Toukokuun Simumakasiini

2.5.2018 klo 16.59 - Joni Heikkinen

 

5/2018

Kaikkien aikojen kovatasoisin eSM -karsintasarja. Se tulee ensimmäisenä mieleen kun pohtii juuri päättynyttä kuukautta. Kaksi ensimmäistä kilpailua ajettu, penkkiurheilija voi olla tyytyväinen siihen että vielä on kolme jäljellä, puhumattakaan finaaleista. Myös muualla maailmalla tapahtui paljon, Kaikkien Aikojen RalliSarja lähestyy puolta väliä ja iRacingin MM-sarjoistakin osa pyörii jo täysillä, viimeistenkin startatessa toukokuussa. 


Huhtikuu: Joni Törmälä

Joni Törmälällä oli kiireinen kuukausi. Fernando Alonson sim racing -tallissa ajava Törmälä kävi Itävallassa voittamassa Project Cars 2 -pelillä ajetun A1 eSports League Austria -rallycrossliigan finaalit ja kuittasi mestaruudesta 6000 euroa. F1 Esports -sarjan ensimmäisessä karsintakilpailussa Törmälä oli toinen, ja ansaitsi itselleen paikan heinäkuussa järjestettävään valintatilaisuuteen, jossa Ferraria lukuunottamatta jokainen F1-talli valitsee vähintään yhden kuljettajan edustamaan tiimiä virtuaalikilpailuissa. Törmälä selvitti tiensä myös DiRT World Championships -sarjan semifinaaleihin, mutta ei edennyt toukokuussa järjestettäviin livefinaaleihin.


Suomi mielletään usein sim racingin kärkimaaksi, eikä syyttä, onhan Suomi juhlinut esimerkiksi World Cup of iRacingin voittoa jo ennätykselliset 5 kertaa. Mutta mikä on totuus nykyään maailmalla tason koventuessa, menestyykö suomalaiset isoissa henkilökohtaisissa kilpailuissa ja sarjoissa? Suomalaiset maailmalla -osiossa paneudutaan kuukausittain suomalaisten edesottamuksiin kansainvälisissä sarjoissa ja kilpailuissa.

Huhtikuu

iRacing World Championship Grand Prix -sarjassa ajettiin huhtikuussa 2 osakilpailua. Montrealin osakilpailussa koettiin suurta draamaa, kun Martin Krönke, yksi viime vuosien vakuuttavimmista sim racing -kuljettajista, joutui teknisten ongelmien kiusaamaksi.

Krönke putosi kilpailun loppupuolella kärkipaikalta kauas taakse ollen maalissa lopulta vasta 17. Kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa toiseksi sijoittunut Greger Huttu starttasi kilpailuun kolmosruudusta, mutta joutui ensimmäisessä mutkassa likaisena kuskina viime aikoina mainetta keränneen Mack Bakkumin töytäisemäksi ja menetti sijoituksen. Kilpailun aikana sijoille kaksi ja kolme nousseet Bakkum ja Huttu huomasivat Krönken ongelmien seurauksena yhtäkkiä taistelevansa voitosta. Huttu antoi kaikkensa, mutta ei löytänyt ohituspaikkaa ja maalissa Gregerin oli tyytyminen kolmanteen peräkkäiseen kakkospaikkaan. Kolareihin kauden aikaisemmissa kisoissa joutunut Martti Pietilä saavutti kauden ensimmäiset isot pisteet sijoittumalla hienosti neljänneksi.

 

Aleksi Uusi-Jaakkola ajoi Road Americassa kauden toisen kilpailunsa ja väläytteli vauhtia aika-ajoissa sijoittumalla kolmanneksi, mutta kisasta jäi luu käteen. Ilkka Haapala sijoittui huhtikuun kilpailujen aika-ajoissa sijoille 25 ja 31, mutta esitti kilpailuissa hienoja nousuja ollen maalissa sijoilla 13 ja 12. Menestymään aikaisemmin tottuneen Olli Pahkalan kausi on ollut hankala, kauden avauksessa saavutetun 8. sijan jälkeen on lopuista osakilpailuista jäänyt taskuun sijoitukset 31. 24. sekä 28. On selvää, että lahjakkuus ja puhdas nopeus ei ole voinut Ollilta kadota mihinkään. Simumakasiini uskaltaakin, ilman parempaa tietoa, veikata Ollin treenimäärän ja panostuksen pienentyneen reippaasti sitten menestysvuosien.

Sarjapisteissä Montrealin jälkeen kärkeen nousseen Greger Hutun kakkospaikkojen putki katkesi Road Americassa. Jälleen pientä osumaa ensimmäisellä kierroksella saanut Huttu nousi lopulta neljänneksi, eikä palkintopallille nousukaan olisi todennäköisesti vaatinut kuin yhden lisäkierroksen. Martin Krönke otti kauden toisen voiton, Mitchell deJong sijoittui toiseksi ennen kolmantena maaliin tullutta Martti Pietilää. VRS Coanda Simsportille siis kauden ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen, kolmoisvoitto. Coanda on voittanut Martin Krönken johdolla nyt 17 osakilpailua putkeen, siis jokaisen kilpailun Greger Hutun 24.9.2016 Nürburgringilla saavutetun voiton jälkeen. Martti Pietilältä voitto vielä puuttuu, mutta kilpailujen jälkeisissä haastatteluissa kuullaan jatkuvasti Coandan kuskeilta kiittelyä ja ylistystä Pietilän suuntaan koskien auton säätöjen kehittämistä. Kysymys siis kuuluu, kuinka iso osa Coandan menestyksestä onkaan Pietilän ansiota?



VRS GT iRacing World Championship -sarjassa ajettiin 3 tunnin kilpailu Monzan radalla. Parhaiten suomalaisista menestyi VRS Coanda Simsport #1 tiimissä yhdessä Markus Lendermannin kanssa ajava Klaus Kivekäs sijoittumalla kahdeksanneksi. Vendaval Simracing White -tiimin suomalaiskaksikko Matti Kaidesoja - Santeri Kekkonen ajoi maaliin sijalla 17. JJ Nylander sekä Eemil Ritvaniemi toivat Glacier Northin auton maaliin sijalla 20. Joni Takanen toi maaliin VRS Coanda Simsport #18 tiimin auton sijalla 24. Suomalaistiimi Black Star Racingin vaisusti sujunut kausi jatkui heikosti, kun Kim Eriksson joutui kilpailun päättäneeseen kolariin jo avauskierroksella.



DiRT World Championships -sarjassa ajettiin puolivälierät sekä semifinaalit. “Oscaro Joona P” nimimerkillä ajava suomalaiskuljettaja eteni vakuuttavalla esityksellä 25.5. Englannissa Speedmachine-festivaalin yhteydessä ajettaviin livefinaaleihin.

 

Fernando Alonson sim racing tiimissä, FA Racing G2 Logitechissa ajavalla Joni Törmälällä oli kiireinen kuukausi. Törmälä kävi Itävallassa voittamassa Project Cars 2 -pelillä ajetun A1 eSports League Austria -rallycrossliigan finaalit ja kuittasi mestaruudesta 6000 euroa. F1 Esports -sarjan ensimmäisessä karsintakilpailussa Törmälä oli toinen, ja ansaitsi itselleen paikan heinäkuussa järjestettävään valintatilaisuuteen, jossa Ferraria lukuunottamatta jokainen F1-talli valitsee vähintään yhden kuljettajan edustamaan tiimiä virtuaalikilpailuissa. Törmälä selvitti tiensä myös DiRT World Championships -sarjan semifinaaleihin, mutta ei edennyt toukokuussa järjestettäviin livefinaaleihin.



Red Bull GRC World Championship eSport -sarjan karsinnat päättyi huhtikuussa. Suomalaisille haastavaan aikaan, kello 04:00 torstai-perjantai yönä ajetut karsinnat ei kerännyt suomalaisia viivalle enempää kuin yhden kappaleen. Joni Heikkinen selvitti tiensä karsinnoista 11.5 kello 04.00 alkavaan MM-sarjaan ja taistelee voittajalle luvatusta 10 000 dollarin palkinnosta.

 


Kimmo Suominen on varmasti suurimmalle osalle kokeneista simukuskeista tuttu nimi. Kovin monelle silti tuntematon, eikä ihme, Suomisen ajoa on nähty esimerkiksi FiSRAn lähetyksissä ennen tätä kautta livenä noin 10 sekunnin verran. 2015 Laguna Secan osakilpailussa Suominen starttasi ruudusta 3, sai ensimmäisessä mutkassa tiimikaverin auton perään, keskeytti ja katosi kansallisista kisoista kolmeksi vuodeksi kokonaan.

 

Nyt jokainen tietää Kimmo Suomisen, ja jokainen tietää kuinka kova kuljettaja hän on. Kahden osakilpailun jälkeen CoRe SimRacingiin juuri liittynyt Suominen on eSM-karsintasarjan pisteissä toisena ja on simumakasiinin toimituksen näkemyksen mukaan ainut joka pystyy tällä hetkellä vauhdissa vastaamaan tosissaan Vendaval Simracingin kuljettajien vauhtiin.

 

Suominen oli toki simumakasiinin eSM-ennakossa povattu finaaliin menevien kuljettajien joukkoon, mutta entäpä muut sitten? Matti Kaidesoja on näyttänyt miksi hänestä on puhuttu kenties suurimpana ennakkosuosikkina, sarjataulukon kärjessä majaileva Kaidesoja oli Interlagosissa aika-ajon nopein, karsintaeränsä nopein ja finaalin nopein. Road Americassa Matti oli jälleen aika-ajon nopein ja oman karsintaeränsä nopein mutta sortui finaalissa muutamaan virheeseen ja joutui tyytymään neljänneksi korkeimpiin pisteisiin maalissa.

 

Pisteissä sijoilla 3-5 olevat Santeri Kekkonen, Joni Takanen ja Riku Alatalo ovat ajaneet juuri ennakko-odotusten mukaan ja ilman suuria virheitä kuittaavat paikan elokuussa ajettaviin finaaleihin. Viime vuoden eSM-sarjaa hallinnut Black Star Racing on ottanut isosti takapakkia viime vuotisesta, tällä hetkellä ainoana Black Star Racingin kuljettajana finaaliin olisi pistetaulukon mukaan menossa 8. sarjassa oleva Tuomas Tähtelä. Karsinnat ei toki ole vielä edes puolessa välissä, ja ainakin Juuso Hietala on näyttänyt puhtaan vauhdin riittävän finaaliin helposti.

 

Harvalle uskaltaa vielä luvata paikkaa finaaleihin, karsintasarja on kaikkien aikojen tiukin ja erittäin kovia kuljettajia tippuu väkisinkin finaalien ulkopuolelle. Joni Hagnerin pistesarakkeessa on kahden osakilpailun jälkeen numero 0. Vauhti riittäisi, mutta alkaako Hagnerin agressiivinen ajotyyli näkymään tuloksissa juuri silloin kun pitäisi pystyä takomaan varmoja pisteitä kilpailusta toiseen? Kaikista suurin yllätys negatiivisessa mielessä, ehkä jopa pettymys, ei ole kuitenkaan Hagner. Viime vuoden eSM-sarjan kolmonen Kim Eriksson on kerännyt kahdesta kilpailusta 5 pistettä. Kim on toki ollut kolareissa mukana enemmän tai vähemmän syyttömänä osapuolena, mutta ei vauhtikaan ole ollut samalla tasolla kuin aikaisemmin on totuttu. Vieläkö Eriksson saa nostettua oman tasonsa totutulle tasolle ja näemme hänet finaaleissa? 

 

Toukokuu: Petteri Kotovaara




Ikä: 27
Kotipaikka: Taipalsaari

Tiimi: Black Star Racing

 

Kuinka kauan olet harrastanut sim racingia?

Vuonna 2008 aloittelin rFactorilla ja Microsoft Sidewinder Force Feedback Wheelillä, eli 10-vuotisjuhlavuosi tulee nyt täyteen.

 

Mitä simulaattoreita ajat nykyään?

iRacingia tulee ajeltua moninpelin ja kovan tason takia. Dirt ovaalia tulee ajeltua aina kun vaan offikaali kisoja riittää, dirtti hype!! Porssea silloin tällöin ja Ferraria sit eSM-sarjassa.

 

Nykyiset simuvehkeet?

Custom alurigi by SimGear, QSP-penkillä. Pedaaleina Heusinkveld Pro ja rattina Turskamasterin T300. 24” single näytöllä.

 

Kuinka paljon käytät aikaa ajamiseen viikossa?

Vaihtelee paljon, about  2 - 10 h?

 

Suurin onnistuminen sim racingissa? Entäpä isoin pettymys?

Suurin onnistuminen vuoden 2012 MM-sarjan kauden avaus ja top 5-sijoitus Watkins Glenissa.

Harvemmin mikään pettymys jää mieleen, mut nyt kun kävin miettii niin kauden avauskilpailu vuoden 2013 DWC-sarjassa (eli iRacingin kuljettajien MM-sarja, toim.huom.). Hirmuinen hype, uusia tallikavereita ja Formula kulki. Aika-ajoissa joku top 10 ja ennen ekaa mutkaa naurettavan pienellä kontaktilla tallikaverin kanssa lähettiin lentoon.

 

Mieleenpainuvin kilpailu toistaiseksi?

Semmonen kultakalan muisti nyt et pätkii sen verran päässä, laitetaan vaikkapa vasta ajettu USAC 360 Sprint Car @ Lanier. Siellä mentiin vauhdilla isojen poikien kaa ja tapeltiin sijoituksista osumatta, muutamat kierrokset rinta rinnan.

 

Tavoitteet lajissa?

Pitää hauskaa, mut kuitenki samalla kehittyä kuskina koko ajan eteenpäin. Tosissaan eikä vasemmalla kädellä!

 

Olet ajanut simuja jo pitkään, kuinka paljon taso maailmalla ja Suomessa on mielestäsi noussut viimeisen 10 vuoden aikana?

Harvemmin enää pärjää jos hyppää suoraan biitsiltä kisaan, tästä tullaan päätelmään että taso on noussut!

 

Miten näet lajin kehityksen seuraavan 10 vuoden aikana?

10 vuoden päästä porukka ajaa härpäkkeet naamalla ilman monitoreja, hengitetään ja ajetaan virtuaalitodellisuudessa.

 

Jos sim racingia aloitteleva, menestystä janoava nuori kuljettaja kysyisi sinulta 3 vinkkiä kehittymiseen, mitä vinkkejä antaisit?

 

1: Hommaa kunnon rigi, ajovehkeet ja ATK (nopee monitori / monitorit). Samalla kaikki säädöt kuntoon, ratin asetukset, fovit, fps.

2: Ota / palkkaa valmentaja itsellesi, ei tarvi tuhlata aikaa pään hakkaamiseen seinään.

3: Kysy, kysy kysy, uskalla ja ole rohkea kyselemään mieltä askarruttavista asioista Suomi-kommuunilta Discordissa / Teamspeakissa / Mumblessa tai iRacingin foorumeilta.

 

Kana vai riisi?

Riisi, otetaan kylkeen sit vaikka jauhelihaa.

 

Vapaa sana:

Tulkee ajaa dirtti ovaalii!



Huhtikuu

Sim racing eSM 2018 karsinnat

 

VRS GT iRacing World Championship

 

iRacing World Championship Grand Prix

 

Kaikkien Aikojen RalliSarja


Trellet.net

Toukokuu

5-6.5.2018 iRacing The 24 Hours Nürburgring

24 Tunnin endurance-kilpailu legendaarisella Nürburgringin radalla. Mukana autoja neljästä eri luokasta:

Global Mazda MX-5 Cup / Kia Optima / Porsche 911 GT3 Cup / Audi R8 LMS, Ferrari 488 GT3, Mercedes AMG GT3

 

19-20.5.2018 iRacing Indy 500

Ehdottomasti legendaarisin kilpailu ovaaliradoilla, 500 mailia pitkä kilpailu Indianapoliksen radalla. Autona Dallara IR-18

 

Sim racing eSM 2018 karsinnat

  • 13.05.2018 3/5 Monza
  • 27.05.2018 4/5 Philip Island

Sim racing eSM vuodelle 2018 on täällä! Viime vuoden tapaan kevään aikana ajetaan kaikille avoin karsintasarja, jonka perusteella kutsutaan kuljettajia myöhemmin vuoden aikana ajettavaan livefinaaliin. Tavalliseen tapaan kaikista osakilpailuista lähetetään livestriimit FSRC Twitch -kanavalla.


19.2.2018 - 25.5.2018 DiRT World Championships

DiRT 4 -pelillä ajettava sarja. 6 viikkoa kestäneiden karsintojen aikana karsittiin yhteensä 36 nopeinta kuskia kolmelta eri pelialustalta 8.4 ajettaviin neljännesfinaaleihin. 18 Neljännesfinaalien parasta eteni 22.4 ajettaviin semifinaaleihin. Semifinaalien 6 parasta saavutti paikan Silverstoneen Speedmachine-festivaaleille rallicrossin MM-sarjan osakilpailun yhteydessä ajettaviin livefinaaleihin.  Voittaja palkitaan mm. testiajolla RX2 luokan rallicross-autolla.

 

Kaikkien Aikojen RalliSarja

  • 26.04.2018 - 02.05.2018 4/12 Spring Gravel Rally
  • 17.05.2018 - 23.05.2018 5/12 Gravel Grief Rally

Kaikkien Aikojen RalliSarja, eli KARS, palauttaa Richard Burns Rallyn jälleen simumaailman tietoisuuteen, ehkä isommin kuin koskaan aikaisemmin! Keskiviikkoiltojen livelähetykset ja suuret osanottajamäärät takaavat laadukasta ja jännittävää kilpailua ihan jokaiselle, niin katsojille kuin kuskeillekin. Eikä sarjan voittajalle luvattu palkintokaan ole sieltä huonoimmasta päästä, ei todellakaan. Sarjan voittaja pääsee nimittäin ajamaan ihan oikeaa ralliautoa Minna Sillankorvan ja Matti Alamäen opastuksessa!

 

VRS GT iRacing World Championship

  • 19.05.2018 4/8 Nurburgring 6H

iRacingin virallinen GT endurance maailmanmestaruussarja. Mukana maailman 50 kovinta iRacing tiimiä, muun muassa 2 täysin suomalaista tiimiä, Glacier North sekä Black Star Racing. Palkintopotissa 13 000 dollaria sekä iso määrä iRacing-krediittejä. Suorat lähetykset jokaisesta kilpailusta iRacing.com/live kello 16:45 alkaen.

 

iRacing World Championship Grand Prix

  • 12.05.2018 5/14 Monza

iRacingin virallinen maailmanmestaruussarja, McLarenin 2015 vuoden F1 -autolla ajettavassa sarjassa 40 kuljettajan joukossa myös viisi suomalaista. Palkintopotissa 16 000 dollaria sekä iso määrä iRacing-krediittejä. Suorat lähetykset jokaisesta kilpailusta iRacing.com/live kello 16:45 alkaen.

 

Red Bull GRC World Championship eSport Series

iRacingin virallinen rallycrossin maailmanmestaruussarja. 23 Kuljettajan joukossa suomea edustaa Joni Heikkinen. Palkintopotissa iso määrä dollareita sekä iRacing-krediittejä. Suorat lähetykset jokaisesta kilpailusta iRacing.com/live yöllä kello 04:00 alkaen.

 

Trellet.net

  • 03.05.2018 Ovaali 8/9 Pocono Raceway
  • 10.05.2018 Ovaali 9/9 Kansas Speedway

Trellet.net on suomalainen simuautoiluun keskittyvä yhteisö, joka sai alkunsa Grand Prix Legends-simulaattorin parissa jo vuonna 2001. Nykyisin sarjoja ajetaan iRacing simulaattorilla. Rekisteröitymällä saat luku -ja kirjoitusoikeudet Suomen aktiivisimmalle autosimufoorumille. Tervetuloa mukaan yli tuhannen jäsenen joukkoon!

Trellet.tv on lähettänyt kisoja suorana jo satoja lähetyksiä! Kaikki lähetykset löytyvät vapaasti katsottavissa YouTubesta. Trellet löytää myös irkistä, IRCnetistä kanavalta #trellet.net. Kanavalla roikkuu jatkuvasti kymmeniä enemmän tai vähemmän aktiivisia irkkaajia joten rohkeasti mukaan vaan! Helpoiten liityt tästä.

Suorat lähetykset Trellet.netin kilpailuista osoitteessa https://www.twitch.tv/trellet. Ovaali kilpailujen lähetykset  tällä kaudella kello 20:15 alkaen.

 






 Hätiköityjä Johtopäätöksiä

 

Kaksi takana, kolme edessä. Sim racingin eSM-karsintasarja etenee höyryveturin lailla kohti ratkaisun hetkiä. Vielä on liian aikaista spekuloida potentiaalisia finaalituloksia, tai edes finaaliin pääseviä kuljettajia. Toisaalta... Simumakasiinin kausiennakko teki sen jo. No, aina ei voi voittaa.

 

Jo silloin oli selvää, että kaikki ei mene ennalta odotetulla tavalla. Yllätykset ovat osa lajia, samoin pettymykset. Ja hyvä niin. Finaaliin pääsyn pitäisikin olla jo itsessään haaste, siellä menestyminen puolestaan merkki suuruudesta. Kun lukee aikaisempien vuosien voittajien ja palkintosijoituksille tulleiden kuljettajien listaa, ei sieltä heikkoja lenkkejä löydy. Eikä tule löytymään tänäkään vuonna, se on ihan selvää. Jokainen, joka finaaliin pääsee, on sen ansainnut. Ja he, joiden matka päättyy karsintoihin, voivat ainakin lievittää pettymystään toteamalla sarjan olleen harvinaisen kovatasoinen. Jopa ennakko-odotuksiin nähden.

 

Kahden kilpailun jälkeen voidaan todeta tasaisuuden olevan valttia tälläkin kertaa. Vaikuttaa siltä, että 15. sija jokaisessa kilpailussa tulee riittämään finaalipaikkaan, jos piste-keskiarvoja erittäin epätieteellisesti ja hyvin pientä otantaa käyttäen lähdetään laskemaan. Tällä hetkellä viimeisen finaalipaikan jakavat muuten sellaiset kaverit kuin Aleksi Elomaa ja Mikko Melkkilä. Siis vuoden 2016 tuplamestari, ja erittäin ansioitunut Pro-kuljettaja. Toki kumpikin heistä kykenee parempaankin, ja kummallakin on ollut myös epäonnea matkassa. Mutta silti.

 

Pistetaulukon huipulta ei juuri yllätyksiä löydy. Kaidesoja, Suominen, Kekkonen, Takanen, sekä Riku Alatalo. Kaikki sen tason kilpakuljettajia, joilta osattiin odottaa menestystä. Näistä kaksi ensimainittua ovat jo finaalipaikkansa käytännössä lunastaneet, Kekkosen roikkuessa siinä rajalla. Karsintaraja tulee todennäköisesti asettumaan 65-70 pisteen tuntumaan, jos joku haluaa kovin summittaisen arvion kirjata ylös. Eli toisin sanoen, kolmesta kilpailusta 7. sija riittää finaaliin. Helpommin sanottu kuin tehty.

 

Muttei missään nimessä mahdottomuus.

 

Tämä koskee erityisesti kolikon toista puolta, eli kuljettajia joilta on lupa odottaa enemmän. Puolustava pronssimitalisti Kim Eriksson on mainittu useaan otteeseen yhtenä heistä, eikä syyttä. "Rallimiehen" alkukausi on ollut luvalla sanoen katastrofi, ja nyt mitataan sitä henkistä kanttia sekä paineensietokykyä. Enää ei saa möhliä. Myös tallikaveri Petteri Kotovaaran comeback on toistaiseksi jäänyt odotetun ilotulituksen sijaan suutariksi. 3 pistettä ja 28. sija parhaana noteerauksena eivät anna hirveästi aihetta hypeen.

 

Sitten on erikseen Joni Hagnerin kausi. Porilaiskuljettaja on tunnettu rohkeasta lähestymistavastaan ja periksiantamattomuudestaan taistelutilanteissa. Sen on moneen kertaan todettu olevan sekä hänen suurin vahvuus että pahin heikkous. Hagner itse totesi sunnuntain kilpailun jälkeen lähtevänsä loppukauteen "ad captandum vulgus." Se ei olisi ensimmäinen kerta. Odotan pelonsekaisella innolla, mitä tuleman pitää - ja niin varmasti myös kanssakilpailijat.

 

Suurin mielenkiinto jatkossa tulee kuitenkin kohdistumaan sijoituksiin 6-15. Nämä paikat ovat tarjonneet järjestään huikeita mittelöitä ja henkeäsalpaavia tilanteita. Marginaalit ovat olleet pieniä, eikä kolauksiltakaan olla vältytty. Mutta mikä huomionarvoisinta, ei kyseessä ole ollut piittaamattomuus, vaan yksinkertaisesti raju mutta rehti kilpa-autoilu. Juuri sellainen, jota saatettiin toivoa, mutta ei aivan uskallettu odottaa. Ja kun tuohon pakkaan heitetään sekaan edellämainittuja pettymyksiä ja ripaus epätoivoa, on valmiina soppa joka pistää karaistuneimmatkin makunystyrät väräjämään.

 

Sim racingin eSM-karsintasarja jatkuu 13. toukokuuta vauhdin temppelistä, Monzasta. Se on muuten äitienpäivä. Muistakaa muorejanne.

 

Ensi kertaan!