Niin vain viikko vaihtuu, ja esittelyt jatkuvat. Seuraavaksi vuorossa on kaksi eri tarinaa kahdesta eri kuljettajista, joita yhdistää finaalipaikan lisäksi toinenkin seikka: He ovat kummatkin vuorossa yllättävän aikaisin.

Ensimmäinen heistä on tulokas, josta ollaan kohistu läpi kevään. Hän onnistui värikkäiden vaiheiden jälkeen raivaamaan tiensä finaaliin, yhtenä tallinsa neljästä kuljettajasta, ja tällä hetkellä taiteilee lopullisen läpimurtonsa kynnyksellä. Toinen on puolestaan tuttu nimi vuosien takaa, jota ei tänäkään vuonna kannata sivuuttaa ennakkospekulaatioista. Hän on myös karsintasarjan osakilpailuvoittaja, ja vuorossa heistä ensimmäisenä.

Eiköhän lähdetä tutustumaan kaksikkoon tarkemmin!

#911 Matias Vitikainen

On kylmä, talvinen päivä Salossa. Rengas Turku 24h Simrace alkaa piakkoin, muttei vielä. Aika-ajot ensin. Kuljettaja toisensa jälkeen pyrkii kiertämään "vihreän helvetin", Nürburgringin, mahdollisimman nopeasti. Paalupaikkaa pitää hallussaan kansainvälisen huipputallin kuljettajista koostunut Foracer eSport Pro, joka saapui paikalle ennakkosuosikin viitta harteillaan. Muutamia kuljettajia kuitenkin odotetaan vielä palaavan kierrokseltaan. Yhtäkkiä lähetyksen rauhallisen kerronnan rikkoo äänekäs riemunkarjahdus. Mitä ihmettä on tapahtunut? No, FiSU (Finnish Simracing United) Haukea edustava Matias Vitikainen on juuri läväyttänyt tauluun lukemat 8:03.92, ja ottanut kiinnityksen paalupaikkaan.

Se ei loppuun asti kestänyt - Black Star Racingin Tuomas Tähtelä kiersi radan vielä muutamaa kymmenystä nopeammin - mutta herätti unisimmatkin katsojat horroksestaan. Niin Am-luokan kuljettajat kuin kaiken nähneet ja kokeneet simuveteraanitkin kyselivät kohta että kuka oikein on tämä Vitikainen ja mistä ihmeestä hän on taikonut moisen vauhdin? Sekä kotikatsomo että Astrum-Areena saivat vastauksensa myöhemmin haastattelun muodossa, mutta sitä ennen oli Matias siivittänyt autokuntansa kärkeen ja kirjoittanut nimensä erittäin paksuin kirjaimin niin tallien kuin kuljettajienkin muistivihkoihin.

Voittoon asti rypistys ei loppuviimein riittänyt, mutta hänen panostuksestaan se ei jäänyt kiinni. Oli sanomattakin selvää että tässä on kuljettaja, jota kannatti pitää erittäin tarkasti silmällä. Kauaakaan ei mennyt siihen, kun tallipäällikkö toisensa jälkeen kävi kosiskelemassa simpeleläistä riveihinsä, toiset varovaisemmin, osa puolestaan tositarkoituksella. Lopulta Inertia SimRacing onnistui parhaiten, ja näin sai kettuklaani kiinnitettyä kovan vahvistuksen - päätös, jota heidän ei ole varmasti tarvinnut katua hetkeäkään.

Vitikainen oli toki tiedetty ja tunnettu nopeana kuljettajana jo ennen Saloa, mutta vain pienemmän piirin kesken. Hän ei ollut aikaisemmin osallistunut eSM-karsintasarjaan, vaan väläytellyt taitojaan FiSUn omissa kilpailuissa, toisten pelien puolella. Nopeus oli eittämättä huippuluokkaa, samoin tulokset. Ne eivät kuitenkaan olleet kantautuneet laajemmalti simukansan tietoisuuteen - ei, vaikka kyseiset sarjat ovatkin paitsi tasoltaan niin myös osanottajamäärältään varsin kovatasoisia. Nyt oli kuitenkin aika loikata iRacingin pariin, ja ottaa uralla seuraava askel eteenpäin.

Askel, joka on monille osoittautunut oletettua vaikeammaksi.

Inertian leirissä eläteltiin unelmia siitä samasta, meteorimaisesta vauhdista joka yllätti ja ihastutti Salossa kaikki. Se oli kuitenkin vain yksi tapahtuma, ja autokin kovin erilainen. Porsche 911 RSR ja Formula Renault 3.5 ovatkin kuin poronkäristys ja sacherkakku; kumpikin erinomaisia, mutta täysin eri tavalla.

Karsintasarja meni Matiaksen osalta kaksijakoisesti. Alusta asti oli selvää, ettei finaalipaikka jäisi ainakaan raa'asta vauhdista kiinni, niin huimaa oli miehen meno. Avauskilpailusta kuudes lähtöruutu, Watkins Glenistä jo viides. Eikä meno rajoittunut pelkästään yhteen kierrokseen; Glenissä sai kärkimies Aleksi Elomaa ajaa ihan tosissaan pitääkseen Vitikaisen takanaan. Ero kutistui hitaasti mutta varmasti. Olisiko hänestä, vasta toisessa eSM-karsintakilpailussaan, lyömään vuoden 2016 suomenmestari?

Ei.

Matka katkesi ykkösmutkan sisäseinään. Hurja yritys koitui kohtalokkaaksi, ja saldona kahdesta ensimmäisestä kilpailusta oli yhtä monta keskeytystä. Ja kun Road Atlantakin osoittautui turhan haastavaksi, alettiin Inertian leirissä ihan tosissaan varautua karsiutumiseen. Säätöjä muutettiin; nyt oli ajettava maaliin, tulkoot haastajat ohi jos ovat tullakseen. Motegin kutossija oli balsamia haavoille. Se mitä hävittiin kilpailuvauhdissa, voitettiin luotettavuudessa. Näin pystyi Matias lähtemään viimeiseen karsintakilpailuun melko luottavaisin mielin: Auto maaliin ja mies jatkoon. Kahdeksas sija olikin varmisteltu, suorastaan virkamiesmäinen suoritus. Leima paperiin, ja nokka kohti Jyväskylää.

Mitä sieltä sitten voidaan odottaa? No, tähän asti on hän joko ajanut kovaa tai ajanut maaliin. Finaalitapahtuma käsittää toki kolme lähtöä, mutta niistä vain viimeisestä jaetaan kultaa ja kunniaa. Varmistelemaan sinne ei siis kannata lähteä. Vitikaisen puolesta puhuukin se tosiasia, ettei potentiaalinen menestys jää ainakaan vauhdista kiinni. Kausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo, mutta myös varsin opettavainen. Kyseessä ei ole mikään nuori kuljettaja, mutta kokemus on siitä huolimatta kokemusta - oli mittarissa sitten 15 tai 35 vuotta. Uskonkin, että hän on Inertia-nelikosta kaikkein todennäköisimmin palkintokorokkeella. Se vaatii kuitenkin venymistä, ja paikka kärkiviisikossa on huomattavasti realistisempi. Mutta... hänet on aliarvioitu ennenkin.

#4 Aleksi Elomaa