FinRX Sim Racing tulee takaisin marraskuussa kahden sarjan voimalla!

20.10.2021 klo 9.52 - Ossian Puhakka

 

Avauskaudellaan huippusuosion saavuttanut FinRX Sim Racing tekee paluun. Suurimpana muutoksena edellisvuoteen on kuljettajien jakaminen Pro ja Lite -sarjoihin. Viiden osakilpailun mittainen kausi alkaa maanantaina 1. marraskuuta Phoenixin radalta.

 

Pro ja Lite - Mitä, miksi, ja mihin minä kuulun?

FinRX keräsi eittämättä avauskaudellaan huippusuosion. Sarjaan ilmoittautui 54 kuljettajaa, joista kaikkiaan 52 saavutti pisteitä. Kyseessä olikin kauan kaivattu "jokamiessarja" rallicross-puolelle, johon otti osaa kuljettajia aina kokeneista simuveijareista vasta-alkajiin asti. Osa kuitenkin puuttui, ja mm. hallitseva mestari Jarno Leskinen ei pääsisi tällä kaudella puolustamaan titteliään, mikäli säännöt olisivat viime vuoden kaltaiset. Silloinhan osallistumisoikeus evättiin MM-sarjan kuljettajilta ja muilta kansallisilta huipuilta.

Nyt puhaltavat kuitenkin uudet tuulet. Aikaisempien osallistumisrajoitusten sijaan on päätetty jakaa kuljettajat Pro ja Lite -sarjoihin.

FinRX Pro-sarjaan kuuluvat MM-sarjan kuljettajien kuten Tommi Hallmanin, Jonne Ollikaisen, ja Otto Taskisen lisäksi mm. Digital Rallicross SM -finaalien menestyjät, sekä KRX- ja KARS-moniottelun rallicrossissa pärjänneet, sekä FinRX-avauskauden kärkikymmenikkö. Myös muut, aikaisempia rallicross-näyttöjä antaneet kuljettajat voivat ilmoittautua Pro-puolelle, mikäli kokevat rahkeiden riittävän maailman parhaita vastaan. Pro-sarjaan otetaan mukaan alustavasti 32 kuljettajaa.

"Tarkoitus on luoda selkeä jatkumo aloittelijatasosta aina maailman huipulle. On hienoa seurata kuljettajien kehitystä", kertoo sarjan nokkamies Frasse Alm. "Kun katsoo vaikka (Jarno) Leskisen tai Aatu Hakalehdon menoa... viime vuonna kummatkin nuoret ajoivat FinRX-sarjassa ja tänä vuonna he kilpailevat maailman parhaita vastaan. Pro-sarjassa muutkin viime vuoden menestyjät pääsevät mittaamaan tasoaan ja seuraamaan, miten se maailman kärki vetää. Suomessa on todella kova taso rallicrossin osalta - lähes 1/3 MM-sarjan kuskeista on suomalaisia - joka näkyy myös kansallisella puolella."

FinRX Lite on puolestaan jatkumoa edellisvuoden "jokamiessarjasta", mutta aloittelijaystävällisemmäksi jatkokehiteltynä. Lite-sarjassa noudatetaan samaa kalenteria kuin Prossakin, mutta autona on käytössä Volkswagen Beetle Lite. Nimensä mukaisesti Lite on täysiverisen RX-kilpurin "kevytversio", jonka 2 litran turbomoottori on rajoitettu 300 hevosvoimaan. Tämä mahdollistaa pehmeämmän laskeutumisen rallicrossin maailmaan, mutta varoituksen sana: Sympaattisen oloinen nappisilmä ei kuristettunakaan ole mikään kauppakassi! Lite-sarjan kaavioon mahtuu 64 kilpailijaa.

"Ajatus on sama kuin aina ennenkin. Lite-sarjan on tarkoitettu aloittelijoille ja niille harrastajille, jotka eivät ole vielä päässeet lajiin täysin sisään. VW Lite on mielestäni hyvin lähellä oikeaa rallicross-autoa", Frasse jatkaa, ja äänestä kuulee, että tämä perinteisten ratojen veteraani myös tarkoittaa sitä. "Se on oiva oppimisväline, jossa ei ole liikaa tehoa. Litessä oppii rallicrossin perusasiat kuten jarrupaikat sekä linjatarkkuuden merkityksen. Olemme käyttäneet sitä myös kuljettajaharjoittelussa", hän valaisee.

 

Kilpailut - Missä, milloin?

Kuten mainittu, ajetaan kaudella siis viisi osakilpailua. Kalenteri noudattelee kolmen ensimmäisen kilpailun osalta iRacingin virallista rallicrossin MM-sarjaa (iRX), jonka jälkeen korkataan Brands Hatchin uutuuttaan hohkava RX-leiska. Kausi päättyy 29. marraskuuta, paikkana mikäpä muukaan kuin norjalaisessa Hellin kylässä sijaitseva Lånkebanen!

Kiireisen simusyksyn asettamissa raameissa valikoitui kilpailupäiväksi maanantai. Poikkeuksen tähän tekee kauden 3. osakilpailu, joka on päällekkäisyyksien välttämiseksi siirretty keskiviikoksi 17.11.

 

Ilmoittautuminen - Miten, joko?

Kausille ilmoittautuminen sekä lisätiedot löytyvät allaolevista linkeistä. Tervetuloa mukaan!