Watkins Glen, New York. Atlantti ylittyi kuin Titanicilla konsanaan, ja sim racing -karavaani levitti telttansa keskelle yhtä uuden mantereen tutuimmista maisemista. Varikolta taittuva alamäkioikea, sen asvaltoitu turva-alue. Ylämäkiässät, pitkä takasuora, nopeat kaarteet ja taitos alas kohti kenkää. Jokainen osaisi nuo kaarteet, niiden luonteet, pomput ja linjat. Kysymys onkin siitä, keneltä löytyisi oikea keitos rohkeutta ja nopeutta valloittaa nämä kuuluisat kilometrit?

Kauden avausosakilpailun jälkeen oli saatu, kuten kautta seuranneet tietävät, tietää toinen eSM-finalisti. Puolustavan mestarin Matti Kaidesojan seuraan liittyi Porin pitkä poika Valtteri Alander. Viime vuoden Monzan karsintakilpailussa läpimurtonsa tehnyt nuorukainen edustaa Glacier Racingiä, ja on kehittynyt aimo harppauksin kuluneen vuoden aikana. Monet pitävät häntä jopa uhkana itse Riku Alatalolle tallin sisäisessä nokkimisjärjestyksessä - ainakin mitä siipiautoihin tulee. Ja meneepä se Alanderin poika kovaa koppivehkeilläkin, ei siinä.

Mutta, uusi kilpailu, uudet kujeet. Valtteri oli ilmoittanut jo heti voittonsa jälkeen aikovansa jatkaa karsintasarjaa. Mikään ei siis tulisi muuttumaan - korkeintaan paineet hartiolta vähenevät. Alatalo oli luonnollisesti pettynyt roiman pistesaaliin huvettua aivan kalkkiviivoilla. Eikä Joni Heikkinen voinut myöskään olla kilpailuunsa hirveän tyytyväinen. Ei, vaikka olikin matkalla kohti vakuuttavaa voittoa. Lopun ohitusyritys oli vähintään optimistinen; virhearviointi, jollaisiin ei kenelläkään ole varaa. Varsinkin, jos ansioluettelossa on eSM-kultaa. Kun lisäksi monille muille oli jäänyt Saksasta luu käteen ja suru puseroon, oli Ameriikassa rata täynnä nälkäisiä kuljettajia.

Aika-ajoista odotettiin radan nopeasta luonteesta johtuen tiukkaa sadasosakamppailua. Ensimmäisen kilpailun vahvat suorittajat Alatalo ja Heikkinen olivat ennakkokaavailuissa korkealla. Mustina hevosina mainittakoon hyvää vauhtia väläytellyt Inertia SimRacingin Matias Vitikainen sekä Glacier-kolmikko Alander - Ville Leppälä - Teemu Valkeejärvi. "Kaasu" Leppälä varsinkin oli näyttänyt kotiutuneen siipiautojen pariin vallan mainiosti, vaikka takavuosien terä olikin päässyt hieman tylsistymään. Mieshän on, Valkeejärven tapaan, entinen Formula SimRacing -kuljettaja.

Yksi nimi kuitenkin lähestulkoon loisti poissaolollaan ennakkokaavailuista. Hän ei liiemmin avauskilpailuissa otsikoissa viihtynyt, vaikka neljänneksi ajoikin. Nimi nousi melko nopeasti aika-ajolistan kärkeen, ja muiden parhaista yrityksistä huolimatta myös pysyi siellä loppuun asti.

Nimi ei ollut yksikään edellä mainituista.

Paalupaikalla Watkins Glenissä nähtiin kuitenkin nimi, joka oli kaikille tuttu. Kova suorittaja, joka syystä tai toisesta tuppaa jäämään nuorien, uusien, ja mielenkiintoisempien haastajien varjoon. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on simumaailman alkuperäinen rokkistara, vuoden 2016 suomenmestari Aleksi Elomaa.

Hänen perässään, noin kymmenyksen päässä olivat Joni Heikkinen sekä Valtteri Alander - varsin odotettu kaksikko siis. Myöskään Alatalon ja Vitikaisen nimet eivät olleet suuryllätyksiä kärkiviisikossa. Oikeastaan koko kärkikymmenikkö vastasi ennakkokaavailuita melko tarkkaan, pois lukien ehkäpä 9. sijalta löytyvä Jimi Nisula. Avauskilpailun jäädessä väliin olisikin jokainen piste tarpeen Jimille, joka on ajoittain esittänyt erittäin lupaavia otteita. Tasaisuudesta omaa kieltään kertoi ero paalun ja viimeisen suoran finaalipaikan välillä - Timi Laine jäi Elomaan ajasta vain 0.8 sekuntia!

Karsintakilpailuissa nähtiinkin sitten yhtä sun toista. Ensimmäisessä erässä entinen karting-ässä Jami Suikki matkasi ylivoimaisen oloiseen voittoon, jättäen kovaksi harjoittelijaksi tiedetyn Tommy Unholan peräti 18.5 sekunnin päähän. Lauri Hyytiäinen tuli maaliin kolmantena aivan Unholan perässä, mutta Kimmo Rovenperän teilaaminen radalta johti viiden sekunnin aikarangaistukseen ja pudotukseen Jali Hautalan taakse. Viimeisinä ensimmäisestä erästä jatkoon selvisivät rallipoluilla kunnostautunut Joni Onnela sekä lohjalaisuudestaan huolimatta kohtuullisen hyvin ajava Sebastian Lindqvist.

Toisessa erässä saatiinkin sitten aimo annos sitä kuuluisaa draamaa. Avauskierroksella Anssi Kärkkäinen otti tilan pois Antti Levoskalta, tuloksena törmäys ja pyörähdys. Paikan nopeuden ja rataa reunustavien teräsaitojen yhdistelmä johtikin sitten joukkokolariin, josta pahiten kärsivät Anssin sukunimikaima Kalle Kärkkäinen sekä Heikkisten vauhtipesueen nuorin, Aleksi. Näin olivat erot kohtuullisen selviä heti alusta alkaen.

Oman lukunsa ansaitsevat myös hieman ikävämmät, mutta sitäkin opettavaisemmat tapahtumat. Ari Härö johti 14 kierrosta päästyään heti alussa Simo Holmin edelle, ja jatkopaikka näytti varmalta. Härö kuitenkin omaksi epäonnekseen löysi huippunopeasta "karusellista" seinän aivan omia aikojaan, tuhoten sekä autonsa että haaveensa jatkopaikasta. Järkevä ratkaisu olisikin ollut pysäyttää auto siihen paikkaan ja hyväksyä kohtalonsa. Ari päätti kuitenkin lähes käsittämättömästi jatkaa matkaa, yrittäen taistella vikuroivan autonsa maaliin. Tuloksena muutamaa hetkeä myöhemmin tapahtunut hallinnan menettäminen, ja viattoman Harri Kjellinin kilpailun päättäminen. Ei näin. Tuomaristolla olikin rovaniemeläiselle sanansa sanottavana heti kilpailun jälkeen. Suorituksen hylkääminen ja 15 lähtöruudun rangaistus seuraavaan karsintakilpailuun olivat kova, mutta reilu tuomio. Karmaiseva virhe näinkin kokeneelta kuljettajalta, jonka ainoaksi puolustukseksi mainittakoon virheen myöntäminen ja välitön anteeksipyyntö.

Jatkoon selviytymistaisteluksi osoittautuneesta toisestä erästä selvisivät voittaja Holmin lisäksi Antti Levoska, Henri Berg, Jani Kahari, Aatu Liimatainen, sekä Kalle Erkkilä. 

Finaalilähtöön valmistautuessa oli selvää että pelkkä raaka vauhti ei tänään riittäisi. Ennakkoon kaavailtiin tiukkaa imutustaistelua aina viimeiseen mutkaan asti. Kovia kamppailuita, pieniä eroja, sekä useita taistelukatraita joissa pärjäisivät vain kuskeista kovaluonteisimmat.

Aleksi Elomaa tosin ei koskaan saanut tätä käsikirjoitusta.

Ensimmäisellä kierroksella tippui paalumies hetkeksi kolmanneksi, kun Alander ja Joni Heikkinen painoivat edelle. Valtteri johtikin avauskierroksen jälkeen, mutta sen jälkeen kyllästyi Elomaa kyttilyyn. ineX Racingin kuljettaja painoi vastustamattomasti rinnalle, ja sen jälkeen kohti horisonttia. Tuo vauhti, ajon elegantti särmä, sekä millintarkat linjat tekivät muille hyvin selväksi sen, ettei korkeimmalle korokkeelle olisi mitään asiaa. Toki oma osansa oli myös onnistuneilla vaihdevälityksillä. Tekniset oivallukset sekä nerokkaat säätöratkaisut ovatkin olleet aina aliarvostettu osa Aleksin työkalupakkia. Niin nytkin. Kilpailun jälkeen monien kuljettajien nähtiinkin sadattelevan avoimesti, mikseivät itse keksineet samaa. Se on erittäin hyvä kysymys.

Muista sijoituksista sen sijaan nähtiin odotusten mukaisia kamppailuita. Joidenkin osalta luvassa oli kolme varttia armotonta kisaamista, toisten iltapuhde osoittautui huomattavasti lyhyemmäksi. Näin kävi mm. Sebastian Lindqvistille sekä Jani Kaharille, joiden osalta tie nousi pystyyn heti ensimmäisellä kierroksella ensimainitun ajovirheen seurauksena. Edempänä puolestaan nähtiin ikävä ruuhkakolari, kun Black Star Racing -kuljettaja Kim Eriksson sai vain vaivoin vältettyä osuman tallitoveriinsa Tuomas Tähtelään. Sen sijaan perässä tullut Teemu Toikka ei ollut aivan yhtä hereillä, ja kolasi suoraan viime vuoden pronssimiehen perään. Tuloksena molemmille pyörähdys, ja Erikssonille muutamaa kierrosta myöhemmin keskeytys. Aika-ajojen yllättäjä Jimi Nisula puolestaan osui seinään Jarno Sippolan väistettyä Antti Pihlajaa. Suuremmilta vaurioilta onneksi vältyttiin tässä tilanteessa.

Seuraavalla kierroksella Mika Vähämäki pyörähti seinään, ja nappasi mukaansa epäonnisen Jami Suikin. Karsintalähtönsä ylivoimaisesti hoidellut Suikki ei saanut kunnon mahdollisuutta näyttää kisavauhtiaan finaalilähdössä vahinkojen seurauksena, ja jäi maalissa kierroksen voittajalle. Edempänä nähtiin puolestaan ensimmäinen selkeä ajovirhe, kun Valtteri Alander pyöräytti autonsa kiperään ysimutkaan. Harmiton spinni, mutta sijoituksia tuli takkiin runsaasti. Näin Matias Vitikainen nosti itsensä jo toiseksi, jatkaen lupaavien esitystensä sarjaa. Nürburgringillä kilpailu jäi kesken aivan liian aikaisin, mutta kestäisikö ketun lento nyt loppuun asti...?

Keskipakassa taistelu kävi edelleen hurjana. Karting-tähti Timi Laine oli nostanut muiden kolistellessa omaa sijoitustaan tasaisesti ylöspäin, ja löysi itsensä aivan kärkikymmenikön tuntumasta. Edellä oli Niko Arvilommi, perässä puolestaan hiljaa hiipinyt Joonas Vastamäki. Karsintalähtöjen voittajien epäonni sen sijaan jatkui, kun Simo Holm menetti autonsa hallinnan kohtalokkain seurauksin. Auto pyörähti seiskamutkan ulostulossa kaiteeseen, ja kimposi hurjaan volttisarjaan keräten mukaansa Alanderin sekä Jali Hautalan. Koko kolmikon osalta tuloksena game over ja virvoikkeita nauttimaan. Sääli, koska Holm on takavuosina esittänyt hurjia otteita siipiautojen ratissa. Olisi mielenkiintoista nähdä mieheltä ehjä kilpailu, sillä nopeusvaroja näyttäisi olevan vieläkin.

Taaempana rannevaivoista pitkin kevättä kärsinyt Joni Takanen pyörähti, tippuen kahdenkympin ulkopuolelle ja aivan debyyttikauttaan ajavan Henri Bergin taakse. Takasen ohitusyritys johti pieneen kontaktiin karusellissa, ja kummatkin kuljettajat saivat sen seurauksena siipeensä. Sääli, mutta jälleen kerran osoitus radan petollisesta luonteesta. Mutkat ovat helppoja, kunnes ne pitää ajaa rinnakkain läpi.

Pelkkää kolarointia ei finaalilähtö kuitenkaan ollut. Vitossijasta käytiin hienoa taistoa Alatalon ja Pihlajan välillä. Kaksi kokenutta kuljettajaa, tosin Pihlaja ei aiemmin ole hirveästi formuloita ajanut. Siihen nähden vauhti oli suorastaan ilmiömäistä - varsinkin näin varhaisessa vaiheessa kautta. Se, jos mikä, lupasi hyvää finaalipaikkaa ajatellen. Taaempana pääsi hetkeksi kuviin toinen kamppailu, jossa Jimi Nisula ja Lauri Hyytiäinen väänsivät kättä 15. sijan kohtalosta. Alussa kärsinyt Nisula koitti kovasti luovia tietään kohti hyviä pisteitä, Hyytiäinen puolestaan oli kuin varkain hiipinyt tulosluettelon paremmalle puoliskolle.

Myös kärjen osalta tilanne alkoi muuttua entistä jännittävämmäksi. Matias Vitikainen lisäsi löylyä jatkuvasti. Kunnon kilpakuljettajan lailla ei hän ollut tyytyväinen toiseen sijaan, vaan halusi kaiken. Ero kutistui entisestään, eikä sitä ollut kuin hieman yli sekunti kymmenennelle kierrokselle lähtiessä. Oliko sittenkin niin, että Elomaa joutuisi taipumaan uuden haastajan edessä? Ja mikä yllätys se olisikaan, mikäli vasta vuodenvaihteessa Rengas Turku 24h -tapahtumassa itsensä kartalle ajanut Vitikainen seisoisi korkeimmalla korokkeella! Suupielet kääntyivät väistämättä hymyyn Inertia SimRacingin pilttuussa. Kaksi kuljettajaa viiden parhaan joukossa, toinen ajamassa vielä voitosta. Koko maailma käsissä. Ja seuraavalla sekunnilla kaikki oli mennyttä, palanut tuhkaksi kuin Aleksandrian kirjasto.

Sinivihreä kilpuri riistäytyi kuljettajansa käsistä ensimmäisen mutkan asvaltoidulta levennykseltä. Kuten asiantuntijakommentaattori Olli Pahkala totesi, paikka on todella haastava. Joka tapauksessa kahdesta kilpailusta oli nyt takana kaksi keskeytystä - ei todellakaan se alku minkä Vitikainen tai kukaan muukaan kaudelleen haluaisi. Joni Heikkinen sen sijaan kiitti kauniisti ja kuittasi tästä toisen sijan itselleen, Ville Leppälän seuratessa kolmantena. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan näyttänyt pystyvän Elomaan vauhtiin.

Alatalo ja Pihlaja olivat myös saaneet seuraa kamppailussa nelossijasta. Teemu Valkeejärvi ajoi nimittäin kaksikon kiinni, ja veti perässään myös hyvin alun kolaroinnista palautuneen Tuomas Tähtelän että jälleen hyvää kilpailua ajaneen Jarno Sippolan. Paremmin Mazdatiiminä tunnetun Off Track Racingin pojilla pyyhki muutenkin vallan mainiosti, sillä Niko Arvilommi oli noussut jo yhdeksänneksi. Syyttä ei siis Olarin kisakatsomossa hymyilty.

Arvilommin takana taistelu käytiin toista hyvää kamppailua. Vitikaisen keskeytettyä oli Joonas Vastamäki tuonut yhden ketun takaisin kympin sakkiin, mutta mistään varmasta paikasta ei ollut kyse. Takana nimittäin Timi Laine jatkoi loistavaa kilpailuaan, ja kohta löytyikin tämä tulevaisuuden lupaus Vastamäen viereltä. Jos edelliskaudella sai Laine ansaitusti keppiä ajoittain rämäpäisistä otteistaan, oli nyt kuvissa kuin eri kuljettaja. Vuodessa on tapahtunut paljon. Lähes toisiaan hipoen mutta kaikkien rata-ajon sääntöjen mukaisesti ajoivat veijarit vierekkäin useita mutkia, kunnes Timi joutui hetkeksi taipumaan. Seuraavalla kierroksella painettiin sitten DRS-nappia, sakattiin takasiipi, ja 10. sija vaihtoi omistajaa ennen kuin takasuora oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Hieno esitys.

Myös Jukka Savolainen oli herännyt henkiin, ja jälleen löysi Joonas itsensä taistelun tuoksinasta. Heidän takanaan Jonne Heikkinen sekä hurjasti rynnistänyt Jimi Nisula koittivat selvittää omaa keskinäistä paremmuuttaan, ja Jonnen kamppaillessa jatkuvasti puskevan auton kanssa näytti ohitus lähinnä ajan kysymykseltä. Nisula kuitenkin pyörähti kierrosta myöhemmin, ja näin pääsi Jonne ainakin hetkeksi pälkähästä. Timi Laine puolestaan jatkoi saalistamistaan, nyt skalpeerattiin Arvilommi. Vastamäki totesi myös OTR:n päänahattoman ratsumiehen varsin helpoksi saaliiksi, ja Savolainen teki hetkeä myöhemmin samoin. Niin, ja kun Jukka naputteli samalla joukon nopeimpia kierrosaikoja, oli tilanne edelleen kutkuttavan jännittävä.

Yllättävän vaisun alun kilpailulleen ottanut Riku Alatalo oli ohittanut aiemmin Pihlajan, ja ajoi nyt Leppälää kiinni. Glacier-kaksikon jäsentenvälinen käytiin viimeisestä palkintokorokepaikasta, eikä tallimääräyksiä tunnettu. Turhat riskin jätettiin kuitenkin väliin, olivathan pisteet kullanarvoisia. Varsinkin Rikulle. Taaempana puolestaan Teemu Valkeejärvi haisteli ja paisteli, mutta lämpö oli vielä toistaiseksi liian matalalla Pihlajan grillaamiseen. Teemuhan on tunnettu rauhallisena kuljettajana, jonka passiivisuus tuo hyvää tulosta mutta ajoittain jättää katsojan kaipaamaan hieman enemmän. Toisaalta, maalissa ne pisteet lasketaan. Myös Tähtelä ja Sippola olivat edelleen tässä pakassa, jossa muutokset olivat kovin vähäisiä. Nähtäisiinkö sellaisia ennen ruutulippua? No, se nähtäisiin seuraavan neljän kierroksen aikana.

Vastamäki onnistui sillä välin kuittaamaan 9. sijoituksen Timi Laineen kustannuksella. Laine ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan pisti seuraavalla kierroksella nokkansa rinnalle ja vain vaivoin vältyttiin osumalta. Tuloksena TeamPöhöRacingin värit jälleen edellä. Mutta voi! Heti seuraava kaarre, tuo niin vaaralliseksi osoittautunut Toe-mutka, koitui Laineen kannalta kalliiksi. Liian ahnas kaasunkäyttö johti yksinkertaiseen pyörähdykseen, ja näin vilistivät sekä Vastamäki että koko perässä seurannut konkkaronkka aina Arvilommia myöten edelle. Auto oli kuitenkin onneksi ehjä, sijoitus vain vaihtui lukemaan 14.

Laineen tiputtua oli seuraavaksi puhdasta ilmaa hamuamassa Jukka Savolainen, joka aloitti oman kissa-hiiri -leikkinsä Vastamäen kanssa. Edelle takasuoralla, ja sen jälkeen Joonakselle paikka takaisin epäilyttävänkin helposti. Pelattiinko tässä mahdollisesti pitkää peliä? Jukkahan on tunnettu varsin vikkelistä aivonystyröistään, joten hän jos joku taitaa taktiikat.

Siksi juuri seuraavalla kierroksella seurannut uusintaohitus olikin monille suorastaan yllätys. Se kuitenkin tapahtui, ja Vastamäki sai peräänsä tallitoveri Heikkisen sekä Jimi Nisulan, jonka kilpailu oli aiemmista kommervenkeistä huolimatta kaikkea muuta kuin ohi.

Kolmossija sai myös ottajansa, kun Riku Alatalo onnistui lopulta puristamaan itsensä edelle, ja myös piti sijoituksensa loppuun asti. Neljänneksi ajoi siis Leppälä, viidenneksi ehätti kuin ehättikin Antti Pihlaja, joka puolestaan jätti taaksensa Teemu Valkeejärven, Tuomas Tähtelän, sekä kahdeksanneksi ajaneen Jarno Sippolan. Entäs se yhdeksäs sija? No, Savolaisen ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä Vastamäki ei enää häntä onnistunut kuittaamaan ja näin maaliin tultiin Jukan komennossa.

Voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. ineX Racingin Aleksi Elomaa ajoi kuin vanhan mestarin kuuluukin. Virheetön esitys toi hänelle myös varmistuksen finaalipaikasta, sekä satasen verran paksumman lompakon. Ei syyttä ollut mies onnellinen, vaikka se harvoin haastatteluihin asti välittyykään.

Toiseksi ajoi myös virheiltä välttynyt SET Esportsin Joni Heikkinen, joka peri hopeapaikkansa Vitikaisen kolarin jälkeen eikä antanut kenenkään uhata sitä sen jälkeen. Hieno esitys, ja varmasti myös helpotus ottaen huomioon avauskilpailun tapahtumat sekä kolmoskilpailun väliin jäämisen. Silloinhan Jonilla on tiedossa RX Academy -kauden avaus, jonka tuloksen varmasti lukijat jo tietävätkin.

Uudelle mantereelle rantauduttiin siis vaihtelevin mielin. Tyytyväisiä kilpailuun voisivat olla ne jotka välttivät turhat ohjelmanumerot, mutta pettyneitä saatiin melko liuta. Monet olivat tehneet itselleen jo kahden kilpailun jälkeen kauniin keon pisteitä, toiset puolestaan aimo mäen kiivettäväksi. Seuraava kilpailu olisi kuitenkin heti seuraavana viikonloppuna, joten surkuttelulle tai ilakoinnille ei liiemmin jäänyt aikaa - Show must go on.

Kiitokset vielä kerran kaikille yhteistyökumppaneillemme! Ilman teitä ei moisesta sarjasta auttaisi kuin haaveilla. Löydät heidät sekä kilpailun jälkilähetyksen artikkelin alapuolelta.