäi noiden "oikeen elämän" kuskien edesottamuksista?

- Kyllähän se oli vähän silleen et ei ne nyt oikeen kisaa osannu ajaa (naurahtaa), siististi ainakaan... Mutta ei mulla tullu kuitenkaan niitten kanssa ongelmaa kisassa ainakaan... Aika-ajo oli sillain et siel oli viiden minuutin sessio ja kaks nopeeta (kierrosta) ajettiin, viis autoo kerrallaan meni radalle. Siin mun tokalla nopeella Buemi oli siellä eessä, se oli jossain 50 sekunnin päässä ehkä, ni sit se spinnas tai jotain siellä radan loppupuolella ja oli siinä mun tiellä, niin sen takia meni mun aika-ajo vähän silleen huonosti, ku se eka kiekka oli vähän semmonen turhan varovainen. Mä taisin sillä toisella parantaa kuitenkin, mutta kyllä siellä tuli joku puol sekuntia turpaan, en mä tiiä. Vaikee sanoo, ku ei dataa tai mitään pysty kattoo.

 

No, 2016 sä voitit sekä kautta aikain ensimmäisen Sim Racingin eSM-finaalin, ja myös samana iltana käydyn Ovaali SM:n. Sit heti 2017 alkuvuodesta oli toi Visa Vegas eRace, jossa sä olit myös Venturin kuljettajana Formula E -kuskien seassa edustamassa lajin parhaimmistoa isoimmassa simukisassa mitä on ikinä järjestetty. Oliks se sun uran kohokohta?

- Ööh... en mä kyllä tiiä. 2011 olin paljon parempi.

 

Niin, ja toi onkin se kuva mikä susta Aleksi on monille jäänytkin. Sillon 2010-luvun alussa ei sim racing ollut kansallisesti tai kansainvälisesti niin tunnettu tai iso laji kuin nykyään. Uskotko vielä pääseväsi takaisin sille tasolle kuljettajana, vai onks sulla nykyään erilainen lähtökohta tähän lajiin, ja erilaiset tavotteet ehkäpä?

- No, ei mulla koskaan varmaan mitään tavoitteita ole ollu... Sillon ehkä kiinnosti enemmän ajella, heh. Nykyään ei oo niin isoo poltetta enää ajella jatkuvasti.

 

Motivaatio... tosta jatkaakseni: On monta kuljettajaa Suomenkin skenessä joista olen kirjoittanut "Mutta onko motivaatio kunnossa?" Jotkut vihaa sitä kysymystä, toiset ei välitä, harva siitä kuitenkaan tykkää - varsinkin jos on omasta mielestään kuitenkin treenannut paljon. Aleksi Uusi-Jaakkola ja Riku Alatalo ovat sun ohella niitä, joiden kohdalla sitä motia on kyseenalaistettu... Miten sä händläät ton nykyään? Sut on tunnettu kuitenki isojen kisojen spesialistina, et mitä isompi kilpailu ni sitä paremmin Aleksi Elomaa pärjää, ni onko sulla enemmän nykysin sellasta priorisointia? Et saatat ajella vähemmän kisoja viikosta toiseen, mutta sitku on joku iso kisa edessä ni sä pystyt taas siihen panostaa enemmän?

- Mm... No, kyllä mä otin ainaki lomaa ennen eSM:iä (naurahtaa), et on ainaki viikko aikaa teoriassa treenata. Mut se aina vähän riippuu, et esimerkiks viime vuonna sitä Porschee ei huvittanu ajaa, ni ei sitä oikee tullu treenattuukaa vaikka olis ollu aikaa. Jos se ajaminen on perseestä, niin eipä sillä ole väliä että... Mheheh. Pitää kuiteki olla joku (mielekäs ajettava), onneks nyt toi auto on semmonen ihan kiva ajaa, ni se silleen motivoi ajamaan paremmin ku se, että pitäs ajella jotain semmosta mistä ei tykkää.

 

Se on ymmärrettävästi iso juttu monillekin. Mikä on sun suurin vahvuus kuljettajana?

- No... varmaan... Tämmönen niinkun, ei nyt voi sanoa et kolarien välttäminen, mut silleen että pystyy välttämään sen kolarin jo silleen niinkun (etukäteen), eli tämmönen niinku... en mä tiiä. Kai se kokemus sitten on! (Naurahtaa)

Kokemus, racecraft... Sä pystyt lukee sitä kilpailuu, sen mä oon ainaki huomannu. Sun kyky lukee sitä kilpailuu ja olosuhteita on parempi ku keskivertokuljettajalla, et sä näät ne tilanteet jo ennen ku ne tapahtuu. Onkse sit semmonen mitä sä iteki pidät sun omana vahvuutena, jos verrataan vaikkapa muihin kuljettajiin?

- No kyllä se ainakin tässä karsintasarjassa tuntu niin olevan, että aina pysty nousemaan lähdöissä vaikka ei sinänsä ees yrittäny mitään. Pääs ohi jo sillä et osas valita oikeet linjat, osas välttää kolarit, ja vähän ootella tietyissä paikkaa.

 

Mites sitten ne heikkoudet?

- Laiskuus (naurahtaa)... Ja ehkä kuitenkin joskus, jos lähtee menee väärään suuntaan, ni sit se helposti tota... Heh, ei välttämättä siitä parempaankaa suuntaa mee. Jos vaikka tekee virheen, ni ehkä saattaa vituttaa jo liikaa, tai jotain tämmöstä. Tavallaan myös puuttuu ehkä semmonen periksiantamattomuus, usein ainakin.

 

Löytyyko muita harrastuksia?

- ...Ei varmaan.

 

Sitten pikakysymyksiin, valitse toinen: Jari Litmanen vai Teemu Selänne?

- Selänne.

(Jari 7 - 12 Teemu)

Mika Häkkinen vai Kimi Räikkönen?

- Mika, tottakai.

(Mika 7 - 12 Kimi)

Pepsi vai Coca-Cola?

- Mm... mä kuolen jos vastaan tähän miten mä haluan.

Eiku vastaat miten sä haluut!

- No, Pepsi. Max.

(Pepsi 11 - 7 Coca-Cola)

 

Monesko Aleksi Elomaa on tämän vuoden eSM-finaalissa?

- Ööh... 21.

(Naurahtaa) Ja sitten vakava vastaus, kiitos.

- 13.

 

Jos Aleksi Elomaa ei voita tän vuoden eSM-finaalia, niin kuka voittaa?

- Hmm... Tulee iso, paha (Joni) Heikkinen ja yllättää kaikki.

 

Tuleeko sulle mieleen ketään finalistia, joka voisi yllättää?

- (Miettii hetken) Mm, enpä tiiä. Karjalaisen Timppahan (Timo Karjalainen) tossa loppukaudesta näytti että kyllä kulkee. Ehkä se vetää vielä kovempaa.

 

Aleksi, miksi sä et ole finaalin ennakkosuosikki, vaikka voitit karsintasarjan?

- No, en mä siellä kovin hyvillä sijoilla kuitenkaan ollu. Ja senhän takia mä voitin karsintasarjan, ku mä luulin et karsintasarjan tulosten mukaan saa palkintoja, mut se oliki (yksittäisten) kisatulosten mukaan. Kiva huomata sillain jälkikäteen että "luinpas tämän väärin"... heh.

 

No, sieltä tuli sekin syy sitten! Ei mitään, jos sulla ei Aleksi ole lisättävää niin kiitoksia haastattelusta ja onnea finaaliin!

- Mjoo (naurahtaa).