Arctic eRX Invitational 2021 karsintakilpailu sunnuntaina 21.2.

15.2.2021 klo 17.00 - Ossian Puhakka

 

 

Rovaniemellä kirjoitetaan historiaa - se on jo selvää. Ensimmäistä kertaa ralliautoilun MM-sarjan historiassa ajetaan Suomessa kaksi osakilpailua, kun Arctic Rally Finland korvaa Ruotsin kalenterissa. Ensimmäistä kertaa pääsevät WRC-tallit kilpailemaan Siikakämän ja Autiovaaran maisemissa. Ja ensimmäistä kertaa järjestetään myös kansallisen tason Arctic eRX Invitational -kutsukilpailu, joka tullaan ajamaan lauantaina 27.2. aivan Rovaniemen sydämessä!

Kuten nimi ja aikaisemmat tiedot antavat olettaa, ei "Invitational" -kohta tule aivan turhasta. Ensisijaisesti kilpailuun on kutsuttu kivenkova MM-kaartimme sekä kansallisissa kilpailuissa parhaiten menestyneet kuljettajat. Heille meneekin ensimmäiset 11 paikkaa. Mutta, mistä tusinaan täydentäjä? No, karsintakilpailusta tietenkin!

Korkeintaan 50 kuljettajaa, viisi alkuerää, viisi keräilyerää, yksi finaali - ja yksi voittaja. Yksi, joka kuittaa itselleen kutsun Rovaniemelle. Yksi, joka pääsee mittelemään tuhansien eurojen palkinnoista. Yksi, jolle tarjotaan mahdollisuus lisätä päänahkoja maailman huipulta omaan ansioluetteloonsa. Yksi, jonka taidot tullaan punnitsemaan suorassa TV-lähetyksessä, vastassaan kotimainen kerma.

Oletko se juuri sinä?

Ilmoittautumiset karsintakilpailuun aukeavat tänään maanantaina kello 18:00. Ilmoittautumismaksu on nimellinen 5€. Ohjeet löytyvät sarjan sivuilta.

Karsintakilpailu ajetaan sunnuntaina 21. helmikuuta kello 16:00 alkaen, ja siitä on tulossa suora lähetys. Kiireellisen aikataulun vuoksi lähetyksestä tiedotetaan tarkemmin lähempänä kilpailua.

Tervetuloa mukaan!