Simumakasiinin esittelyssä eSM-finalistit: Valtteri Alander, Ilkka Kattilakoski ja Joonas Vastamäki

19.7.2018 klo 10.05 - Simumakasiini

 Kolme takana, seuraavat kolme edessä. Kopla koostuu tällä kertaa kovista tulokkaista. Yhtäkään näistä herroista ei olla aikaisemmin sim racingin eSM-finaalissa nähty. Yksi sulatti sydämet Italian lämmössä, toinen tulee kylmästä pohjoisesta. Kolmas puolestaan omaa varsin mittavan kilpailutaustan, josta ei varmasti ole ainakaan haittaa. Innolla odotamme, mitä näiltä enemmän tai vähemmän tulokkailta on lupa odottaa. Mutta esitellään heidät nyt ensin.

 

 

 

#110 Valtteri Alander

 

 
Syntynyt 28.06.1999
Kotipaikka: Pori
Aloittanut: 2018
iRating (10.7.): 3284
Karsintasarjan 16.
 
On helppo jakaa Valtteri Ål- Alanderin ura kahteen jaksoon: Ennen Monzaa, ja Monzan jälkeen. Niin merkittävä tuo yksittäinen kilpailu oli hänen kehityksensä kannalta.
 
Palataan kuitenkin ennen sitä ajassa taaksepäin hieman. Vuosi on 2014, ja Gran Turismo Finland Racers (GTFR) on kerääntynyt joukolla ajamaan kilpaa. Mitäs muutakaan. Mukana on lukuisia sarjassa edelleen aktiivisesti vaikuttavia kuljettajia. Yksi heistä on silloin 15-vuotias teini, joka jo tuolloin esiintyi edukseen nopeudellaan. Ei aivan mestarillisesti, mutta maininnan arvoisesti ainakin. 
 
Tämän jälkeen kartutti hän kokemusta Project CARSin sekä Assetto Corsan parissa. Saavutuksista mainittakoon mm. arvostetun ja kovatasoisen Apex Online Racing (AOR)-sivuston järjestämän PS4 GT3 Elite-liigan mestaruus kaudella 8. Vieläpä ylivoimaisesti, voittihan porilainen kuudesta ajetusta kilpailusta kolme. Kaulaa toiseksi sijoittuneeseen ruotsalaiskuljettajaan kertyi lopulta 30 pistettä.
 
Simupuolella oli Alander kuitenkin vielä laajalti tuntematon nimi. Hän liittyi iRacingiin vasta tämän vuoden puolella, ja aloitti karsintasarjan vaisusti. Interlagosissa kohtalona oli keskeytys alkumetreillä, Road Americassa puolestaan epäonnistunut karsintakilpailu. Finaalilähdön taistelupisteet ja 20. sija antoivat kuitenkin jo viitteitä tulevasta, mutta harva vielä tuossa vaiheessa osasi odottaa mitään sen suurempaa.  Ainakaan sitä, mitä tapahtui tuona toukokuun iltana, italialaisten vauhdin pyhätössä. 
 
Riku Alatalo, Antti Pihlaja, Eemil Ritvaniemi, Kim Eriksson. Kaikki entisiä tai nykyisiä Pro-kuljettajia, mustan raidan simukuskeja. Timantinkovia rattimiehiä. Ja heidän edellään, autolla numero 110, sijalla 10? Suomen Porista, Valtteri Alander. Siis konsolikuski, joka vasta hiljattain liittyi "isojen poikien" seuraan. Varmat suoritukset kahdesta seuraavasta kilpailusta, ja yhtäkkiä löysi Alander itsensä 20 eSM-finalistin joukosta. Niin, ja ohimennen voitaneen mainita perinteikkään ja jo vuosien ajan menestystä niittäneen Glacier Racingin napanneen nuorukaisen riveihinsä. Voidaankin siis hyvällä omallatunnolla todeta kyseessä olevan yksi suomalaisen simuskenen tulevaisuuden lupauksista.
 
 
 
 
 

#88 Ilkka Kattilakoski

 

 
Syntynyt 23.08.1985
Kotipaikka: Jääli
Aloittanut: 2016
iRating (10.7.): 3823
Karsintasarjan 15.
 
Tutkan alta. Niin voidaan sanoa Ilkka Kattilakoskesta. Vaikka kilpailuita on kertynyt alle kunnioitettava määrä, eikä vauhtikaan niissä ole ollut kehnoa, oli Kattilakoski vielä kauden alussa monille varsin tuntematon tapaus
 
Interlagosissa, ja varsinkin sen karsintaerässä, avasi tämä Oulun seudun mies unisimmatkin silmät. Otteet olivat määrätietoisia, vauhti hyvää, ja meno vaikutti varsin vapautuneelta. Finaalissa tuli sitten takapakkia, mutta siitä huolimatta 18. sija oli hyvä aloitus. Meno jatkui tasaisen tappavana, ja Phillip Islandin spinnaluita lukuun ottamatta myös varsin virheettömänä. Ei siinä, tuo ysimutkan nurmikko tuli kilpailun aikana muillekin tutuksi... No, joka tapauksessa finaalipaikka plakkariin. Siitä on hyvä jatkaa.
 
Jo aikaisemmin on Kattilakoski osoittanut nopeutensa ja kykynsä GT-kuljettajana. Siitä osoituksena mm. hopeasija AOR iRacing GTE-sarjassa viime syksyltä, ja hyvät esitykset sekä SCO-sarjassa että iRacingin virallisissa endurance-kilpailuissa. Viimeinen läpimurto kuitenkin odottaa vielä itseään. Tunnollisella harjoittelulla sekä tallikavereiden innoittamana sellainen voi vielä olla tulossa, mutta näen Ilkan jatkossakin enemmän luotettavana endurance-kuskina kuin lyhyiden kilpailuiden tuulennopeana sprintterinä. Ajo on tasaista, mutta ehtimispuolelle pitäisi vielä löytää puolisen sekuntia hyvää. Helpommin sanottu kuin tehty, muttei suinkaan mikään mahdottomuus. 
 
Ilkka esiintyy kuvissa ja tilastoissa vielä AVA Simsportin kuljettajana, jonka vihertävissä väreissä hän on myös muualla kurvaillut. Simumakasiinin saamien tietojen mukaan sekä Kattilakoski että alempana esiteltävä Joonas Vastamäki ovat kuitenkin harjoitelleet Inertia SimRacingin kanssa kauden mittaan. Tuloksena finaalipaikan lisäksi myös tallinvaihdos. Kummatkin herrasmiehet nähdään siis kettukuosissa elokuussa.
 
 
 
 
 
  

#79 Joonas Vastamäki

 

 
Syntynyt 05.07.1993
Kotipaikka: Helsinki
Aloittanut: 2016
iRating (10.7.): 4451
Karsintasarjan 14.
 
Monessa mukana. Joonas Vastamäki on nimi, jonka moni esports-entusiasti tunnistaa ehkä paremmin nimimerkistä Lamoracke. Isot areenat ja Assemblyt eivät siis helsinkiläiselle olekaan mikään uusi juttu. Kuuluuhan taustaan niin apuvalmentajan hommat Helsinki REDSin riveissä kuin League of Legends-selostukset Ylellekin. Kun siihen vielä ympätään salibandy-ura, joka vei maalivahtina aina Jokereiden edustusjoukkueeseen asti, voidaan puhua varsin monipuolisen taustan omaavasta simukuskista. 
 
Lieneekin selvää, että kilpailuhenkisyys on verissä. Työnteko tuloksen eteen, itsensä laittaminen likoon, ja ennen kaikkea kovat paineet ovat jo tulleet tutuiksi. Se näkyi myös karsintasarjassa, jossa Vastamäki esiintyi rauhallisesti ja ajoi kilpailut omalle tasolleen. Sebringissä jäi matka kesken ensimmäisen kierroksen ruuhkaan, mutta sitä ennen olivat sijoitukset tasaisen hyviä. Interlagosissa ja Road Americassa 14., Monzassa 8., ja Phillip Islandissa 16. tarkoittivat sitä, ettei viimeiseen kilpailuun tarvinnutkaan veitsi kurkulla lähteä. 
 
Kuten Kattilakoski, on myös Vastamäki AVA Simsportin kuljettajia. Tai ainakin entisiä sellaisia. Tämä kaksikko tulikin varsin tutuksi mitä erilaisimmissa sarjoissa. SCOTrellet GT Series, iRacingin viralliset sarjat, sekä tietenkin kruununa AOR iRacing GTE-sarjan voitto viime syksyltä. Niin, se sama missä Kattilakoski tuli toiseksi. Tallina tuolloin tosin oli Scuderia Lento, nimi jolla myös SCO-sarjassa ajoivat em. kahden lisäksi sellaiset nimet kuin Antti Terho ja Joni Hagner. Ei siis mikään turha porukka.
 
Finaalissa Vastamäellä on yksi etu puolellaan: Paineensietokyky. Monilla saattaa alkaa pumppu hakkaamaan turhankin kovaa kun vihreä valo lähestyy ja simukansan katseet ovat tasan yhdessä paikassa. Mittavasta kilpailukokemuksesta on tässä suhteessa kuitenkin hyötyä. Kuten Kattilakoski, myös Vastamäki tarvitsee hieman lisää nopeutta ennen kuin voidaan puhua mahdollisuuksista aivan kuumimpaan kärkeen. Sen takana tulee kuitenkin Joonas olemaan kova haastaja, eikä kärkikymmenikköön sijoittuminen olisi kovinkaan suuri yllätys. Kyseessä on vielä nuorehko kuljettaja, jolla on parhaimmat ajovuodet vielä edessä. Nimi kannattaa siis painaa korvan taakse.