"Vain taidolla on merkitystä" - Ilkka Haapala

22.10.2015 klo 12.43 - Ossian Puhakka

 

Nimi: Ilkka Haapala
Ikä: 31
Asuinpaikka: Ylivieska
Tiimi: Orion Race Team
Sponsorit: Jimm's PCStore
ja HPP Simulation
Perheenjäsenet: Puoliso ja yksi lapsi
Saavutukset (sim racing): 3. WCS:ssä kaudella 2010 ja kaksi osakilpailuvoittoa

 

FSRC:n kuljettajaesittelyt pyörähtävät tasaista tahtia eteenpäin. Tällä kertaa vuorossa on Orion Race Teamin suomalaistähti ja MM-sarjan kaksinkertainen osakilpailuvoittaja Ilkka Haapala. Mies tunnetaan ennen kaikkea tasaisena suorittajana vuodesta toiseen, mutta taustalla on menestystä sim racingin korkeinta tasoa myöten. Ylivieskan mies suostui vieraaksi FSRC:n kyselytunnille.

 

 

Miten ajosimulaattoriharrastuksesi alkoi ja kauan olet ajanut kilpaa?

Aloitin Geoff Crammondin Grand Prix 1:n parissa luullakseni vuonna 1993. Varhaisin muistikuvani on kilpailut veljeni kanssa Monzan kierrosajoista. Kävin läpi kaikki Grand Prix-sarjan pelit versioon 3 saakka. Sitten siirryin Monaco Grand Prix Racing Simulation 2:n pariin jonka ensimmäistä versiota olin jo jonkin verran pelannut. MGPRS2:n aikaan tutustuin online-kilpailuihin Martin Lamponin liigan myötä.

 

Mikä sim racingissä kiehtoi?

Aluksi kiehtoi lähinnä Formula 1 ja sitä kautta F1-simut. Kun pääsin kisaamaan muita ihmisiä vastaan, siirtyi kiinnostus nimenomaan kilpailemisen haasteisiin eikä autolla tai radalla ollut enää väliä. Eniten siinä kiehtoo juurikin toisia vastaan kisaaminen radalla ja se että kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus menestyä; vain taidolla on merkitystä. 

 

 

Kuinka paljon käytät viikossa aikaa sim racingiin?

Nykyään aika vähän kun en ole muutamaan vuoteen muuta ajanut kuin nuo WCS-kisat. Arviolta noin 4-5 tuntia viikossa tulee käytettyä aikaa kauden aikana.

 

Seuraatko oikean elämän kilpasarjoja? Miksi?

Seuraan F1:siä ja jossain määrin IndyCaria, NASCARia ja MotoGP:tä.

 

Kuka on idolisi? Miksi? Otatko hänen toiminnastaan mallia?

Ei ole varsinaista idolia, mutta kovasti arvostan Kimi Räikköstä. Hirveä talentti, vaikkakin potentiaali on jossain määrin jäänytkin lunastamatta. Arvostan myös "no bs" -asennetta.

 

Mitkä ovat tavoitteesi sim racingin parissa?

Ei ole varsinaisia tavoitteita kuin että ensi kauden pitää mennä paremmin. Kovasti uutta McLaren MP4-30:tä odotellessa...

 

Mikä on parasta iRacingissa? Mitä haluaisit iRacingin kehittävän palveluunsa?

Jo tulossa olevat parannukset koskien dynaamisesti muuttuvia olosuhteita tuovat varmasti lsiää mielenkiintoa kilpailuihin. Toivottavasti pian saadaan myös päivä/yö-kisoja. 

 

Suositteletko sim racingin aloittamista? Miksi?

Ehdottomasti, jos on vähänkään kiinnostusta autourheiluun tai kilpailemiseen ylipäätänsä. iRacingistä löytyy jokaiselle jotakin.

 

Missä näet sim racingin lajina viiden vuoden kuluttua?

Toivottavasti laji jatkaa kasvua, ja uskonkin että tapaukset kuten Max Verstappenin liittyminen Team Redlineen luovat mielenkiintoa lajin ulkopuoleltakin.