Kisaraportit Suomi Sarja Gr.3 - Kevät 2018 - Monza @ Autodromo Nazionale Monza

Järjestä: Sijoitus Uusimmat

Markus Viitanen

-------------------------KISARAPORTTI---Kisa-6--Autodromo-Nazionale-Monza-(5793m)--------------------

F.A.S.T.:n ja Fisran järjestämä Suomi-sarja alkaa lähestymään kliimaksiaan kun sarjan kolme viimeistä kisaa oli jäljellä. Raskaan maailmanympärimatkan jälkeen kisat rantautuivat jälleen Eurooppaan. Tällä kertaa vuorossa oli Pohjois-Italiassa Monza e Brianzan maakunnassa Lombardian alueella oleva legendaarinen Autodromo Nazionale Monza.

Tällä radalla, tai sen variaatioilla, on nähty yhtä ja toisenlaista voittajaa aina Stirling Moss:sta Ronnie Petersonin kautta Damon Hilliin ja Nico "ikuinenkekenpoika" Rosbergiin.
Tällä kertaa voittajan pystiä tulee nostamaan aivan uusi nimi. Ennakko-odotukset nousivat ehkä pienoista ennakkosuosikin viittaa kantavalle ja edellisen kisan voittaneelle Lukalle. Autourheilussa kaikki on mahdollista eikä tämäkään kisa poikennut tästäkään mahdottomuuksien kaavasta.

Jo aika-ajosta nähtiin, että Luka ei päässyt tällä kertaa dominoimaan, vaikka kärkikolmikon erot eivät mitenkään suuriksi päässytkään.

Aika-ajon kolme nopeinta kuljettajaa olivat:

Niko Pajari 1:47.331
lstara 1:47.475
Luka 1:47.724

Kilpailuun lähdettäessä Luka sai erittäin kovan lähdön ja sinkosi ykkösenä kohti Variante del Rettifiloa. Toisena ensimmäiseen shikaaniin kaarsi Timo Mälkönen. Heikki Syrjälä nousi kolmanneksi myös loistavan lähdön ansiosta. Paalulta lähtenyt Pajari putosi tässä kohtaa kilpailua neljänneksi.
Kärjen osalta huonoimman lähdön sai Lstara ja ajautui ensimmäisiin mutkiin huonolle ajolinjalle. Takaa tullut Kari Kekkonen osui hieman Lstaran autoon, seurauksena usean auton ketjukolari ja autojen vaurioitumiset. Eniten tästä hyötyi Christian Stålhane nousemalla käsittämättömästi seitsemän sijaa ensimmäisen kierroksen aikana sijoitukselle viisi.

Kilpailu tarjosi tilanteita koko tunnin ajan, tämän ollen selvästi yksi kauden mielenkiintoisimmista yhdessä toisen osakilpailun (Brands Hatch) kanssa. Kilpailu muodostui Pajarin ja Mälkösen väliseksi kamppailuksi. Kuljettajat olivat likipitäen koko kilpailun enintään kahden sekunnin päässä toisistaan. Vielä viimeiseen Variante del Ascariin tultaessa Mälkösellä oli kaikki voiton avaimet käsissään. Ascarista ulostultaessa Mälkönen hieman menetti autonsa hallintaa ja Pajari pääsi iskuetäisyydelle. Viimeiseen mutkaan autot ajoivat rintarinnan, Mälkönen sisä- ja Pajari ulkokurvissa. Tässäkin kohtaa kaikki todennäköisyydet oli vielä Mälkösen voiton puolella, mutta vain jotenkin ihmeen kaupalla Pajari sai BMW:stään imettyä vielä viimeisetkin tehon rippeet ja kiihdytti autonsa huonommalta ajolinjalta Mälkösen rinnalle.
Maaliintulo piti tarkistaa videotarkistuksesta, sillä autot olivat viivalle tultaessa täysin rinnakkain.
Lopullisiin tuloksiin merkattiin voittajaksi Niko Pajari, eron ollessa Mälköseen vain 0.067s.

Olipahan kilpailu, jossa nopein kierros merkattiin hienosti seitsemännelle sijalle ajaneelle Janne Rintalalle.

Racer of the Day-titteli ojennettiin tuomariston yksimielisellä päätöksellä Timo Mälköselle, joka pystyi tulemaan kilpailuun mukaan lähes olemattomilla testikilometreillä ja silti haastamaan kaikki koko pitkän sarjan ajaneet kuljettajat.

Alla Mälkösen haastattelusta poimittuja otteita.

Q1:
Voiko pitää paikkansa, että astuit kilpa Astonisi ratin taakse vasta vain muutama tunti ennen starttia? Muutenkaan ei arvon herraa ole kilparadalla hetkeen näkynyt, kuitenkin olet saanut pidettyä itsesi sen verran ajorytmissä että kykenit loistavaan ajoon.
A1:
Totta, ei tarua, on se huhu, että istuin Astonin ratin taakse vasta kisapäivän iltapäivällä. Kokeilin ensin Possua (Porsche; toim.huom.), jossa minulla oli jonkin vanhan kisan säädöt, mutta sen perä oli minulle aivan liian aktiivinen. Syrjälän Hessun kanssa satuin samaan aikaan vapaisiin harjoitteluihin sunnuntaina iltapäivällä ja sain vinkin kokeilla Astonia, niinpä piti kaivaa liitua esiin ja mennä ostoksille :)
Auto tuntui heti kättelyssä notkealta, mutta ei äkkipikaiselta, joten ihastuminen muuttui nopeasti parisuhteeksi.

Näin kesän korvilla on päivärytmiin ilmestynyt muitakin harrastuksia kuin tämä virtuaalinen kisaaminen, joten ajot ovat väkisinkin jääneet vähemmälle. Ihme kyllä, ajorytmi on löytynyt varsin nopeasti takaisin, vaikka en sitä ole uskaltanut odottaakaan. Varsinkin Onemake-tyyppisissä kisoissa olen itselleni(kin) yllätyksenä kyennyt kisaamaan jopa kärkisijoista, jos porukka ajaa täysin samanlaisella kalustolla. Tällä kertaa yllätys oli vertaansa vailla, kun säädetylläkin kalustolla olin kilpailukykyinen.

Q2:
Vaikka jäit hyvin katkeralla tavalla kakkospaikalle, voinet silti onnitella itseäsi erittäin kovasta suorituksesta.
A2:
No joo, kyllähän voiton menettäminen yhteen pieneen virheeseen kirpaisee, mutta kuten totesit itsekin, voin armahtaa itseni ja taputtaa itseäni hartioille varsin rapsakasti. En muista koskaan aiemmin kyenneeni kisaamaan tällä tavoin, kun vastassa oli kovia nimiä kuten mm. Pajari ja Luka.

Q3:
Niko (Pajari) on ajanut sarjaa hyvin vakuuttavasti, johtaen sitä tällä hetkellä (johto 16p). Taaksesi jäi kuitenkin erittäin kovia ennakkosuosikkeja, kuten myös Luka. Millaisia konkari lähettää näille nuoremmille kuljettajille?
A3:
Nikolle tai Lukalle ei tarvitse paljoa terveisiä lähetellä, paitsi onnittelut hyvästä ja erityisen rehdistä kisasta. Vain näin taitavien kuskien kanssa voi huoleti ajaa rintarinnan kohti shikaanin jarrutusta uskoen, ettei mitään typerää tule tapahtumaan. Muille vielä kuljettajauransa alkutaipaleella oleville voisin sanailla, että pikkuhiljaa hyvä tulee. Olen itse harrastanut tätä lajia jo n. 13 vuotta (välillä toki pari hiljaisempaa vuotta). Vauhtia ja omia rajoja vähitellen, tunnustellen olen hakenut, kaiken aikaa radalla pysyminen tärkeimpänä tavoitteena. Eihän tämä tapa aina kaikkein nopein ole, mutta monesti sitä on saanut kerätä toisten poimimat marjat omaan reppuunsa, kun ne matkan varrelle ovat heidän sylistään putoilleet. Yleensä nopeimmat ovat voittajia, mutta kilpailun sisällä voi syntyä hauskoja ja monesti jännittäviäkin kisoja. Ei siis tarvitse välttämättä yrittää voittaa saadakseen hyvät vibat.

Kiitokset Temmolle kattavasta haastattelusta, oli kunnia saada jutella pidemmänkin aikaa tällaisten "vanhan kaartin" kuljettajan kanssa. Toivottavasti näemme herran vielä loppukaudellakin mukana.

Tässä Monzan osakilpailun lopputulokset
1 Niko Pajari 40
2 Timo Mälkönen 38
3 Luka___83 36
4 Heikki Syrjälä 34
5 lstara 32
6 Kari Kekkonen 30
7 Janne Rintala 31 (FL +3p)
8 Jukka Haanpää 26
9 Timo viitanen 24
10 Pasi Kallasaari 21 (-1p)
11 Keijo Kekkonen 20
12 Christian Stålhane 18
13 Jyri Kujansuu 17
14 Pekka Hätinen 14
15 Eero Karvinen 13

Sarjataulukko osakilpailun 6/8 jälkeen:
1 Niko Pajari 188
2 Kari Kekkonen 172
3 lstara 171
4 Jukka Haanpää 154
5 Janne Rintala 147
6 Heikki Syrjälä 144
7 Keijo Kekkonen 120
8 Juuso Heinonen 100
9 Luka___83 79
10 Antero Talja 64
11 Teijo Ylitalo 62
12 Christian Stålhane 60
13 Petri Pellervo Korpela 42
14 Pasi Kallasaari 39
15 Timo Mälkönen 38
16 Pekka Hätinen 34
17 Eero Karvinen 31
18 Santeri Rusila 30
19 Timo viitanen 24
20 Esa Koivisto 18
21 Jyri Kujansuu 17

Seuraava kilpailu on jo siis sarjan toiseksi viimeinen ja se vietetään Bathurstin "betonirännissä" Australiassa. Tuosta kilpailusta ei tule tapahtumia puuttumaan, varsinkin jos lähtöruudukko tulee olemaan täynnä kuten oli Monzassakin. Loputkin kilpailut tullaan lähettämään suorina lähetyksinä F.A.S.T.:n virallisilla Youtube kanavilla.

Mukaan F.A.S.T.:n toimintaan pääset etsimällä Facebookissa Finnish Auto Simracing Team FAST (https://goo.gl/zwC9yG)

---------------------