Digital Racing eSM-karsintasarjan palkitut kuljettajat

19.8.2021 klo 16.56 - Ossian Puhakka

Kesäloma lusittu, aika palata sorvin ääreen. Jo nyt ovat monien kuljettajien katseet kääntyneet kohti syksyistä eSM-finaalia, joka tullaan jälleen kerran järjestämään maailman rallipääkaupungissa Jyväskylässä. Lokakuun ensimmäinen viikonloppu tuokin Keski-Suomeen paitsi WRC-tähdet, myös kansalliset sim racing -osaajat. Panoksena, kuten aina, lajin suomenmestaruus.

Sitä ennen on kuitenkin aika tarkastella kevään karsintasarjaa. Logitech sekä Virtual Racing School ovat tukeneet sarjaamme upeilla palkinnoilla, ja nyt on aika julkaista niiden saajat. Pidemmittä puheitta, itse asiaan!

 

Vuoden rookie - Christer AJ Andersson, Inertia SimRacing

 

Upean kauden ajanut entinen RC-tähti osoitti nopeutensa heti Hockenheimissa, jossa sprinttilähdön paalupaikka vaihtui kuitenkin pettymykseen. Kauden kolmannessa karsintakilpailussa Doningtonissa ei sama enää toistunut, vaan Christer ajoi paalulta voittoon. Loppupisteissä hän oli jaetulla 9. sijalla, vaikka jättikin yhden kilpailuviikonlopun ajamatta. Päätöksen kuljettajien rookie-kelpoisuudesta teki sarjan tuomaristo.

Palkinnoksi hän saa $99 arvoisen lahjakortin Virtual Racing Schoolin palveluihin.

 

Rookie-arvonta* - Ilkka Kattilakoski, Inertia SimRacing

*Vaihdettu Kuskien Kuski -äänestäjien kesken arvottavaksi, koska Rookie-kuljettajan määritelmä osoittautui ongelmalliseksi

Finaaliin itsensä ajanut Ilkka Kattilakoski saa myös nauttia $99 arvoisesta lahjakortista Virtual Racing Schoolin palveluihin.

 

Vuoden tsemppari - Toni Limnell, X-R'cer

 

Tuomariston ja kilpailunjohtajan valitsema vuoden tsemppari -palkinto meni tällä kertaa porilaiselle Limnellille. Perustelut ovat mm. seuraavat:

"Limnell oli aktiivinen koko karsintasarjan ajan: Järjesti itse avoimia lisäharjoituksia ja pyrki saamaan kuljettajia niihin mukaan, ja vaikkei aina mennyt karsintasarjan kisat ihan niinku strömssöössä niin pysyi positiivisena ja jaksoi yrittää, oli aktiivinen keskustelija ja keskustelu oli aina asiallista ja kannustavaa."

"Annan yhden äänen tsemppariksi Limnelille. Syyt: Yhteisöllisyyden parantaminen omien servujen pystytyksen avulla ja porukan ajamaan kutsuminen."

"Olen aika pitkälti samaa mieltä Limnellin kohdalla ja annan hänelle ääneni. Lisään vielä, että tsemppaavuus ja auttaminen hänen kohdallaan on aitoa ja rehtiä. Tulokset radalla eivät tässä palkinnossa ole niin oleellisia mittareita ja mokiakin on sattunut jopa mustan lipun muodossa, mutta eivät ole olleet epäurheilijamaisia missään tilanteessa [...] Limnell on ehdottomasti se kenelle tämä palkinto kannattaa myöntää, kun tarkastellaan yleistä ilmapiiriä ja skenen edistämistä."

Onnittelut siis Tonille, ja kiitokset myös toimituksen osalta hyvän kilpailuhengen edistämisestä! Palkkioksi kolahtaa $99 arvoinen lahjakortti Virtual Racing Schoolin palveluihin.

 

Kuskien Kuski - Toni Lähteenmäki, Black Star Racing

 

Joskus kilpa-autoiluakin kokeilleen akaalaisen pesulayrittäjän kausi oli varmasti jännittävä. Finaalipaikan varmistaminen jäi viimeisen osakilpailun varaan, ja kun se Long Beachin konstikkailta kaduilta vihdoinkin lohkesi, oli riemu aitoa. Siitä huolimatta hän oli jatkuvasti edistämässä hyvää yhteishenkeä, rentoutti yleistä ilmapiiriä omilla tempauksillaan sekä kohteli aina toisia kilpailijoita rehdisti sekä kunnioittavasti. Ei ihme, että kanssakilpailijat arvostivat hänet Kuskien kuski -palkinnon saajaksi. Mistäs me saataisiin lisää Toneja sim racingin maailmaan, kun tuntuvat niin lupsakoita olevan...?

Lähteenmäelle pistetään tästä hyvästä tulemaan upeat Logitech G Pro X Wireless -kuulokkeet!

 

Clean driver arvonta - Suvi Jyrkiäinen, X-R'cer

 

Tämä palkinto arvottiin kaikkien kuljettajien kesken, jotka ovat osallistuneet karsintasarjan jokaiseen osakilpailuun eivätkä ole saaneet varoitusta tai rangaistusta. Ehdokkaita oli muutama, joista arpaonni suosi tällä kertaa Suvia. Puhtaat otteet tuovat puhtaan paketin, jossa odottavat uutuuttaan hohkavat Logitech G Pro X Wireless -kuulokkeet!

 

 

Otsikkokuva: Iku Merikalla