Kuumaa, kosteaa, alligaattoreita, palmuja, sekä Florida-mies. Siinäpä ne asiat, mitkä ensimmäisenä tulevat mieleen Yhdysvaltain kaakkoisrannikon niemekettä ajatellessa. Karavaanimme matkasi sinne nyt toista kertaa tämän kauden aikana; kausi alkoi Daytonasta, ja se päättyi Sebringiin. Tunnelma olikin jännittynyt, odottava, sekä osittain myös pelonsekainen. Kovia ukkoja jäisi jälleen kerran rannalle ruikuttamaan, mutta mitkä olisivat nimet?

Kymmenen ukkoa rannalla

Vaikka pituutta onkin "vain" viisi osakilpailua, oli eSM-karsintasarja tänäkin vuonna rankka. Harjoitustunteja kertyy kärkikuskeille helposti toistasataa, eikä henkinen taakkakaan ole sieltä kevyimmästä päästä. Siksipä osa olikin jättänyt homman jo kesken, joko todettuaan kykyjensä (toistaiseksi) riittämättömiksi tai jo finaalipaikkansa käytännössä varmistuttua. Muitakin kiireitä kuskeilta löytyy, vaikka suurelle osalle tämä onkin se vuoden päätapahtuma.

Silti esikarsintoihin saatiin mukaan kaikkiaan 50 kuljettajaa, jota voidaan pitää varsin kiitettävänä määränä. Itse karsintakilpailuun heistä pääsi 40 nopeinta, eli ihan ilmaiseksi ei tälläkään kertaa ollut ruudukkoon asiaa.

Nopeimmaksi lauantaina osoittautui Pietari Poikela, joka Hungaroringin voitostaan huolimatta halusi ajaa Sebringissä. Rata tuntuikin olevan hyvin hallussa, siitä osoituksena aika 1:45,435. Toiseksi parhaan tuloksen sai Matti Kaidesoja, 1:45,545, ja kolmannelle sijalle ylsi Atte Kauppinen, jolle kellot pysähtyivät lukemiin 1:45,627.

Heidän jälkeensä seurasi tiukka rypäs, sillä sijat 4-8 mahtuivat yhden kymmenyksen sisään. Mukana tuossa porukassa oli myös Miika Haapanen (6.), joka ennen päätöskilpailua majaili karsintasarjassa sijalla 24., eli tulos olisi ehdottomasti tarpeen mikäli vuoden 2017 eSM-hopeamitalisti mielisi finalistien joukkoon. Peräänsä hän sai toisen jatkopaikan kynnyksellä olevan kaverin, nimittäin Henry Salménin. Ex-pienoisautoilija oli viime vuonna finaalissa, ja veri veti takaisin taisteluun. Tallikaveri Jonne Heikkinen tarvitsi pisteitä vielä kipeämmin, esikarsinnan 10. sija oli ihan mukiinmenevä alku. Jesse Hiiliaholla ei myöskään ollut helppo karsintasarja, eikä vauhti nytkään ollut aivan odotusten mukaista - vasta 17. sija. Parempaankin olisi varaa, mutta toisaalta karsintapeikko oli ainakin selätetty. Lähtöruudukkohan ratkaistaisiin vasta sunnuntaina.

Karsiutuneiden joukosta ei suuriakaan yllätyksiä löytynyt, ja aikaero viivalla oli kaksi kymmenystä. Juurikaan ei siis jossiteltavaa jäänyt siitä, olivatko mukana oikeat kuskit.

Roope Kurkipää on nuori kartinglupaus, joka on väläytellyt vauhtiaan myös pidempien simukisojen puolella. Sebringissä tuli kauden paras esikarsintatulos - 12. sija oli sellainen näyttö, jollaista osattiinkin jo odotella. Itse kilpailussa meno oli vielä hieman vaisumpaa. Iku Merikalla/FiSRA

Suloisenkatkera sunnuntai

Studiossa viriteltiin äänijänteitä, kuljettajat tekivät viime hetken säätöjä, ja kilpailunjohto tarkisti että kaikki on varmasti kunnossa. Vaikka karsintasarja olikin lopussa, ei työ ollut missään nimessä vielä ohi. Kauden viimeinen kilpailu vaati rautaista keskittymistä, sillä varsinkaan nyt ei saisi mikään mennä vikaan!

Harjoituksissa otettiin tuntumaa päivän olosuhteisiin ja ne todettiin varsin miellyttäviksi. Läkähdyttävin kuumuus loisti onneksi poissaolollaan, eikä lämpömittari kohonnut juurikaan kotimaisen hellerajan yläpuolelle. Sebringin rata kuuluu jo itsessään kauden haastavimpien baanojen joukkoon, siitä pitävät huolen betonipäällysteinen pääsuora (kuten myös viimeinen ja ensimmäinen mutka), paikoittan julman korkeat kanttikivet, sekä nopeat mutkat jotka voivat osoittautua paljon luultua hankalammiksi. Mitään pätsiä ei siis kaivattu, koska pito oli muutenkin vähissä.

Virheherkkä rata sekä kahden kierroksen aika-ajo oli varsin pelottava yhdistelmä. Parhaiten haasteesta selvisi Atte Kauppinen, joka vaihtoi esikarsinnan kolmossijan upeaan paaluun. Williams-kuski läväytti tauluun lukemat 1:45,117, eikä sille mahtanut kukaan yhtään mitään. Lähimmäksi pääsi Teemu Myllykangas ollen kaksi kymmenystä hitaampi, kun taas esikarsinnan kingi Pietari Poikela tiputettiin kolmanneksi. Matti Kaidesoja, Tomi Katila, sekä rajalla ratsastanut Miika Haapanen valtasivat seuraavat sijat. "Kuplassa" olleista kuskeista Jesse Hiiliaho ylsi yhdeksänneksi, Jonne Heikkinen oli 12. tasa-ajalla Kim Erikssonin kanssa, saaden seuraavalle sijalle Henry Salménin. Mainittakoon myös Aaro Lehtisen positiivinen suoritus; mies oli 15. nopein, jättäen taaksensa liudan varsin nimekkäitä ukkoja!

Sitten itse kilpailuun.

Lähtö on tapahtunut. Ensimmäisessä mutkassa ei romua saatu, ja toiseenkin kurvaan saavuttiin melko sopuisasti. Kuten vanha totuus kertoo, ei ensimmäisellä kierroksella kilpailuita voiteta, mutta ne kylläkin voidaan siellä hävitä. Pojat olivat läksynsä lukeneet. Iku Merikalla/FiSRA

Startti oli puhdas, yllättävänkin. Ensimmäisestä ja toisesta mutkasta odotettiin ennakkoon kaaosta, mutta toisin kävi. Taas kerran osoittivat kuljettajat taitonsa, eikä ruuhkakolareita ainakaan tässä vaiheessa vielä saatu. Myöhemmin jäivätkin sitten viisi ukkoa samaan kasaan, tosin reilusti kärjen takana. Suurimmalta osin avauskierrokset menivät kuitenkin ilman sen suurempia draamoja.

Kärkipaikan valtasi itseoiketetusti paalumies Kauppinen, joka sai peräänsä Pietari Poikelan. Vauhti ei päätä huimannut; kaverit tyytyivät vielä tässä vaiheessa varsin verkkaiseen tahtiin. Se näkyi viimeistään, kun Matti Kaidesoja otti jannut varsin helpon oloisesti kiinni taisteltuaan ensin Tomi Katilan kanssa nelossijasta. Polttoaine oli tänään taas kerran kaikki kaikessa, pidettiinpä siitä tai ei. Kuljettajien taktiikat ovat kauden edetessä menneet aina vain pragmaattisempaan suuntaan; tiedettiin, että sijoitukset ratkaistaisiin vasta stopeilla sekä sen jälkeen. Riskejä oli turha välttää, eikä irtiottojakaan nähty. Lisäksi, kuten myöhemmin tuli kuljettajilta selväksi, osoittautui ohittaminen Sebringin radalla yllättävänkin vaikeaksi.

Takana nähtiin kuitenkin muutamia hyviä nousuja. Eero Anttila paineli aivan kahdenkympin korvilla, eikä Teemu Toikka ollut hänestä kovinkaan paljoa perässä. Miehet olivat yksissä tuumin ohittaneet noin kymmenen kuskia tässä vaiheessa, ja vaikkei kummallakaan juuri finaalipaikkaan ollut jakoja, oli kauden päätös selvästi antanut heille uutta potkua ajamiseen. Anttila onkin nimi joka kannattaa painaa mieleen, sillä kyseessä on ihka aito tulokaskuljettaja! Karsintasarjan taso alkaa nykyisin olevaan niin kova, että jo pelkästään kilpailuun pääsy täytyy lukea keltanokille saavutukseksi. Siellä menestyminen onkin sitten asia erikseen. Nimi kannattaakin painaa mieleen, sillä tuskinpa hyvät esitykset ainakaan tähän jäävät.

Sillä välin saapuivatkin jo kiireisimmät kohti varikkoa. Jonne Heikkinen teki merkittävän aikaisen stopin, eikä se osoittautunut voittavaksi valinnaksi. Siitä eteenpäin porteista valui sisään kaveria toisensa jälkeen, kunnes radalle jäivät ainoastaan kärkikaksikko! Syy Kauppisen ja Poikelan verkkaiselle etenemiselle oli helposti arvattavissa, mutta yllättävää oli se etteivät muut pystyneet säästämään imuissakaan yhtä paljon löpöä. Selvästi kaverukset olivat löytäneet jotain, mikä muille jäi vielä hieman arvoitukseksi.

Kakkosena ensimmäiset 40 minuuttia istunut Poikela tankkasi hieman vähemmän kuin paalumies, ja pääsikin varikolta ensimmäisenä. Kaikki (?) muistavat, miten Daytonassa kävi - oliko bensalaskut nyt suoritettu huolellisesti?

Juonipaljastus: Oli.

Kaksikko paineli muilta horisonttiin, eikä heille haastajia juurikaan saatu. Kamerat siirtyivätkin seuraamaan seuraavaa pakkaa, jossa Kaidesoja kävi taas kovaa taistelua Miika Haapasen kanssa. Myös Jesset Hiiliaho sekä Telkkälä ottivat useasti yhteen, Hiiliahon vietyä lopulta pidemmän korren #TELKKÄLÄMANIACS:in suureksi pettymykseksi. Tuo taistelu ei kuitenkaan ollut pelkästään heidän välinen, vaan sillä oli myös merkitystä eteenpäin: Hiiliaho oli viemässä viimeistä finaalipaikkaa niukasti ennen Telkkälän tallikaveria Haapasta. Näinpä Jyväskylän mies yrittikin parhaansa ottaakseen paitsi 9. sijan osalta, myös auttaakseen kaverinsa Saloon. Jos se ei kuitenkaan onnistuisi, olisi varasuunnitelman aika.

Edempänä oli kaksikko Matias Vitikainen - Kim Eriksson noussut kaikessa hiljaisuudessa kärkiviisikkoon. Varikkostopit menivät nappiin, eikä taktiikoissakaan ollut valittamista. Varsinkin Erikssonin nousu 11. lähtöruudusta viiden sakkiin oli taattu osoitus kolminkertaisen mitalistin kilpailuvauhdista. Aika-ajoissa hän harvoin loistaa, mutta mitä pidempään ajetaan, sitä vahvemmin ovat turkulaisen asiat. Samalla hän myös kirjoitti nimensä historiaan: Aleksi Elomaan luovutettua viime osakilpailun pettymyksen jälkeen tuli Erikssonista ainut kuljettaja, joka on selviytynyt jokaiseen eSM-finaaliin! Ei huono saavutus, varsinkin kun tietää ettei Erikssonille ole ilmaisia annettu kertaakaan; joka kerta on täytynyt karsia. Mitalien osalta puuttuu värisuorasta vain kultainen...

Takaisin kärkeen, jossa ei juurikaan muutoksia tapahtunut. Kauppinen istui Poikelan perässä aina toiseksi viimeiseen kierrokseen asti, kunnes Pietari päätti räväyttää tauluun kilpailun toistaiseksi nopeimman kierroksen. Ero kasvoi yli sekuntiin, ja selkäranka oli murtunut. Kauppinen tiesi mahdollisuuksiensa menneen, ja tyytyi lähinnä ajamaan kakkoseksi. Muu olisi vaatinut joko ihmettä tai johtanut yliyrittämisestä johtuvaan ajovirheeseen. Sitä hän ei puolestaan kaivannut, vaikka jatkopaikka näyttikin jo varmalta.

Pietari Poikela ylitti ruutulipun ensimmäisenä, matkaten kauden toiseen voittoonsa! Kakkoseksi Kauppinen, kun taas kolmossijalle ajoi toisena lähtenyt ja varsin vähälle ruutuajalle jäänyt Teemu Myllykangas. Hyvä esitys koko kolmikolta oli samalla myös osoitus tämän vuoden suuresta mullistuksesta kärkinimien osalta. Yksikään näistä jannuista ei aikaisempaa finaalikokemusta omaa, eikä suoraa vertailua esimerkiksi suomenmestari Tuomas Tähtelään juuri ole. Innolla odotamme miesten yhteenottoa!

Pietari Poikelalle ei kukaan tänään voinut mitään; ei, vaikka Kauppinen parhaansa yrittikin. Maalissa nähtiin rauhallisen tyytyväinen voittaja. Iku Merikalla/FiSRA

Tallipelejä

Taaempana saatiinkin sitten kilpailun kyseenalaisin ja myös selvästi puhuttanein tilanne.

Telkkälä ei näyttänyt saavan ohitusta Hiiliahosta aikaan. Heistä pari sekuntia edellä oli Miika Haapanen, joka ei puolestaan löytänyt tietä Matti Kaidesojan ohitse; ei, vaikka parhaansa yrittikin. Lapualainen piti pintansa. Näin oli aika ottaa tuo aikaisemmin mainittu varasuunnitelma käyttöön.

Kukaan Black Star Racingin organisaation ulkopuolelta tuskin varmaksi tietää, tuliko käsky varikkomuurilta vai oliko kyseessä kuljettajan/kuljettajien oma päätös. Oli miten oli, hidastui Tomi Katilan vauhti viimeisellä kierroksella huomattavasti. Tilanne yritettiin lavastaa hidastusrangaistukseksi liiallisen oikomisen johdosta, mutta siihen ei uskonut juuri kukaan. Matti Kaidesoja viiletti ohitse, ja niin teki myös Miika Haapanen. Tämän jälkeen Katila löi tallan pohjaan, ylittäen maaliviivan kahdeksantena. Tällä tempulla pelattiin viimeinen finaalipaikka Haapaselle, vain kahden pisteen erolla ennen Hiiliahoa!

Ratkaisu tapahtuu tässä. Tomi Katila (vasemmalla, #8) hidastaa radan reunaan, päästäen Matti Kaidesojan (#24) sekä Miika Haapasen (#30) ohitseen. Taustalla Jesse Hiiliahon (#16) sielu irtoaa ruumiista. Iku Merikalla/FiSRA

Oli selvää, että moinen ratkaisu ei ollut sieltä urheilijamaisimmasta päästä. Toisaalta, Black Starin tempun ymmärtää täysin: Kukapa ei haluaisi tallikaveriaan auttaa? Kyllä, kyseessä on yksilölaji, mutta tallisiteet tuppaavat olemaan varsin vahvoja. Lisäksi laajempi harjoitusrinki ja omien värien lisääminen finaalissa on harvoin haitaksi.

Istutaankin hetkeksi ei Miika Haapasen, vaan hänen tallikavereidensa saappaisiin. Tiedät, että tilanne on tiukka. Tiedät, että voit omalla toiminnallasi auttaa harjoitustoverisi, ystäväsi, ja tallikaverisi jatkoon. Omalta osaltasi et menetä muuta kuin pari pistettä; pisteitä, joille Tomi Katilalla ei juuri ollut käyttöä, mies kun oli oman finaalipaikkansa jo varmistanut. Pystyisitkö jättämään sen tekemättä ja sen jälkeen kohdata ystäväsi silmästä silmään? Epäilemättä tunnelma tallin sisällä olisi jos ei kireä, niin ainakin pettynyt.

Kirjoitan harvoin kisaraportteihin mitään sen syväluotaavampia mielipiteitä, mutta nyt on pakko: Olisin itse toiminut täsmälleen samalla tavalla. Niin olisi myös eittämättä moni muu. Kaikkiko? Tuskin. Suurin osa? Vaikea sanoa. Selvää on se, ettei näin puhutun tilanteen jälkimainingeissa sitä ainakaan herkästi myönnettäisi. Moraalisaarnaaminen on helpompaa. Tuomitahan voi aina, varsinkin jos kyseessä on joku muu kuin oma tallikaveri.

Toisaalta, vaakakupissa painaa myös Jesse Hiiliahon kohtalo. Mies ajoi hyvin samankaltaisen sarjan kuin Haapanen: Nopeutta kummallakin riitti, mutta kohtaloksi liian usein koitui huono lopputulos. Hiiliaho teki virheitä, kyllä, mutta osoitti kuuluvansa siihen joukkoon, joka ainakin ansaitsisi paikkansa parrasvaloissa. Lisäksi, ja ehkä kaikkein tärkeimpänä tekijänä, hän teki päätöskilpailussa sen minkä täytyi. Hän osoitti omalla ajamisellaan ja omalla työllään olevansa tarpeeksi hyvä. Hän voitti Jesse Telkkälän kaksintaistelussa, jossa panoksena oli oma finaalipaikka; temppu, jonka arvoa ei sovi vähätellä. Jatkopaikan valuminen hiekkaan kilpailevan tallin taktikoinnin vuoksi on varmasti kova paikka. Epäoikeudenmukaiselta se varmasti tuntuu. Taas kerran, kuvitelkaapa itsenne hänen saappaisiin.

Kumpikin kuljettajista on osoittanut sarjan aikana olevansa kykenevä nopeaan sekä taitavaan ajamiseen. Kumpikin on varmasti paikkansa arvoinen; eipä finaaleissa koskaan sinne kuulumattomia kuljettajia ollakaan nähty. Tällä hetkellä tilanne on se, että Miika Haapanen matkaa Saloon, ja Jesse Hiiliaho on ensimmäisellä varasijalla.

Tulokset ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin viralliset, sillä luotettavien tietojen mukaan Tomi Katilaa vastaan on jätetty protesti. Siitä tuleekin mielenkiintoinen ennakkotapaus; sarjan säännöt eivät erikseen tallimääräyksiä kiellä, eikä asiasta löydy mainintaa myöskään autourheilun kansallisista lajisäännöistä. Tulosten manipulointi sen sijaan on yksiselitteisesti kiellettyä. Kyseessä onkin varsinainen pähkinä purtavaksi jo nyt erittäin vaativaa, täysin aliarvostettua työtä tekevälle tuomaristollemme. Oli päätös mikä hyvänsä, sitä tuskin kaikki osapuolet purematta nielevät. Lisäksi sillä voi olla pitkäaikaisiakin vaikutuksia, varsinkin kun teon tahallisuuden todistaminen saattaa useasti olla ylivoimainen tehtävä.

No, nyt jaarittelu sikseen. Asia käsitellään virallisten tahojen kautta, eikä siinä juuri motkottaminen auta. Päätös tulee olemaan puolueeton sekä rehti, kääntyi se sitten kumpaan suuntaan hyvänsä. On pienimuotoinen ihme, että tähän tilanteeseen päädyttiin vasta näin monen vuoden jälkeen - riski on kuitenkin aina ollut olemassa, nyt se vain konkretisoitui. Ikävää, että muuten hieno ja kovatasoinen sarja sai varsin kitkerän sivumaun, mutta toisaalta se kertoo myös kasvaneista panoksista. Finaalipaikka on arvokas, taistelemisen arvoinen. Saa nähdä, miten saaga lopulta päättyy, mutta älkäämme antako sen langettaa varjoaan muuten upean simukevään päälle.

Otsikkokuva: Iku Merikalla/FiSRA